Siirry pääsisältöön

puolialakuloista pohdintaa kirjoittamisesta


Tänään on se aamu kun ei oo oikeestaan mitään sanottavaa. Istua möllötän, juon kahvia ja nautin aamusumusta ikkunan toisellapuolella... ajattelen ja pohdin. M huutaa yläkerrasta että K:lla on taas jotain suussa... miksi sen pitää vieläkin tunkea kaikki suuhun, siis kaikki.

Jaan blogilinkkiä ystäville varoen, varoen koska en halua olla varovainen... tänne haluun voida kirjoittaa miltä tuntuu, missä mennään ja mitä oikeesti tapahtuu. Ei kiiltokuvia, ei kulisseja. Blogissa voin olla just niin seko kuin oikeesti oon, blogissa puhun avoimesti lapseni autismista ja poikani kehitysviiveestä, ja tosta sähköjäniksestä... eilen taas mietin että vois olla helpottavaa saada sille diagnoosi ADHD ja sit mietin et ehkä se siitä rauhoittuu, ehkä se on vaan vilkas. Jenkeissä mun kaltaisesta ihmisestä sanotaan että se on ”private person” – ei anna itsestään mitään, pitää elämänsä itsellään ja yksityisyytensä yksityisenä... miksi? Musta vaan tuntuu ettei ketään kiinnosta, eikä ihmisen vaan tartte olla suunapäänä puhumassa ja sit toisaalta ei kaikkien tarvitse tietää kaikkea.  Ei niin että häpeisin, kirjoitanhan mä tännekin, mutta tarvitseeko esimerkiksi mun oppilaitten vanhempien tietää että en ole valmistautunut ja että mä uskon sen homman hoituvan pitkälti omalla painollaan? Eikö ole parempi säilyttää illuusio siitä että mä käytän aikaa niitten juttujen pohtimiseen ja valmisteluun? Kyllähän mä kai niitä juttuja jossakin takaraivolla työstän, mutta en tosiaan soittele cd-levyjä ja selaile kirjoja.

Mietin mitä kummitäti T:lle kuuluu, mutta jostakin syystä se sähköposti ei vaan tunnu syntyvän tai muistan aina että piti kirjoittaa just kun pitää lähteä tai oon jo autossa tai illalla sängyssä. Ajattelen kuitenkin teitä – ihan jokaisena päivänä.  Mietin mun muita lukijoita, minkälaisia ihmisiä ne on? Mitä ne ajattelee? Pitääkö ne mua ihan hulluna? Epätoivoisena? Hauskana? Onnellisena? Onnettomana? Kuka mua lukee Venäjällä vai onko se joku spämmigeneraattori? Entä Saksassa? Tai Virossa? Turkissa? Arabiemiraateissa?  Ihanaa kuitenkin että olette olemassa, rakkaat lukijat... Ja sitten ne tutut ja tunnetut, ihanat J ja sanna ja m ja veera ja v ja...
Mua pyydetään aina säännöllisesti kirjoittamaan englanniksi, on paljon ihmisiä jotka haluais lukea... välillä mietin pitäiskö kirjoittaa molemmilla kielillä, mutta saman tekstin kirjoittaminen kahdella kielellä ei tunnu luontevalta. Kirjoittaisinko sitten osan teksteistä suomeksi ja osan englanniksi? Miltä se tuntuis teistä? Lukisitteko jos välillä kirjoittaisin englanniksi? Joskus tuntuu että olis helpompaa kirjoittaa englantia tai että ne sanat ja ajatukset ja tunteet löytyis siten paremmin, englanti on ehkä kuvailevampi kieli, tai sit mä en vaan osaa suomea...

Vaatteet päälle, puistoon leikkideitille, lounaalle, päikkäreille, terapiaan, terapiaan... huomenna tapaamaan uutta opettajaa. M haluaa balettitunneille... mistä mä sellaiset löydän - siis meidän aikatauluihin sopivat - mitä se maksaa...


Kommentit

  1. Pus muru! Luen sua joka päivä!!!! J

    VastaaPoista
  2. Lukija ilmoittautuu :) Löysin sun toisen blogin joskus kesällä jonkun toisen blogin kautta, ja siitä asti olen lukenut. Luin koko toisen blogisi melko yhdellä kertaa. Siitä asti on pitänyt jättää viestiä, että olet mun sankari! Kirjoitat niin aidosti ja elävästi, ja sulla on aina asenetta! Kirjoita vaan englanniksi myös, se voisi tuoda jotain uutta ulottuvuutta. Joka tapauksessa on mielenkiintoista lukea teidän elämästä siellä, kun ole koskaan USA:ssa käynyt. Terkkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa kun "ilmoittauduit" toi oli ehkä paras palaute-kehu-tunnustus (compliment) ikinä, mä rakastan jäädä jumiin uusiin blogeihin ja lukaista ne kerralla :)

      Poista
  3. Hei! Kirjoitat ihanan aidosti ja avoimesti!Blogisi on todella kiinnostava. Lukisin myös englanniksikin. Meillä on suvussa ADHD- ja Asperger-diagnoosin aikoinaan saaneita, joten nämä asiat koskettavat jo sitäkin kautta. Tsemppiä ja kaikkea hyvää!

    VastaaPoista
  4. Mä luen sua päivittäin, tullut jo riippuvaiseksi ja mieluiten suomeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Missään tapauksessa en vaihda kieltä kokonaan jos ollenkaan :)

      Poista
  5. Irlannissa vaihtoblogia pitäessäni yritin, siis tosissani YRITIN, pitää englanninkielistä "rinnakkaisblogia", mutta se kaatui omaan mahdottomuuteensa. Ei vaan ollut aikaa eikä energiaa kirjoittaa edes osin samoja juttuja kahteen kertaan.
    Sulla tosin on se englanti varmasti niin paljon vahvempi vielä kuin mulla, vaikka itsekin sitä keskivertoa vahvemmin väännän. Ruoste kuitenkin raiskaa täällä Suomessa, suomeksi, vääjäämättä. Ja täysin suomenkielisenä tykkään ihan liikaa tän oman kielen kanssa leikkimisestä...

    Mutta siis, luen varmasti englanniksikin - JOS valita saan, niin preferoin suomea. Se on itselle se kaikkein helpoin ja vaivattomin, aivorasitusvapaa, kieli lukea ja kirjoittaa. Naturally. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta on jotenkin teennäistä kääntää tekstejä yhdeltä kieleltä toiselle. Mieluummin sit tosiaan kirjoittaa välillä yhdellä ja joskus toisella kielellä. Ihan varmasti kaikille tai ainakin melkein kaikille tämän hetkisille lukijoille se suomenkieli on helpoin tai ainakin vaivattomin - se flow-kieli :)

      Poista
  6. Luen sua mielellään millä kielellä hyvänsä! Tykkään sun tavasta kirjottaa, siitä välittyy aitous. Keep up the good work! <3

    VastaaPoista
  7. Minäkin luen varmasti juttujasi myös englanniksi, jos päätät sitä kieltä osin käyttää. Näköjään aloitan aina aamuni katsomalla, mitä teille kuuluu. Mukavaa syksyä ja pidähän itsestäsikin huolta!

    VastaaPoista
  8. Minäkin voisin ilmoittautua blogisi lukijaksi - on pitänyt tehdä niin jo pitkään - eikä vain "salaa" käydä lueskelemassa.. ;) Päädyin blogiisi sen erään foorumin kautta ja jäin kerrasta koukkuun. Meiltäkin löytyy siis kaksoset, jotka ovat hyvin samanikäisiä kuin teidät pojat. Tytöt syntyivät toukokuussa 2010 (LA oli kesäkuun lopulla). Ja me olemme muuttamassa kuukauden päästä myös ulkomaille..

    Olet rohkea nainen ja on upeaa, että kirjoitat uskallat oikeasta elämästä ja niistä oikeista tunteista. Kiitos siitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa! Minne olette lähdössä?

      Poista
    2. Kuulostaa jännittävältä! Meillä on muutamakin tuttavaperhe jotka ovat sielä asuneet. Koska lähdette? Kauanko olette?

      Meidän elämähän täällä ameriikoissa on siihen Kiinan elämään tosi "tavallista" ja sillä tavalla tänne oli helppoa silloin aikanaan muuttaakin.

      Poista
    3. Ollaan lähdössä lokakuun alussa, päivää ei olla vielä päätetty ja todennäköisesti ollaan kaksi vuotta. Tai ainakin sen jälkeen pitäisi tälle mammalle keksiä jo jotain muutakin tekemistä, kuin kotona olemista.. :)

      En itseasiasssa tiedä kuinka eksoottista se elmämä lopulta tulee olemaan, kun todennäköisesti tullaan asumaan jossain expatriaattien ghetossa, mistä ei paäikallisia juurikaan edes löydä.. ;)

      Meillekin tarjottiin ennen tätä Kiinan diiliä mahdollisuutta lähteä sinne teidän suuntaan mutta soppari ei ollut valitettavasti riittävän hyvä. Helpompaa olisi varmaan ollut "solahtaa" joukkoon ja luoda kontakteja paikallisiin. Se vähän Kiinassa mietityttääkin, että kuinka paljon ( eli vähän) sitä muutamassa vuodessa edes kulttuurista ja maasta oppii..

      Poista
  9. Ilmoittaudun lukijaksi kielestä riippumatta! Ei muka ehdi aina edes lukea kerralla loppuun saati sitten kommentoida, ennen kuin on joku tahmatassuista kiinni roikkumassa. :)

    Mistä muuten tuli mieleen - asiasta viidenteentoista - että jäi silloin joskus "aamupalakakku" -kuvien postauksessa kysymättä, että olisiko noita reseptejä mitenkään voinut saada kokeiltavaksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa! Tottakai voi saada, mulla on nytkin pari omenakakkusta uunissa ja tavallisen leivän nykäisin just uunista ulos...

      Omenakakku:

      4 isoa omenaa raastettuna
      2 kananmunaa
      1-2 dl sokeria
      1,5 dl ruokaöljyä

      7,5 dl täysjyvävehnäjauhoja
      1 tl ruokasoodaa
      1/2 tl leivinjauhetta
      1 rkl kanelia
      1 tl inkivääriä

      raasta omenat, sekoita kuivat aineet,vatkaa kananmunat kevyesti ja sekoita sekaan sokeri, öljy ja omenaraaste. Sekoita joukkoon kuivat aineet. Kaade yhteen isoon tai kahteen pienmpään vuokaan, paista 175C noin 40-50min.

      Omenaraasteen sijaan voi käyttää banaaneja tai kesäkurpitsaa tai porkkanaa. Kesäkurpitsan kanssa vähän enemmän sokeria.

      Poista
    2. Kiitos ohjeesta. Testasin - hyvää tuli!

      Poista
    3. Kivaa et onnistui! Helppoa ja hyvää :)

      Poista
  10. Minä luen myös, kieli ku kieli :)

    VastaaPoista
  11. Täällä myös yksi hieman jälkijunassa juttuja lukea. Tipuin kärryiltä, kun meille LOPULTAKIN (siis 3 vuoden odottamisen jälkeen) syntyi pikkutyttö syyskuun alussa. Ja tosiaan, kuten jo kerran aiemminkin kirjoittelin, EK-palstan kautta olen tänne eksynyt, koska kuulumisesi kiinnosti. On kiva seurailla teidän elämää.

    Itse lukisin mieluummin jatkossa suomeksi, jostain syystä englanninkielisiä blogeja ei tule luettua, vaikka sujuvasti englantia osaankin. Suomi vaan on äidinkieli, joten sitä on helpompi lukea.

    VastaaPoista
  12. Uusi lukija ilmoittautuu! Hetki sitten kommentoinkin tuonne vanhan blogin puolelle ja huomasin juuri että se tuli vahingossa anonyymina, mutta minä se olin :) Molemmat kielet käy minullekin.

    Terkut täältä syyssateisesta Suomesta.... (talvi jo kävi, mutta meni pois)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi