Siirry pääsisältöön

syksyn eka aamu


Eka kouluaamu, kiirettä ei ainakaan tule kun kaikki oli pystyssä jo kauan ennen kuutta – bussi tulee ovelle vähän jälkeen kahdeksan. Kaikkia jännittää, ensimmäistä kertaa M ei riehu vaan osaa kertoa että häntäkin jännittää... puhutaan siitä kuinka opettajiakin jännittää aina ekana koulupäivänä ja kaikkia muitakin oppilaita. Se istuu reppu selässä, kengät jalassa ja valmiina lähtöön, kello on 7:40.

Ai miten niin valmiina?
Bussi on myöhässä niin kuin aina ekana kouluaamuna ja bussikuski iloisesti kertoo kuinka häneltä on jäänyt puolet lapsista löytämättä... onneksi löysi meille – toivottavasti löytää kouluun... M hyppäs reippaasti bussiin ja suurin jännitys tais karista sillä hetkellä kun keltainen bussi ilmestyi näköpiiriin.

Sää on ekaan kouluaamuun sopivan syksyinen...
kylmää ja märkää, iltapäivällä pitäis kuitenkin olla jo lämmintä.

O ja K odottaa sitä bussia myös...


Sinne meni...
Tässä mä nyt istun, ihan rauhassa juomassa aamukahvia ja pojat katsoo Bob The Builderia, odottelen auton tuulilasin vaihtajaa ja suunnittelen junaradan rakennusta tattien kanssa.


Päivän huumoripala... kouluun ei saa viedä EDES leikkiaseita...


Kommentit

  1. Mun mies vei lapsena metsästyskiväärin Show and Telliin. Käveli vielä monta kadunpätkää kouluun pyssy kädessä, kukaan ei reagoinut. Näin villissä lännessä vielä 80-luvulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, no ihan aiheestahan se kai tossa lukee ja tiedän paljonkin perheitä joissa on ase ja meillekin on sellainen tulossa harrastuskäyttöön :)

      Poista
  2. Onnea uudelle blogille ja uudelle elämänvaiheelle sen myötä!

    VastaaPoista
  3. Hyvää koulun alkua! Ja onneksi lauantaina selvisitte kovalla säikähdyksellä, kyllä mahtoi olla kuitenkin järkytys se ikkuna-juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oli se järkytys ja on vieläkin, huolimatta siitä että tähän oltiin varauduttu ja ikkunan avaaminen estetty.

      Poista
  4. Voi miten suloinen koulutyttö! Tosi ihana on myös tuo viimeisen kuvan tunnelma, pojat omissa asennoissaan ja koirakin paikalla päivystämässä. Mahtavan näköinen sohva, kun siihen mahtuu tuon ikäinen oikein mahalleen lekottelemaan noin päin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Eilen oli kiva päivä ja se tosiaan näkyy tossa kuvassa :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...

rokotukset ei oo mikään uskon asia

Istun puolitietoisesti muurahaispes ään. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia, niitä jotka eivät ole nähneet mitä tapahtuu jos lapsi sairastuu polioon. Niihin jotka eivät tiedä että tuhkarokko on vaarallinen sairaus. Niihin jotka eivät tiedä että vihurirokkoon tai sikotautiin voi kuolla. Niihin jotka uskovat että rokotukset ovat vaarallisia, ja että maailma olisi parempi ilman. Niihin jotka eivät enää tiedä minkälainen maailma oli ennen. Niihin joilla on varaa olla rokottamatta, vai onko? vaccine infographic created by Leon Farrant Kuinka monta kertaa multa on kysytty että tiedänkö rokotteitten aiheuttavan autismia? Kuinka monta kertaa olen vastannut etten tiedä. Kuinka monta kertaa olen kertonut ettei se ole totta. Tuhkarokkoepidemia alkoi huvipuistosta. Se alkoi sieltä minkä pitäisi olla ”the happiest place on earth.”  Siinä on jotakin kornia. Siis siinä, että se lähti just sieltä. Tosiasiassa on enemmän kuin ...

tikapuita ylös maailmassa

Kulunut viikko on epäilemättä ollut haastavin. Siis haastavin sen jälkeen kun aloitin lokakuun 12. päivän aamuna orientaatiolla. On torstai-ilta ja tällä viikolla minä olen soittanut satoja puheluita, ottanut vastaan kymmeniä puhelinvastaajaviestejä, vastannut tsiljoonaan puheluun, käynyt läpi 31 uuden potilaan sisäänotto- haastattelua. Sivussa olen hoitanut normiajanvarausta ja soitellut ihmisille (150) muistuttelupuheluita erilaisita operaatioista, lääkäriajoista, verikokeista ja kuvantamistapahtumista.... unohdinko mainita että mulla on keuhkoputkentulehdus, infektioastma ja työpäivän keskimitta on ollut vajaat kymmenen tuntia. Keskiviikkona kai, totesin esimiehelleni että saatan ehkä karata. Ai, mihin – se kysyi, enkä osannut vastata. Vastasin sen sijaan seuraavasti; ”Kysyit multa taannoin kuinka mä kestän jatkuvia keskeytyksiä työssä, ja silloin sanoin että hyvin. Tänään väittäisin että olen lähestymässä takarajaa, kun puran puhelimesta kymmenen viestiä ja ennen kun...