Siirry pääsisältöön

Ei mitään hätää... Eihän?


En saanut harmaata, en taaskaan... ainakaan vielä. Sain lastensairaalan, leikkauksen, hoitojärjestelyitä ja kaksi kotona odottavaa lasta.

Se valitti sitä jalkaansa kai jo perjantaina. En kiinnittänyt huomiota kun ainahan sitä johonkin sattuu ja jos ei muuta niin laastaria o ainakin syytä laittaa. Ja oli se ihottumakin ja kutina ja keskityttiin siihen. Ajateltiin et ehkä se on reväyttänyt jokun pikkulihaksen nivustaipeessa tai jotakin, liioittelee vähän kipua kun sanoo ettei voi astua ja valittaa... Eilen annoin sille ibuprofeiinia ennen nukkumaanmenoa, peittelin sänkyyn ja lopulta se nukahtikin joskus yhdeksän pintaan.

Mä kipusin sinne sänkyyn sen viereen kymmenen jälkeen ja se oli levoton. Heittelehti unissaan ja pyöri ja kiehnäs ja puhuikin. Lopulta yhdentoista jälkeen heräsi itkemään – kipua. Kamalaa kipua, ei saa koskea, ei saa auttaa, ei saa... sattuu vaan, ihan kamalasti. Pakattiin kaksi unista poikaa ja yksi kivusta itkevä tyttö autoon ja lähdettiin, matkalla soitin lääkäripäivystykseen et ollaan matkalla ja ne soitti takaisin ilmoittaneensa sairaalaan että olleen tulossa.

Ensin luultiin umppariksi, niin mäkin luulin. Ajattelin edelleen et se oli vaan revähdys ja nyt oli vatsa kipee tai et vasta oli alun alkaenkin ollut kipeä ja se vaan puhui nivustaipeesta. Kandi oli varma umpparista. ”Attending” oli vastaavasti ihan yhtä varma ettei se ole umppari. Morfiinia, lisää morfiinia, kuvia ja ultraa. Lisää morfiinia ja odottelua. Pahoinvointia morfiinista. Kuume nousussa ja kaikin puolin ihan tolkuttoman kipeä pieni tyttö. Molemmista lonkista löytyi ultrassa nestettä – tulehdus – kutsuttiin paikalle ortopedi ja se kandi oli sitä mieltä ettei se varmaan mitään kauheesti ole. Otetaan osastolle tarkkailuun ja katsellaan. Sen kandin pomo oli toista mieltä. Fifty-sixty, niin kuin Nykänen sanois, onko se viruksen aiheuttama itsestään ohimenevä tulehdus vai bakteeri joka tuhoaa niveltä. Nukutetaan ja imetään neulalla nesteet ja tutkitaan mitä nesteestä löytyy.





































Olin ihan varma et se on virus ja menee itsestään ohitse, olin ihan varma et me päästää kotiin ja et elämä jatkuu. Olin ihan varma. En hermostunut, en ollut erityisen huolissani. Olinhan ihan varma. 

Kunnes se nukutus, jonka piti kestää ehkä 45minuuttia venyi tuntiin ja puoleentoista ja lähemmäksi kahta ja... siinä vaiheessa kun leikkurista soitettiin väliaikatietoja, tiesin jo nostaessani puhelimen korvalle ettei uutiset olleet hyviä. Se ei ollut virus, se ei menisi ohitse itsekseen. Se oli bakteeri, ärhäkkä bakteeri. Leikkaava lääkäri kävi kertomassa näkemästään ja varoitti jo että on hyvinkin mahdollista että lonkka joudutaan avaamaan ja puhdistamaan vielä uudestaan. Me palattiin osastolle odottelemaan ja M lähti heräämöön.

Loppujen lopuksi M:n leikkaussaliretki kesti heräämisineen  yli neljä tuntia siitä hetkestä kun leikkaussalissa vielä ennen poistumistani suutelin nukkuvan tyttäreni otsaa. Ortopedi ei lupaillut kotiinlähtöä ennen kuin aikaisintaan perjantaille ja infektiospesialisti tiimi kävi juttelemassa streptokokista ja MRSAsta ja... Odotellessani potilasta heräämöstä soitin puolessa tunnissa toistakymmentä puhelua, sovin pojille hoitajia, peruutin terapioita ja psykologeja ja ilmoitin kouluun ja... Tulevat päivät tulee olemaan täynnä lääkitystä ja suonensisäisiä antibiootteja ja sen jälkeiset viikot suun kautta otettavaa antibioottia. Kuurin pituus kotiinpääsyn jälkeen kuutisen viikkoa.

Mä oon päättänyt etten pelkää. Mä oon päättänyt etten huolehdi. Me ollaan hyvissä käsissä ja kaikki menee paremmin kuin hyvin. En itke.






































Kommentit

  1. Oijoi.. :(

    Kovasti voimia pikkuiselle potilaalle ja hänen perheelleen! Minä täällä vuodatin muutaman kyyneleen pikkupotilaan kuvia katsellessani.

    VastaaPoista
  2. Varmaan ne itkut tulevat sitten kun on sen aika, ja hyvä niin. Nyt voimia pikkuiselle ja paljon apuja ja jaksuja perheelle. Toivottavasti tulehdus saadaan kuriin ja paraneminen käyntiin mahdollisimman nopeasti, on nyt M:ää tosiaan koeteltu mutta vahva tyttö hänestä kasvaa kun hän tällaisen koulun on saanut jo käydä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itkut tosiaan tuli myöhemmin ja edelleen huimaa ajatella miten onnekkaita oltiin.

      Poista
  3. voi pientä ihmistä!
    Itket sitten kun on siihen aikaa, ei nyt vielä ehdi.

    Olette ajatuksissani, koko konkkaronkka.

    VastaaPoista
  4. Paljon voimia koko perheelle ja pikaista toipumista pikkupotilaalle!

    VastaaPoista
  5. Tsemppiä teille ja paranemisia pikku potilaalle! Olette hyvissä käsissä, lääkitys kunnossa- toivottavasti neidin vointi paranee nopeasti! Voimia teille!
    T. Aada

    VastaaPoista
  6. Voi pientä! Pikaista toipumista toivottelen. Säikähdys on varmaan ollut suuri teillä kaikilla. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiuhti! On ihanaa lukea näitä kommentteja uudestaan ja nähdä että oot kulkemut meidän rinnalla koko reissun ajan.

      Poista
  7. Lähetän täältä Suomesta jaksamisia ja parantavia ajatuksia. Voimia koko perheelle ja pikku M tytölle pikaista paranemista.

    VastaaPoista
  8. Voimia ja jaksamista koko perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, näistä kommenteista on tullut ammennettua voimaa pitkin matkaa.

      Poista
  9. Hirmuisesti voimia teille kaikille! Pidän peukkuja, että kaikki menee hyvin ja tyttö paranee mahdollisimman pian :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Meeri! Tyttö taitaa toipua ihan täysin. Meillä oli onnea ja enkeleitä matkassa!

      Poista
  10. No voi elämän karut kävyt! Pikaista parantumista, tasaista arjen harmaata ja voimia sinne. Aikamoinen paukku. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  11. Valtavasti voimaa ja kasakaupalla tasaisenpaksua hajutonta ja mautonta harmaata teille! Ihan varmasti kohta kaikki on taas hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä sitä harmaata edelleen odottelen ja alan vähitellen uskoa että kaaos on meidän normaali.

      Poista
  12. Voi pientä raasua! Paljon voimia ja valoa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Voimia on ammennettu kommenteista enemmän kuin arvaatkaan...

      Poista
  13. Kaikkea sitä voikin tulla.
    Pikaista paranemista M:lle! Voimia koko perheelle ja parempaa uutta vuotta!
    Terveisiä,
    m

    VastaaPoista
  14. Voi pientä potilasta! Voimia koko perheelle.

    VastaaPoista
  15. Voi hurja :-(. Pikaista paranemista M:lle ja kovasti voimia koko perheellenne!

    VastaaPoista
  16. Apua. Ei voi olla todellista. Toivotan teille rakkaille oikein paljon voimia M:lle paranemiseen ja teille muille siihen rinnalla olemiseen. Ja tottakai pitää itkeä, viimeistään sitten kun pääsette kotiin ja kaikki on hyvin. Kyllä mua niin harmittaa teidän puolesta. Olette ajatuksissani ihanat <3 <3

    VastaaPoista
  17. Voi että :( Kovia juttuja käy nyt M läpi ja koko perhe. Paljon voimia teille!

    VastaaPoista
  18. Kovasti tsemppiä ja voimia sinne ja toivotaan että M paranee pian ♥

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi