Siirry pääsisältöön

isä ja väkivaltainen mies


Ajattelin kirjoittaa faijasta. Aina kun asia tulee puheeksi jossakin on vähän sellainen "Jukka Kuoppamäki"-moment, "mitä siitä kertoisin, kysyjille vastaisin..."Laitoin sen raflaavaksi ajattelemani otsikoinnin googleen ja aika raflaavaa juttua sieltä myös nousi esille – mun isästä. Tyttärenä tiedän sen verran kun on tiedettävää, tuntui jotenkin kummalta törmätä ventovieraitten ihmisten spekulointiin ja näkemyksiin. Näin monen vuoden jälkeen vielä ihan kohtuullisen tuoreisiinkin keskusteluihin.

Mulla on siitä tasan yksi valokuva. Se on siinä ehkä kaksvuotias, kalastaa tikulla rantavedessä. Siinä kuvassa vois olla K tai O tai melkein kuka tahansa pikkuinen mies.



Mun muistikuvat siitä on hajanaisia, rikkinäisiä ja mitä lähempää ajallisesti ne on, sitä useammin  ikäviä. Varhaislapsuuden muistikuvat on hyviä ja ne liittyy yleensä johonkin erityistilanteisiin. Siihen kuinka se vappuna osti mulle kaikki ilmapallokauppiaan pallot, tai jouluihin tai... mä muistan kuinka aamulla heräsin ennen mun vanhempia ja leikin niiten sängynpäädyssä, tai oikeastaan sillä sängynpäädyllä kun se oli sellainen koukeroinen.Kuljetin sormia pitkin niitä koukeroita ja kuvittelin että se oli liukumäki tai vuoristorata.  Muistan sen ja mutsin toimiston ja muistan kuinka faija osti mulle sen ihanan kesämekon, jota olin pitkään halunnut. Mä muistan sen autot ja meidän kodin. Mä muistan jopa meidän kesätalon. Sen poltti joku. Ekana koulupäivänä sain kellon ja se oli mua vastassa koulussa. Muistan kuinka harjoiteltiin kouluun kävelemistä.

Se oli väkivaltainen mies. Mua se tosin löi vain kerran, en edes muista miksi. Muistan vain sen läimäyksen. Sen muistan kuinka se ”koulutti” mutsia kattilalla tai myöhemmin sen tyttöystävää puhelimella. Jälkimmäisen jälkeen en yöpynyt faijalla pitkään aikaan.

Vaimoja sillä mun laskujen mukaan oli neljä, vai viis? Muita naisia ja lapsia ympäri maailmaa.

Faija oli kumma mies. Kaikki piti siitä, kunnes se veti jossakin kohtaa välistä ja sit siitä ei enää tykätty. Silti useimmat muisteli sitä kuitenkin tavallaan positiivisesti, nekin jotka menetti rahansa, kunniansa tai elinkeinonsa. Millä ihmeellä se sen teki. Siitä oli vaan helppo pitää ja siksi kai mä sitä vältin, en halunnut olla missään tekemisissä. Teininä inhosin sen raflaavia tekoja... isoja kukkakimppuja ja kuinka se riparillekin punkes vierailupäivänä. Se oli sitä aikaa kun se oli pappi. Opiskeli teologiaa ja hengaili uskispiireissä. Pappina. Se tuntui nololta. Olisin halunnut samanlaisen isän kuin muilla. Tavallisen. Vähemmän raflaavan. Sellaisen joka olis pysynyt normeissa ja yhteiskunnan raameissa. Se vaan ei uskonut että yhteiset säännöt koskee myös sitä. Siinä sen ura... pisnismies – vankila – pappi – pisnismies – kuolema.

Mä muistan hyvin sen kumman puhelun rikospoliisista. Tieto ruumiin löytymisestä. Iltapäivälehtien otsikot ja spekuloinnit. Postissa sain listan velkojista ja kuoleman myötä rauenneista veloista ja haasteista. En mennyt hautajaisiin. Haudalla kävin käydessäni Suomessa. Hautakiven teksti on sille ominainen, muunneltu totuus – valhe.

Pitkään mietin miltä siitä oli tuntunut, ja mitä se oli ajatellut. Hetkeä ennen kuolemaa. Tajusko se että loppu oli lähellä? Oliko se niin kuin telkkarissa tai elokuvissa? Oliko se yllätys? Tuskin.


Kommentit

  1. Mulla ois niin paljon sanottavaa. Lähestyn yv:llä kun pääsen ajatuksen kanssa koneelle.

    Menneisyyden möröt ja muut luurangot, voi htto..niitähän riiittää.

    VastaaPoista
  2. On liian monta ikävää tarinaa. Minulla myös omani. Haluatko jutella esim emailitse?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tarjouksesta Jutta. Tästä kaikesta on jo monta vuotta, mutta pidän toki tarjouksen mielessä :)

      Poista
  3. Olipas rankkaa tekstiä mutta niinhän tämä elämä on. Oma isäni kuoli syänkohtaukseen äidin ja minun silmieni eteen reilu vuosi sitten ja ikävä on valtava, minulla oli todella rakastava isä. Mutta isälläsi on tainnut olla aikamoinen lapsuus ja elämä juttusi perusteella? Mies on ollut ihan umpikujassa? Mutta onneksi pystyt kirjoittamaan asiasta ja käsittelemään sitä. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin osanotto ja voimia suruun, jonka työstäminen vienee lopun elämää.

      Mun isän elämä oli tosiaan aikamoinen. Lapsuudesta en paljoa osaa sanoa, aika perinteinen, sen ajan varakkaan perheen lapsuus kai? En tiedä. Umpikujaan en toista laittaisi, enneminkin seikkailijaksi tai elämäntaiteilijaksi.

      Poista
  4. Monesti mietin että kuinka sä voitkaan olla niin selväjärkinen ja fiksu kaiken kertomas jälkeen... Et oo ihan helpoimalla päässy. Vai onko se just siks kun oot mitä oot.
    Kram! <3
    / Älskling

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos rakas! Mä aina välillä ihan vakavissani mietin et oonko mä ollenkaan selväjärkinen :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi