Mä oon lukenut
niitä lukuja avioliitosta, parisuhteesta, miehistä ja naisista... me ollaan
keskusteltu ja mä olen pohtinut itsekseni. Tänään kokoonnuttiin vaihtamaan
kokemuksia ja kuulumisia, ajatuksia.
Mulla on maailman
paras mies. Toivottavasti myös monella lukijalla. Kaikkine puutteineenkin –
kelläpä ei niitäkin olis – se on oikeesti aika täydellinen. L ei jätä vaatteita
sinne tai tänne. Se ei tuijota urheilua telkkarista tauotta. Se tekee töitä, on
rehellinen, luotettava, osallistuu ja tekis meidän neljän eteen varmasti
melkein mitä tahansa. Se on komea ja karismaattinen. Se siivoaa meidän kodin
eikä usein valita siitä että mä en yllä tässä asiassa sen standardeihin. Mä
laitan ilolla ruuan ja pesen pyykit. Iltaisin se juo mun kanssa lasillisen
viiniä ja me puhutaan. Yhtä hyvin se vois pelata tietokonepelejä tai katsoa
telkkaria tai tehdä töitä laput silmillä.
Se rakastaa
kolmea lastaan ehdoitta. Me ajatellaan suunnilleen samalla tavalla lasten
kasvatuksesta ja siitä että ne kolme on oikeesti ihmisiä ja pitää sellaisina
myös huomioida. Esimerkki. Hain eilen M:n lääkkeet sairaala-apteekista ja siinä
vieressä äiti ja pieni tyttö – ehkä kolmevuotias – istui odottamassa
verikoetta. Lapsen äiti selitti labran respalle suureen ääneen kuinka oli
luvannut tytölle karkkia jos se käyttäytyy hyvin siellä labrassa... Niin
korvaan vaan karahti kovasti se hyvä käytös verikoetta otettaessa ja ne karkit.
Miten noin pieni lapsi käyttäytyy hyvin tollaisessa tilanteessa? Ei itke? Ei
rimpuile? Sehän sattuu ja pelottaa. Mun vanhemman järki vaan sanoo toisin. Jos
on karkkia on karkkia. Saat sen tän jälkeen meni syteen tai saveen. Ei palkaksi.
Ei lohduksi.
Eksyin
raiteilta... piti puhua meistä ja L:stä ja parisuhteesta. Se antaa mun
hääräillä koulut ja terapiat. Ve ja tuo tarvittaessa. Osallistuu siihenkin jos
ehtii ja voi. Se tietää et mulla on mitta täynnä niitä illalla ja useimmiten se
vähintäänkin auttaa laittamaan ne nukkumaan, joskus hoitaa kaikki kolme
itsenäisesti yöpaitoihin ja sänkyyn. Yhdessä me hoidetaan homma alle kymmeneen
minuuttiin.
Mitä pidemmälle
mä luin sitä tekstiä, sitä paremmin mä ymmärsin että mulla tosiaankin on
jotakin mittaamattoman arvokasta. Mulla on mies joka rakastaa mua, joka haluaa
olla meidän perheen pää ja omalla toiminnallaan se yrittää tehdä mun ja meidän
elämästä parempaa ja helpompaa. Kiitos L!
vois olla mun kynästä tämä - vaikka viime viikkoina olenkin tuijottanut vain omaa kalvakkaa napaani ja unohtanut kokonaan tuon oman maailman parhaani.
VastaaPoistaNiin olen samaa mieltä: "Mulla on mies joka rakastaa mua, joka haluaa olla meidän perheen pää ja omalla toiminnallaan se yrittää tehdä mun ja meidän elämästä parempaa ja helpompaa" - todennäköisesti kaikki feministi-esiäidit pyörivät sukuhaudoissaan niin että pölinä käy, mutta juuri tuota miehessä arvostan, kaipaan ja haluan!
Mä oon Marika monta kertaa sanonut että taidan olla syntymäsovinisti ;)
PoistaIhanasti oot kirjoittanut miehestäs ja ihana mies sulla onkin. Jokaisen olis välillä hyvä pysähtyä miettimään, kuinka ihana ja tärkeä henkilö itsellä onkaan siinä vieressä.
VastaaPoistaMiekin oon onneksi onnekas, mulla on vieressä ihana mies, joka rakastaa minua (ja meitä) ja haluaa ja myös tekee meidän onnemme eteen kaikkensa <3. minun mieheni ei kyllä valitettavasti yllä nuissa siivous- ja siisteysjutuissa ees puoliväliin siinä missä L ;) mutta harva mies niin varmaan tekkeekään. Mutta tätä kompensoidakseen mies kustantaa sitten siivouspalvelun. Viikko taakse päin mieheni sanoi mulle, että mie ja jääkkökiekko on oikeastaan ainoita pysyviä asioita hänen elämässään. Asioita jotka kiinnostaa aina ja joista kiinnostuu yhä uudestaan ja uudestaan. (Siis lapsiinhan on veriside minkä takia ne ovat aina tärkeä osa vanhempien elämää). Rakkaus ja rakkautta <3.
Muruset
Ihanaa huomaavaisuutta on miehen maksama siivooja :)
Poista