Siirry pääsisältöön

parempi näin


Tätä kirjoitusta mä oon miettinyt pitkään. En päiviä, ehkä enneminkin viikkoja tai kuukausia. Oon puntaroinut sitä puolelta jos toiselta. Mennyt itseeni, katsonut peiliin. Oon palannut lähtöruutuun, etsinyt vaikutteita ja näkemyksiä. Kuunnellut muita ja ehkä nyt on lopulta aika. Oon kirjoittanut rehellisesti, provakatiivisesti, ehkä välillä reaktioita metsästellen. Oon kertonut sellaisia asioita itsestäni, joita moni ei ehkä edes halua kuulla. Antanut ystäville ja läheisille sellaisia asioita jotka saa haluamaan laittaa kädet korville tai silmille ja sanoa ”riittää, en halunnut tietää tätä”. Tuleeko seuraavaksi joku ultimate paljastus? Ei. Mä palaan samaan vanhaan ja jauhan sitä vielä vähän, pitkän harkinnan tuloksena. Toivottavasti viimeistä kertaa. Miksi sit just tänään? Koska viimeisten muutaman viikon aikana olen palannut tähän aiheeseen jonkun muun puolesta. Viime viikolla MOPSissa. Edeltävänä sunnuntaina kirkossa, meidän naisten torstairyhmässä, Kaiman puheessa...

Jos itsellä on asiat toisin, ei tätä voi tai tarvitse edes ymmärtää. Mä itse ymmärrän kyllä että se tavallaan on luonnotontakin ja siksi niin hirvittävän vaikeeta. Mä ymmärrän myös ettei mulla oikeastaan ole vaihtoehtoja. Mä olen yrittänyt pitää ovea auki, odottaa ja ymmärtää ja odottaa. Syyllistänyt itseäni, kääntänyt toisenkin posken ties kuinka monetta kertaa, miettinyt olisinko voinut olla toinen, toisenlainen, erilainen, parempi. Mä olen kuitenkin mä. Oman historiani summa. Rikkinäinen ja kaukana täydellisestä. Yhtä aikaa toivon että sä luet ja et lue tätä.

Ehkä se viimeinen kohta oli se viimeviikon MOPS, tarina toisesta äidistä joka teki samanlaisen päätöksen. Teki sen omien lastensa takia. Niin, minäkin. En itseni vaan lasteni. Mun velvollisuuteni äitinä on suojella omiani. Estää niitä menemästä rikki. En tiedä pystynkö estämään, mutta ainakin tähän asiaan voin vaikuttaa. Ei mulla ole aavistustakaan mitä kerron niille sitten kun sen aika tulee ja se tulee, ihan varmasti. Sen aika tulee nopeammin kuin arvaankaan. Me puhuttiin tästä L:n kanssa viime viikonloppuna. Mä haluan ettei meidän enää tarvitse puhua tästä. Hukata siihen energiaa ja velloa sen mukanaan tuomassa pahassa olossa. Me oltiin molemmat samaa mieltä. On aika sulkea yksi ovi.

Mulla ei ole perhettä, tai siis on mulla mun oma perhe, mutta ei sitä perhettä josta olen tullut. Faija on kuollut ja kuopattu eikä siitä koskaan isäksi ollut. Mummi oli mulle äiti. Mä edelleen säilön sen puhelinnumeroa mun puhelimessa, ei niin etten muistais sitä ulkoa elämäni loppuun asti. Sille mä aina soitin ja kerroin niin hyvät kuin huonotkin. Se kävi mua aikanaan sairaalassa katsomassa, toi kukkia ja oli huolissaan. Se rakasti mua ja mä ikävöin sitä edelleen, jokainen päivä. Aina kun jotain isompaa tapahtuu mietin et pitäis soittaa sille. Samoin on jouluna ja pääsiäisena, vappuna ja juhannuksena, lauantaisin... Mun mummi. Mä muistan sen viimeisen puhelun, kuinka kyynelten keskeltä kuiskasin sille että rakastan sitä. Kuinka helvetin itsekäs pitää ihmisen olla että se haluaa pitää äitinsä hengissä vaikka leikkaamalla siltä irti raajat? Minkälainen ihminen ei osaa päästää irti, anna toisen kuolla rauhassa ja kunnialla. Järjestää asianmukaista saattohoitoa?

Äiti. Meidän perheelle sua ei ole olemassa. Äitinä kukaan ei ole täydellinen, kaikki tekee omat virheensä. Sä et koskaan kuitenkaan halunnut edes korjata niitä. L:lle kyllä sanoit et moni asia sun olis pitänyt ehkä tehdä toisin. Mulle sulla ei ollut rohkeutta sitä sanoa. Odotit vaan että mä soitan ja pyydän anteeksi. Pyydän anteeksi mitä? Sitä ettet tullut mun lasten ristiäisiin. Sitä ettet ollut läsnä kun mä sairastuin. Et tullut auttamaan mua ja mun perhettä niiden viikkojen aikana. Et lähettänyt lapsille edes joulukorttia tai vaikka sähköistä joulukorttia. Et tehnyt mitään kun M oli sairaalassa. Mun on vaikeeta uskoa ettet tiennyt siitä. Sun oma tyttäres – anteeksi, tytärpuoli. Sehän ei koskaan ole sen korkeemmalle yltänyt – tietää ja sun paras lapsuudenystävä, mun kummivanhemmat, anoppi... miten sä muka et olis kuullut. En pyydä anteeksi. Sunkaan ei enää tarvitse. Mä en halua että mun lapsillani on sun kaltainen isoäiti.

Kun M syntyi mä ajattelin että ehkä susta olis paremmin isovanhemmaksi kuin äidiksi. Toiset ihmiset vaan on sellaisia. Ne on parempia isovanhempia kuin vanhempia. Mä olin väärässä. Sä olit isovanhempana tasan yhtä surkea kuin äitinä.

Sä sanot nyt et mä olen onneton, masentunut ja vihainen – täynnä vihaa. Ei, en ole. Mun ovi on ollut sulle auki ihan aina. Tänään mä laitan sen kiinni. Me ollaan kaikki onnellisempia ilman sua.




Kommentit

  1. Voi Sua. Kiitos blogistasi. Pisti miettimään. Olet mielessä. Tsemppiä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jutta ja olehyvä :) Faija ei koskaan ollut kovin isossa roolissa mun elämässä, mutta tämä päätös ei ollut helppo.

      Poista
  2. Yhden aikakauden loppu. Hyvä näin. Onnittelut vahvuudesta ja rohkeudesta - siitä, että teit vihdoin sen, mikä on ollut ehkä näkyvissä jo pidempään. Ei varmasti helppoa, mutta - kuten sanoit - tarpeellista.
    Halaus!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi