Siirry pääsisältöön

enkelit mukana matkassa


Yritän vastailla Vintin haasteeseen. Kiitos Vintti! Hyvä ja kiva haaste ja vaatii vähän aikaa ja ajatusta – tykkään ja vastaan ajatuksella ja hitaasti. Yhtälailla lupaan vastata ihan jokaiseen saamaani kommentiin, vaikka vaan yhdellä sanalla, mutta lupaan. Jokainen niistä on luettu suurella innolla ja rakkaudella.

***

Herra Isä sentään et mä oon väsynyt. No kyllähän tää poskiontelotulehduskin varmaan väsyttää, mutta kyllä mä pääasiallisesti syyttäisin sairaalaelämää ja sitä taaksepainettua huolta prinsessasta. Nyt on varaa olla taas väsynyt ja niin olen, koko rahan edestä – uupunut. Voisin vaan nukkua, nukkua, nukkua, nukkua...

Apteekissa ne oli kämmänneet mun antibioottireseptin ja oon nyt sit muutaman päivän vedellyt väärän vahvuista – ihan liian mietoa – penisilliiniä. Ilmankos se ei kauheesti ole auttanut. Kyllä mä sitä purkin kylkeä vähän katselin ja mietin asiaa, mut ajattelin sit sairaalassa et se varmaan liittyy siihen Marevan terapiaan, siis ettei uskaltanut vahvempaa kirjoittaa. Kävin vaihtamassa lääkkeet ja ostin samalla sen sellaisen nenäkylpyvehkeen pestäkseni noita onteloita, jos siitä vaikka olis jotakin hyötyä tähän kipuun.

Aamulla ajeltiin M:n koululle käymään ja salaa siinä pyyhin kyyneleitä koko luokan halaillessa tota meidän tattiaista. Kaikki oppilaat oli tehneet kortteja ja kirjoittaneet M:lle kirjeitä ja se oli kyllä niin tuhannen herkkää.  Mä olen edelleen hiljaisen kiitollinen kaikesta siitä rakkaudesta... se on ihan uskomatonta ja niin ihanaa. Mun pieni tyttö ja niin tärkeä niin kovin monelle.




Taideope kävi kahvilla, juteltiin niitä näitä ja purin mieltäni. O kiipesi sen syliin ja vähän aikaa siinä pyörittyään tunki käden Taideopen kaula-aukosta sisään ja virkkoi reippasti – ”snow balls”. Pojat on poikia ja taitaa meidän O:sta kasvaa tissimies. Voihan niitä lumipalloiksikin kutsua.  

Lastenlääkäri kiitteli oikeasta toiminnasta ja totes, että ihan oikealla hetkellä kärrättiin M sairaalaan ja vielä ihan oikeaan paikkaankin. Sairaaloita olis siis lähempänäkin, mutta se lähin lastensairaala 33km ajomatkan päässä. Meidän toiminta pelasti hänen mukaansa M:n lonkan ja jos oltais odotettu päivä tai kaksi olis lonkka ollut mennyttä, nyt M:lle ei jäänyt minkäänlaista pysyvää vauriota, kysymys saattoi olla tunneista. Ilmankos saatiin kiilata leikkausjonossa.  Koululupaa ei saatu – en kyllä ollut ajatellutkaan – ja ortopedi päättää tiistaina koska M saa palata kouluun.

Mä oon vahvasti sitä mieltä et M huijaa mua. Se on viimeiset päivät joutunut vetämään erilaisia lääkkeitä ihan liian usein ja ihan liikaa. Se ontuu jalkaansa ja väittää mulle silmät kirkkaina ettei sitä satu ollenkaan. SE makaa sohvalla peiton alla ja sanoo et sitä ei satu vaan se vaan lepäilee. Mä oon sitä mieltä et se ei vaan halua enempää lääkkeitä ja kärsii mieluummin kivusta. Antibiootit otetaan kolmasti vuorokaudessa – tein sille aikataulun – ja niistä se sanoo et ne on ”yucky” ja et ne ”tastes like diapers”. Tässä kohdassa M:n rationaalisesta – liian rationaalisesta – ajattelusta on taas hyötyä. Joo, pahaa on mutta silti se ymmärtää et toinen vaihtari on ottaa se kama suonensisäisesti sairaalassa.



Vähitellen mä alan ymmärtää et tässä kävi samalla tavalla kuin kesällä. Olis voinut käydä helvetin huonosti ja silti kävi ihan helevatan hyvin. Meidän perheellä taitaa olla aika pätevät suojelusenkelit.

***


Septinen (purulentti) artriitti on raju bakteeritauti, joka on useimmiten polven, lonkan tai olkapään monoartriitti. Oireileva nivel on paikallisesti tulehtunut ja yleensä tilaan liittyy korkea kuume. Altistavia tekijöitä ovat aikaisemmin vaurioitunut nivel (esim. nivelrikko), ihorikko, trauma, diabetes, immuunipuutostila tai alkoholismi, sekä edeltävä nivelpisto. 

Ainoa tapa poissulkea septinen artriitti on suorittaa nivelpunktio ja tehdä nivelnesteen värjäys/viljely, jotka paljastavat noin 80 %:a tapauksista. Nivelnesteen sameus ja korkea leukosyyttimäärä ei varmuudella puhu septisen infektion puolesta, koska esimerkiksi kihdin aiheuttamassa niveltulehduksessa saatetaan nähdä samansuuntaisia leukosyyttimääriä. Varsinkin jos epäillään hematogeenista bakteerikylvöä suoritetaan myös veriviljely. Aiheuttajabakteeri on yleensä Staphylococcus aureus, harvemmin beetahemolyyttinen strep-tokokki tai gramnegatiivinen sauva. Myös Mycobacterium tuberculosis on syytä pitää mielessä. 

Hoidotta jäänyt nivel tuhoutuu muutamassa päivässä. Aloitusantibioottina käytetään kloksasilliiniä, kefalosporiineja tai klindamysiinia, sepsisannoksin. Jatkohoito tapahtuu herkkyysmäärityksien perusteella. Lääkitystä jatketaan kunnes CRP normaalistuu eli käytännössä 2-4 viikkoa. Harvemmin tarvitaan kirurgiseen dreneeraukseen tai toistuviin huuhteluihin turvautumista.


Kommentit

  1. Kyllä siinä on suojelusenkelien lisäksi myös vanhemmilla hoksottimet kohdallaan, kun pelastitte neidin lonkan. Luojalle kiitos kaltaisistanne huolehtivista vanhemmista. M on onnentyttö <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin mä oon vaan jumiutuniut niihin mitä jos ajatuksiin ja sit toisaalta siihen et pistin ton tytön silloin lauantaina kävelemään siellä synttäreillä enkä kantanut vaikka pyysi. Paska mutsi.

      Poista
  2. Iloitsen siitä,että tilanne on nyt jo tuo, mikä on. Että olette kotona M kanssa.
    Iloitsen noista pätevistä enkeleistä perheenne ympärillä.
    Kuinka kaiken keskellä jaksat sinä tuon väsymyksesi kanssa ? KUinka etenee oma toipumisesi, se on kuitenkin avainasemassa kaiken tämän keskellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun ne antibiootit saatiin vaihdettua tuntuu että ne jopa puree tohon tulehdukseen. Mä oon saanut viikonloppuna nukkua ja kyllä tää tästä...

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän