Siirry pääsisältöön

itku ja uudet haasteet


Autossa matkalla kotiin se tuli – itku. Se tuli huolesta ja helpotuksesta, L:n mielestä alkavasta räntäsateesta. Itkin väsymystä ja uupumusta ja omaa kipua ja toisen kipua. Itkin ne ajatukset joita ei ollut edes uskaltanut ajatella ja itkin kiitollisuudesta. Meille on oltu niin ystävällisiä, meistä on välitetty, meitä on autettu. Meidän pieni on paranemaan päin, me päästiin kotiin.



Kotiyhtälö on vaativa. Yksi stressaantunut Koira, joka rikkoo lasten leluja. Kaksi poikaa joilla on ollut huoli ja ikävä ja epätietoisuus, joka nyt purkaantuu kitinänä ja itkuna ja kiukkuna ja tarpeena. Yksi sairaalareissulta kotiutunut tyttö, joka edelleen on aika kipeänä ja joka on tottunut saamaan 110% äidistään ja joutuukin nyt yllättäen jakamaan saamansa huomion kolmen edellämainitun kanssa. Viimeisenä yhtälössä on yksi väsynyt nainen, jonka poskiontelo on edelleen aika kipeänä ja joka on jättänyt yhden yön kokonaan nukkumatta ja sen jälkeen kolmena yönä heräillyt vähintään kahden tunnin välein ja noussut aamuisin ennen viittä. Tästä yhtälöstä pitäisi kehittää seesteistä kotielämää ja hyvä toipumisympäristö. Turvallinen olo pojille ja Koiralle.

M pitää kotonakin herättää uniltaan ottamaan lääkkeensä antibiootti menee klo 07, 15 ja 23 – seuraavat viikot... tänään olis eka lääkäri meidän omalla lääkäriasemalla, tiistaina labrat sairaalassa ja siitä eteenpäin viikoittainen käynti sairaalassa labroissa ja tarkastuksessa. Mä en tiedä koska sen voi laittaa kouluun, balettiin pitää saada ortopedin lupa.



Jotenkin sitä on edelleen ihan pökerryksissä kaikesta tapahtuneesta. Se tuli niin puun takaa, mutta niin kai nää aina tulee.


Kommentit

  1. Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos! Niitä on tarvittu ja näistä kommenteista myös saatu!

      Poista
  2. Halauksia Yksis. Nyt on hyvä hengähtää ja itkeä. Teillä on toisenne ja koti. Saatte olla turvassa. Enkelivartiota toivotan ja oikein rauhallisia viikkoja! m

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos m! Meillä on olleet todella ammattitaitoiset suojelusenkelit mukana.

      Poista
  3. Tsemppiä ja voimia ystävä! <3

    Ihanaa että M on jo niin paljon paranemaan päin että pääsi jo kotiiin. =)

    / Älskling

    VastaaPoista
  4. Huh huh, en ole hetkeen ehtinyt tänne ja avatessani blogisi oikeasti säikähdin.

    Aikamoisen sairauden olette käyneet läpi. Voin vain kuvitella aitä huolen ja surun määrää, kun lapsi on oikeasti todella kipeä.

    No, nyt on pahin ohi ja voitte ehkä jo hengähtää helpotuksesta. Tukekaa toisianne ja vuorotelkaa vaikka viikonloppuna nukkumisen kanssa. Tarvitsette molemmat myös lepoa. Jos te ette jaksa, niin kukas teidän lapsianne sitten hoitaa...?

    Tsemppiä ja voimia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksitoista tuntia unta putkeen tekee ihmeitä! Mulla se huoli ja suru tulee aina vasta jälkikäteen, tilanteen jo helpotettua. Näistä kommenteista olen ammentanut lisää voimaa pitkin matkaa.

      Poista
  5. Melkein sanattomaksi vetää teidän kokemukset... Mutta sen verran haluan sanoa, että ihanaa, kun kirjoitat ajatuksesi auki täällä ja toisiakin herättelemään, olet rohkea ja tosi sisukas nainen. Iso halaus ja lämpimät ajatukset täältä! Paranemista M:lle! Muista pitää itsestäsikin huolta, ole kiltti itsellesi! :)
    Marketta

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi