Siirry pääsisältöön

mihin se meni?


”Sehän on vasta 2013 kun se mene kouluun”. Viisi vuotta sitten vuosi 2013 oli kaukana, niin kaukana että sen saattoi hyvin työntää mielessään jonnekin pieneen laatikkoon, ajatusten ulottumattomiin. Tänään aamulla avasin kalenterin helmikuun kohdalta. Seitsemännen päivän kohdalle kirjoitin muistiin ”kouluun ilmoittautuminen M”. Käänsin sivua ja 28. päivän kohdalle raapustin ”kouluun ilmoittautuminen O ja K”. Aika rientää, kuin tuulessa lehdet... Syksyllä meillä on kaksi esikoululaista ja yksi iso koululainen. Huomenna ne kai ilmoitetaan jo lukioon tai yliopistoon.  Kuin huomaamatta viisi vuotta on mennyt, kuin huomaamatta mä olen viiden vuoden verran vanhempi ja kokeneempi. Joku laski vanhemmuusvuosia, niitä on 9 ½.

Vielä kun tietäis mihin kouluun meidän isopieni menee ja mitä tässä kohdassa tarkoittaa ”health records”. Kaikki selvinnee aikanaan, myös se ollaanko koulun A vai B kansliassa jonottamassa niitten papereitten kanssa. Sen tiedän et syksy tulee ennen kuin huomaakaan, mä haluan lisää aikaa, mä en halua sitä vielä sinne – isojen maailmaan. Pitäisin sen vielä pumpulissa, vuoden tai kaksi. Kasvamassa isommaksi ja vahvemmaksi.

Mä olen lähdössä tähän seikkailuun nyrkit ojossa, valmiina taistelemaan. Mä en usko et ne pitää mun lapsen puolta. Mä en usko et se saa taisteluitta mitä se tarvitsee. Olen noussut barrikadeille jo ennen kuin niitä on edes rakennettu. Mä olen se kamala äiti joka haluaa ja vaatii ja tahtoo. Se josta rehtori ei pidä. Se joka aiheuttaa opettajalle harmaita hiuksia.

Kommentit

  1. Hei APUA, minne O ja K jo? Preschooliako tarkoitat? Mulla kanssa mielessä miten ihmeessä A ja V mukamas menevät kouluun KAHDEN vuoden kuluttua. Vielä kun oppisivat puhumaan ensin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo Preschooliin... katselen hintoja ja suorastaan haaveilen et ne otetaan developmental preschooliin... Kartoitapa teidän School Districtin vastaavaa palvelua mä en tiedä onko se Fedin laajuisesti Child Find, saatatte sääsätää aika paljon puheterapiakuluissa sun muussa, jos pojat pääsee kunnalliseen ohjelmaan.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi