Siirry pääsisältöön

mihin se meni?


”Sehän on vasta 2013 kun se mene kouluun”. Viisi vuotta sitten vuosi 2013 oli kaukana, niin kaukana että sen saattoi hyvin työntää mielessään jonnekin pieneen laatikkoon, ajatusten ulottumattomiin. Tänään aamulla avasin kalenterin helmikuun kohdalta. Seitsemännen päivän kohdalle kirjoitin muistiin ”kouluun ilmoittautuminen M”. Käänsin sivua ja 28. päivän kohdalle raapustin ”kouluun ilmoittautuminen O ja K”. Aika rientää, kuin tuulessa lehdet... Syksyllä meillä on kaksi esikoululaista ja yksi iso koululainen. Huomenna ne kai ilmoitetaan jo lukioon tai yliopistoon.  Kuin huomaamatta viisi vuotta on mennyt, kuin huomaamatta mä olen viiden vuoden verran vanhempi ja kokeneempi. Joku laski vanhemmuusvuosia, niitä on 9 ½.

Vielä kun tietäis mihin kouluun meidän isopieni menee ja mitä tässä kohdassa tarkoittaa ”health records”. Kaikki selvinnee aikanaan, myös se ollaanko koulun A vai B kansliassa jonottamassa niitten papereitten kanssa. Sen tiedän et syksy tulee ennen kuin huomaakaan, mä haluan lisää aikaa, mä en halua sitä vielä sinne – isojen maailmaan. Pitäisin sen vielä pumpulissa, vuoden tai kaksi. Kasvamassa isommaksi ja vahvemmaksi.

Mä olen lähdössä tähän seikkailuun nyrkit ojossa, valmiina taistelemaan. Mä en usko et ne pitää mun lapsen puolta. Mä en usko et se saa taisteluitta mitä se tarvitsee. Olen noussut barrikadeille jo ennen kuin niitä on edes rakennettu. Mä olen se kamala äiti joka haluaa ja vaatii ja tahtoo. Se josta rehtori ei pidä. Se joka aiheuttaa opettajalle harmaita hiuksia.

Kommentit

  1. Hei APUA, minne O ja K jo? Preschooliako tarkoitat? Mulla kanssa mielessä miten ihmeessä A ja V mukamas menevät kouluun KAHDEN vuoden kuluttua. Vielä kun oppisivat puhumaan ensin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo Preschooliin... katselen hintoja ja suorastaan haaveilen et ne otetaan developmental preschooliin... Kartoitapa teidän School Districtin vastaavaa palvelua mä en tiedä onko se Fedin laajuisesti Child Find, saatatte sääsätää aika paljon puheterapiakuluissa sun muussa, jos pojat pääsee kunnalliseen ohjelmaan.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...

rokotukset ei oo mikään uskon asia

Istun puolitietoisesti muurahaispes ään. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia, niitä jotka eivät ole nähneet mitä tapahtuu jos lapsi sairastuu polioon. Niihin jotka eivät tiedä että tuhkarokko on vaarallinen sairaus. Niihin jotka eivät tiedä että vihurirokkoon tai sikotautiin voi kuolla. Niihin jotka uskovat että rokotukset ovat vaarallisia, ja että maailma olisi parempi ilman. Niihin jotka eivät enää tiedä minkälainen maailma oli ennen. Niihin joilla on varaa olla rokottamatta, vai onko? vaccine infographic created by Leon Farrant Kuinka monta kertaa multa on kysytty että tiedänkö rokotteitten aiheuttavan autismia? Kuinka monta kertaa olen vastannut etten tiedä. Kuinka monta kertaa olen kertonut ettei se ole totta. Tuhkarokkoepidemia alkoi huvipuistosta. Se alkoi sieltä minkä pitäisi olla ”the happiest place on earth.”  Siinä on jotakin kornia. Siis siinä, että se lähti just sieltä. Tosiasiassa on enemmän kuin ...

mitä suomi ajattelee?

Pakolaiskeskustelu riehuu Suomessa marginaaliryhmien heitellessä ilotulitteita, kiviä ja polttopulloja. Toisaalla suljetaan raja ihmismuureilla. Media mässäilee tapahtumilla, kuin silläkin että pieni ryhmä niistä pakolaisista haluaa kivempaan paikkaan tai osoittautuu rikollisiksi. Kaksi pientä ryhmää. Paljon näkyvyyttä. Myös kansainvälisessä mediassa. Toisaalla hiljainen osa kansalaisia auttaa, antaa omastaan ja tekee vapaaehtoistyötä sen saman pakolaisryhmän hyväksi. Joku älähtää että ne tulee huvikseen, paremman elämän toivossa ja toinen muistuttaa että harva haluaa jättää kotiaan ihan vaan huvin vuoksi. Ei Suomikaan sentään niin ihana maa ole. Siinä ääripäitten välissä on hiljainen massa. Se joka hiljaisesti hyväksyy tain hylkää. Se ryhmä joka ei äänekkäästi vastusta sen enempää kuin puolustakaan. Haluaisin tietää mitä se hiljainen massa ajattelee. Haluaako Suomi oikeasti avata vai sulkea ovensa? Pelkääkö Suomi oikeasti monikulttuurisuutta? Uskooko Suomi oikeasti et...