Siirry pääsisältöön

buzz, buzz, buzz


Mun arkipäivän idoli on Vesta-Linnean äiti. Oikeesti Tove Appelgren ja Salla Savolainen tavoittaa kirjoissaan lapsiperhe-elämän arjen niin kouriin tuntuvasti ettei tiedä pitäiskö itkeä vai nauraa. Meidän kaikkien yhteinen suosikki on Vesta-Linnea ja hirviö-äiti. Kakkosena tulee Vesta-Linnea mieli mustana. ”Samettikuono” ei meidän perhettä kosketa erityisemmin ja ”Nukuhan jo Vesta-Linnea” oli syypää kuukausien painajaisiin. Näitä kirjoja mulle suositteli aikanaan Kummitäti T. Mun habitusta on tänään ilmentänyt se hirviö-äidin status – taas kerran. Pakkasinhan yläkerran sohvatyynyt meidän makkariin lukkojen taakse, karjuin turhaan ja liian usein ja olin muutenkin vähintäänkin puoliäkeänä. Olihan ne vähän hämmentyneitä mun reaktiosta – ei ollut kaunista katsottavaa, saati kasvatuksellisesti johdonmukaista tai aikuista - kun ne oli sekoittaneet vasta viikatut pyykit joita olin viemässä kaappiin.



Kaikesta huolimatta pyykkikasa saatiin selvitettyä, pionipenkki kohotettua ja lisäksi me saatiin rakennettua puutunneli junarataa varten. O rakensi mun kanssa. O liimas puuliimalla ja mä porasin ja ruuvasin ja O vähän ruuvas myös. Yhdessä käytiin rautakaupassa ostamassa puutavaraa ja puuruuveja ja maalia. M ja L maalas tunnelin illalla pinkiksi. Vaivihkaa yritin ehdottaa maanläheisempää vihreetä-ruskeeta-harmaata-mustaa mutta pinkki siitä tuli. K sai kummitädiltään Buzz Lightyear –puvun ja olis varmaan nukkunutkin siinä jos vaan olis saanut.






Olis siis voinut mennä huonomminkin. Huomenna M palaa kouluun ja me normiarkeen. Hyvä niin.


Kommentit

  1. "Respect" toteaa tää yksi täältä. Siis siitä kun aiot niistä juuripaakuista kasvattaa. Meitsi on aina osta(tta)nut valmiina kaupasta kunnon puskat. Ja silti siinä menee aikaa, kun ei ekana vuotena kuki. Mutta pionit on kyllä niiiiini ihania. Mullakin on oma (koho)penkki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Palataan siihen respect osioon sit kun ne kukkii ;) Voi olla et tulee meillekin lopulta valmiit puskat LOL

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi