torstai 7. helmikuuta 2013

koululainen


Kaiken piti olla mallillaan. M nukkui yönsä hyvin ja herättiin just ennen kelloa vähän jälkeen seiskan. Lapsille aamiaista ja M:n eväät ja neiti valmiiksi bussiin ja sit bussiin. Kahdenksan jälkeen mä sain oman aamukahvini ja aamiaiseni, luin kiireisimmät säköpostit ja blogit ja vastailin meileihin. Leikkasin tukan – omani – kävin suihkussa poikien hyppiessä meidän sängyllä. Meikkasin, kampasin ja puin päälle. Vaihdoin poikien vaipat ja sain ne päivän vaatteisiin. Leikittiin ja tanssittiin . Aloitettiin M:n Valentine’s Day korttien askarteleminen. Laitoin lounaan ja välipalan valmiiksi. Kirjoitin ohjeet lastenhoitajalle ja laitoin vaatehuoneeseen ulkovaatteet valmiiksi.

Kello oli 11:05 ja lastenhoitajaa ei näy eikä kuulu. L soittaa ja kertoo et se oli just saanut viestin et se hoitaja ei tuu, se on kipeenä. Olishan se ollut han kivaa tietää vähän aiemmin. Oon niin pettynyt että melkein itken - oikeesti. Kukaan ei ole kuollut, mitään ei ole menetetty, tappio ei ole suuren suuri, mutta mä olen aivan hillittömän pettynyt. Soitan sinne firmaan enkä onnistu esittämään asiaani kovinkaan rakentavasti. Listaan sille tyttöparalle puhelimessa joka ainoan kerran kun jotakin on mennyt pieleen ja loppukaneettina sanon et olis kivaa jos se joka tulee lapsia hoitamaan on edes joten kuten täyspäinen, selvinpäin ja ajoissa TAI jos se ei tule, siitäkin olis mukavaa tietää ennen kuin se on jo myöhässä ja mä seison takki päällä odottamassa.

Puoliltapäivin meillä on toinen hoitaja ja mä pääsen lähtemään. Se tulee meille suoraan edelliseltä keikaltaan. L lähettää mulle sen lastenhoitofirman sähköpostin jossa ne pyytää anteeksi kaikkea meidän kokemaa vääryttä ja antaa sen tän päiväsen meille ilmaiseksi. Kotiin palattuani soitin ja pyysin anteeksi. Eihän se sen tyttöpoloisen vika ollut et kaikki nyt sattui menemään päin persettä, ja et mä oli kuin pieni lapsi jolta vietiin tikkari, ja hoitihan se sen mallikelpoisesti kun meillä tuntia myöhemmin kuitenkin oli lastenhoitaja ja vielä oikein mukava hoitaja.

Suunniteltu bloggaus-kahvittelu-nautintotuokio jäi siis lyhyeksi ja ajelen kahvini kanssa suoraan koululle ja käyn paperisotaan. Vaikka olin paikalla ajoissa en tosiaankaan ollut ensimmäinen. Yhdentoista lomakesivun täyttämiseen menee puolisentuntia. Suurin osa on sitä samaa; lapsen nimi, osoite, syntymäaika, allergiat, diagnoosit, rokotukset, rotu, tausta, kieli – ei olla kovin mielenkiintoisia; valkoinen lapsi puhuu englantia.  Vanhempien nimet, osoitteet, ammatti, työnantaja, puhelinnumerot, sähköpostit ja sisarusten tiedot. Se sininen lomake oli mielenkiintoinen. Siinä kysyttiin paitsi lapsen kouluvalmiuksia niin myös meidän vanhempien erityislahjoja, kiinnostuksen kohteita ja harrastuksia. Täh! Kuka sinne kouluun olikaan menossa? Siinä mä sit istuin ja mietin missä olisin poikkeuksellisen hyvä. Samassa kaavakkeessa kysyttiin saako lapsi katsoa telkkaria – joo, kuinka paljon – ihan liikaa, juhlitaanko meillä syntymäpäiviä – joo, jos ei juhlita niin miksi ei, harjoitellaanko me koulujuttuja kotona – joo, miten – no kirjaimia ja numeroita ja luetaan ja kirjoitetaan. Mitä jos olet se vanhempi joka ei ehdi tai jaksa tai osaa harjoitella?



Koulukeikkaan meni kolmevarttia ja sieltä ajoin ostamaan M:lle farkkutakin ja farkut. Kävin sovittamassa itselleni housuja. Ostan mieluummin mekkoja. Niistä näkee päältä meneekö ne vai ei, eikä tarvitse katsoa itseään kummallisen näköisenä kamalasta peilistä. Olis varmaan pitänyt ottaa niistä housuista kuvia... miten vaate joka siis teknisesti menee päälle voi olla niin käsittämättömän näköinen yllä. Housukaupasta lähdin ilman housuja ja  seuraavaksi kävin katsomassa rintaliivejä ja jos ne ei olis olleet täysin kohtuuttoman hintaiset olisin ostanutkin. En muistanut et ne maksaa niin kauheesti. Olen saita tai ostan mieluummin jotakin muuta.


M:n farkut - Gap (huom! ne on olevinaan super skinnyt) farkkutakki - Gap. Yläkuvat: paita - Peek, legginsit - Gap. Alakuvan paita on sama Peekin paita kuin yläkuvassa. M lupasi ja vannoi käyttävänsä kaikki ostamiani vaatteita.

Kotimatkalla kävin ostamassa jugurttia ja omenasosetta. Apteekkiin en ehtinyt, enkä ostamaan tarroja niihin kortteihin. Sen teen illalla.



2 kommenttia:

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.