saatan karata

Yläkerrassa pyörii Toy Story. Alakerran telkkarissa on menossa Princess and the Frog. Mulla on menossa tauko. M on ollut lomalla tiistaista, huomenna on vielä lomaa, ja tänään on se päivä kun joku on koko ajan kiinni lahkeessa, pudonnut jostakin, pudottanut jotakin, kaatunut jossakin tai kaatanut jotakin. Tuntuu etten muuta teekään kuin luuttua lattiaa, laita ruokaa, lohduta ja laastaroi. Ei varmaan enempää kuin minään muunakaan päivänä, mutta joskus pitäis vaan saada tauko. Koirakin oksentaa ja empatiat on vähissä. Just sanoin sille et sellaiset koirat jotka oksentaa ei voi saada ruokaa koska en jaksa sitä oksennustakin pestä tosta matosta. Koiraparka.

Salaa suunnittelen taas vapaapäivää tai lomaa tai... jos toi L ei olis niin mukava saattaisin karata ja jättää sen pärjäämään tän lauman kanssa. Se sanoo et sehän on töissä. Niinhän se on, mutta siellä töissä ne muut on aikuisia. Siellä töissä pääsee yksin vessaan ja töillä on alku ja loppu. Kun mä meen vessaan joku hakkaa sitä ovea jos oon erehtynyt sen sulkemaan ja jopa lukitsemaan. Vanhin mun alaisista on neljä ja mun työpäivät ei ala eikä lopu ne vaan on. Mun työpäivä alkoi huhtikuun 17. 2008 klo 7:59am. Eka vapaapäivä oli elokuussa 2011. Sen jälkeen on vapaita ollut kai kolmesti ja muuten oon ollut ”on duty” 24/7/365. Alaiset on lisääntyneet yhdestä kolmeen. Pääsispä, pääsispä... viikoksi Suomeen, viikonlopuksi San Franciscoon tai luostarin hiljaisuuteen.

Valitsisinko toisin jos voisin? En. Useimmiten teen työni ilolla ja rakkaudella. Usein mun työ on hauskaa ja palkitsevaa. Haasteellista se ainakin on – aina. Just nyt mielessä on se seuraava isompi haaste, M:n erityisopetussuunnitelmapalaveri kymmenen päivän päästä. Halusin tämän elämän. Haluan edelleen tätä. Näitä päiviä tulee vaan väistämättä aina välillä ja silloin kadehdin niitä perheitä joissa on itsestäänselvyys että ne isovanhemmat on siinä ja mukana ja astuu remmiin tarvittaessa. Kateellinen saatan olla mutten kuitenkaan katuvainen. Tai ehkä enneminkin toivon että ne perheet joilla ne isovanhemmat on siinä lähellä ja halukkaita ja kykeneviä osallistumaan muistaisivat miten arvokasta se apu on.