Lauantaina
mentiin... aamulla Koiran kanssa pitkälle lenkille. Löydettiin uusi polku ja
puro ja oltiin ihan keskenämme. Siitä nautiskelemaan kiinalaisen uuden vuoden
juhlallisuuksista ja ostamaan Isoäidille kevättakkia, hakemaan lamppua
korjaamolta ja hoitelemaan muita juoksevia asioita. Loppupeleissä meidän
asiainhoito vei sen verran aikaa ettei ehditty kuin pysähtymään kotona
pakkaamassa lasten yöpaidat ja uikkarit ja pyyhkeet seuraavaa etappia varten.
Oli ihanaa istua
iltaa ystävien kanssa. Syödä ja juoda ja jutella ihan rauhassa. M pääsi hot
tubiin ihan ekaa kertaa ja mä luulen että tällä ylikokoisella
ulkoilmakylpyammeella me onnistuttiin myymään sille myös Uusi Lomatalo.
Jossakin vaiheessa iltaa kolmikko nukahti isäntäväen sänkyyn ja sieltä unisina
kannettiin lämpimään autoon ja autosta omaan sänkyyn.
Tämä päivä on sit
mennytkin sunnuntaille ominaisesti hitaalla tempolla. Mitä vanhemmaksi mä tuun
sitä huonommin mulle sopii valvominen. Aamiaista, kirkkoon, lapsista väsynein
päiväunille ja kaks muuta laulaa M:n lempilevyn mukana yläkerrassa. Äsken ne kaks pelas vielä jalkapalloa pihalla. Illalla on
kaikilla kolmella edessä varhainen nukkumaanmeno.
Kirkossa kun vein
lapsia pyhäkouluun sellainen vanhempi pyhäkouluope sai multa kyllä varsin
epäkristillisiä mulkaisuja ja vastauksen ja varmasti ensi kerralla miettii
kahdesti ennen kuin kommentoi kenellekään monikkovanhemmalle yhtään mitään: ”Kaksos
raskaus on niin kätevä kun ei sit tartte olla kolmasti raskaana” – joo ei
tartte joo... Vastasin sille että olisin ihan mieluusti ottanut kyllä erilliset
raskaudet ja synnytykset ja lapsivuodeajat ja se täti oli aika vaikeen
näköoisenä siinä ja sönkkäs vaan miten yllätyksellistä elämä onkaan. Kaksoset
on siunaus, suuri siunaus, mutta en mä nyt ihan ensimmäiseksi lähtis sanomaan
että mikään niissä on kätevää.
M:llä on vaan
kaks koulupäivää tulevalla viikolla kun loput päivät on varattu opettajien ja
vanhempien palavereille. Eikö Suomessakin ole joku vastaava systeemi?
Jonkinlainen lasten kehityskeskustelu. Huomenna on Opekokous ja O:n eka
fysioterapia tälle keväälle. Tiistaina baletti, keskiviikkona M:n erityisopetussuunnitelmapalaveri
yhdistettynä siihen keskusteluaikaan ja meillä lastenhoitaja. Torstaina mennään
kivennavalle sellaiseen lastenmuseoon jossa ei olla ennen käyty R:n ja sen
äidin kanssa ja perjantaina M:lla on leikkideitti sen parhaan kaverin H:n kanssa
ja iltapäivällä poikien tulevan koulutoverin synttärit. Kiva viikko, mutta eipä
siinä paljon taukoa ja rauhallista leikkiaikaa näy olevan.
Kangaskassikommentoija täällä taas hei! Suomessa on joo myös ope-vanhempi-palaverit kai 1-2 kertaa vuodessa, mutta opetusta ei niiden takia peruta, vaan keskustelut hoidetaan joko aikaisin aamulla ennen koulupäivän alkua tai iltapäivällä /illalla koulupäivän jälkeen. Kiva opettajalle. PS Mustakin on hauska kuulla miten siellä tehdään nii kerron mielelläni sit vastavuoroisesti täältä kun jotai kyselet :)
VastaaPoistaOi, musta on aina ihanaa lukea suomalaisista käytännöistä! Lapset kun on syntyneet ja kasvaneet täällä ja omasta arjesta siellä on kauan ja asiat on muuttuneet jo sataan kertaan.
PoistaJa tarhassa on varhaiskasvatuskeskustelut, mutta ne on kyllä työpäivän aikana :)
VastaaPoista