Siirry pääsisältöön

reset - lapselle vai äidille?


Mä haluan jäsenyyden sinne lastenmuseoon! Meillä oli ihan sikakivaa. Sikakivaa huolimatta siitä et hukkasin K:n ainakin kymmenen kertaa sinä aikana kun oltiin siellä. Nyt oon poikki. Toisaalta K on karannut tai kadonnut aina kun silmä välttää siitä saakka kun oppi kävelemään eli noin 21kk:n ajan.

Ennen museota käytiin ostamassa M:lle uusia tusseja ja hiuslenksuja. Mukaan tarttui myös kaikumikrofonit kaikille kun ne maksoi vaan taalan.


Lastenmuseossa pääsi kokeilemaan talonrakennusta.

...ja tekemään hammastahnaa.


R:n äidin S:n kanssa puhuttiin näistä meidän erilaisista ja vuodatin sille isolla kädellä tätä elämää K:n kanssa kun se karkailee ja katoaa ja on K – kävelevä onnettomuus kahdella jalalla. M on aina ollut omalla tavallaan pomminvarma ja ihan super ennakoitava. M:n kanssa mä voin ihan tuhannella luottaa et se ei käynnistä autoa jäädessään autoon tai tyhjennä lääkepurkkia tai syö pesuaineita tai ota veistä ilman lupaa tai... K:hon en luota hetkeäkään. En missään, en koskaan. Se ei vaan tule ajatelleeksi, siinä missä M noudattaa sääntöjä kirjaimellisesti ja ajattelee liiankin kanssa, K ei pysähdy funtsimaan koskaan. S antoi mulle idean. Koska ne loputtomat jäähyt ei johda mihinkään muuhun kuin siihen et mä en kurista omaa lastani – hyvä asia sinällään – me taidetaan kokeilla jäähyjen sijaan ”reset” systeemiä ja siinä sen sijaan et lapsi kannetaan korvista jäähylle se ottaa itse kymmenen sekunnin hengähdystauon ja ennen kuin se on sen taukonsa ottanut se ei saa huomiota lainkaan. Meidän huomionnälkäisillä lapsosilla tässä saattaa olla avain onneen, tai ainakin helpotus. Siis tää ”reset” yhdistettynä mun vanhaan salarakkaaseen ”Love & Logic”:iin.



Huomenna puntaroin kilpailuvoittajan – kuka saa amerikkapaketin – ja sit pitäis vielä päättää mitä sinne pakettiin laitetaan. Helpointa olis pakata vaan tavanomaista americanaa; maapähkinävoita, oreokeksejä, maapähkinävoisuklaa... mä kuitenkin haluun laittaa matkaan jotakin vähän mulle aidonpaa. No, maapähkinävoita meillä menee kilokaupalla mut se on painavaa. Aitoja Oreoita me ei syödä koskaan ne kun sisältää kaikkee ei niin kivaa ja se maapähkinävoisuklaakin on oikeesti hyvää, mut sen makuun oppiminen vie aikaa. 


Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...

koekaniini - mukana tutkimustyössä

Puhelimen näytöllä vilkkuu liiankin tuttu puhelinnumero ”Yläkoulu – terveydenhoitaja”, on maanantai ja kello tuskin kymmentä. Tiedän jo ennen vastaamista, että mentävä on, hakemaan poika kotiin. Laitan palaverista äänet pois ja vastaan: ”Hei Alina, onko taas aika?” – Joo, ottanut lääkkeet 45 minuuttia sitten eikä olo helpota. Varttia myöhemmin harmaankalpea teini marssii huoneeseensa, sulkee verhot ja käy nukkumaan herätäkseen tunteja myöhemmin. Minä palaan mun palaveriin. Huonolla tuurilla sama kuvio toistuu myös tiistaina. Eletään helmikuun alkupäiviä ja vastaavanlaisia koulupoissaoloja on jo ehtinyt kertymään seitsemän, tammikuusta. Päänsärkypäiviä yhteensä reilu kymmenen. Laitan viestiä päänsärkypolille ja saan ajan seuraavalle viikolle.  Päänsärkypolin neurologi on ihan mieletön tyyppi. No, meidän lastensairaala nyt muutenkin on aika ihana, mutta jotenkin se miten nää kohtaa teinin ihmisenä, ei sairautena. Kyselee tietokonepelit ja elokuvat, myöntää avoimesti, että vaikka se e...

kuusitoista

Tiesin että tässä kävisi näin ja silti ne väkisin esiin puskevat kyyneleet pääsivät yllättämään. Sellainen sekoitus iloa, onnea, ylpeyttä ja luopumisen tuskaa uuden ajanjakson edessä. Minun lapseni, minun ihana, ihana lapseni. Minä. Rakastan sinua niin ettei siihen löydy edes sanoja, että se tuntuu fyysisenä kipuna. Sinä. Minun rakas, rakas lapseni. Tättähäärä. Minä muistan kuinka silloin kauan sitten takerruit minuun lastensairaalan ovella terapeutin päättäväisesti kantaessa sinut sisälle. Minä jäin ulos ja itkin. Minun koko kehoni halusi josta sinun perääsi, tuntui kuin joku olisi repinyt irti osan minua. Minä muistan kuinka kuljit hattu keikkuen eskarin orientaatioon ja me seurasimme perästä. Minä muistan. Minun koko kehoni muistaa.  Keskiviikkona sinä täytit kuusitoista. Tulit vähän unenkarheana alakertaan, halasit ja moiskautit pusun ensin minulle, sitten isälle. Hymyilit kun näit sinulle katetun aamiaisen ja ojensit läppärisi isälle sanoen: ”Tekisin itse, mutta tartten sun aj...