Siirry pääsisältöön

kiitos "avusta"


Omaa-aikaa kaksi kokonaista tuntia. Se on syytä käyttää harkiten ja huolella, nautiskellen. Lukea kahvilassa Hesaria, syödä lounasta, bloggata, ajatella, katsella ihmisiä...

M:n koulurepusta löytyi eilen kirje meidän perhetukihenkilöltä tai mikä se nyt onkaan. Koskaan en tätä naista oo tavannut ja tääkin ”kirje” oli siis kaikille jaettu moniste. En mä tiedä, ehkä kaikki muut vanhemmat lappaa nää paperit sieltä repun pohjalta suoraan roskikseen, mutta valitettavasti mun sisäinen suorittajani velvoittaa mua lukemaan ne. Olis vaan pitänyt, käyttää suoraan vessapaperina.



M:n luokalla on kolmetoista lasta ja niistä sanoisin että ainakin seitsemän on erityislapsia. Jokainen erityislapsen vanhempi taas tekee oman lapsensa hyvinvoinnin eteen taukoamatonta työtä ja päivät on siinä kaiken muun sivussa jatkuvaa harjoittelua ja treeniä, ihan vaan elämää varten. Mä itse tuuletan ja huudan hurraata jos onnistun M:n kanssa niin et se pukeutuu itse, pakkaa koulureppunsa ja jos oikein hyvin menee niin tekee tän riitelemättä. Samaten tuuletan salaa jokainen kerta kun mimmi laittaa itse turvavyönsä kiinni eikä sen kädet olekaan liian hitaat tai rikki tai väsyneet tai... Tänä aamuna M haki itse vaatteensa yläkerrasta, puki ne päälleen ja laittoi vielä kengätkin jalkaan. Yhdellä pyynnöllä, taidan piirtää ruksin seinään silläkin uhalla et L ei tykkää.

Voinette siis kuvitella miltä tuntuu saada kotiin lappunen jossa ollaan sitä mieltä että tulevan syksyn kouluvalmiustaitoihin kuuluu myös oman sängyn petaaminen, omien pyykkien viikkaaminen ja/tai henkarille ripustaminen, pöydän korjaaminen ruuan jälkeen jne. Ai kiva. By the way, mitäs me tehdään kun me aikuisetkaan ei pedata meidän sänkyä? Niin ja sosiaalisia taitojakin pitää kotona treenata... Eikö tän sosiaalisten taitojen treenaamisen pitäis meille autististen lasten vanhemmille olla vähän niin kuin itsestäänselvyys? Mä vaan mietin et mitä muuta me tehdään kuin yritetään yhdessä ja erikseen näitten muitten vanhempien kanssa valmentaa meidän erilaista jälkikasvua ensi syksyyn? Kiitos vaan lisäpaineista sille perhetukihenkilölle. Laitetaan noi ylläolevat asiat vielä meidän listalle – joo, ei laiteta.


Tunnisteet:

Kommentit

  1. sanna27. helmikuuta 2013 klo 13.45

    Te ootte noine puntteinenne ihan samikset <3

    Ihana asu, suloiset siivet ja megamageet kengät!! Mistä kekkasitte noi siivet, onko menossa joku teema (kirahvien lisäksi)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muusa Liinpaa28. helmikuuta 2013 klo 8.05

      M on pitkään halunnut helinäkeijun siipiä mut ei olla ostettu kun ne on kuitenkin aika kalliit ja heppoiset ja ajateltiin et tää ei välttämättä kauaa kestä, siis se into siipiin... no lokakuussa se alkoi et ehkä olis aiemmin pitänyt antaa lapselle siivet. Lopulta tein siis itse käyttäen runkona sellaisia muutaman taalan halpissiipiä. Kengät on Keens merkkiset ja oikeesti erittäin laadukkaat jalkineet. M:llähän on nykyään pakko olla hyvät kengät jo niitten ortoosienkin takia.

      Poista
  2. marikan polut27. helmikuuta 2013 klo 22.19

    voi vitsit! Mun lapset ei oo eskarikypsiä! (pyykit, sängynpetaus, siivous...)

    Aika isoja vaatimuksia mun mielestä, pienille ihmisille.
    Näillä nurkin voi eskarivuoden (siis 6.v!) yhtenä tavoitteena lapsella olla, että pukee talviulkovaatteet päälle yhdestä käskystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muusa Liinpaa28. helmikuuta 2013 klo 8.07

      Mä en taida itsekään olla eskarikypsä ;)Nää ei siis ole mitään virallisia tavoitteita vaan jonkun ihmisen löytämä kiva pikku lista mikä nyt tuntui sopivalta laittaa vanhemmille lasten repussa.

      Annoin sielä eilisessä HOJKS plaverissa aiheesta palautetta ja saatiin aika hauskat naurut kun se autismispessukin totes etteihän hänen 17-vuotiaskaan viikkaa itse pyykkejään.

      Poista
  3. Heli28. helmikuuta 2013 klo 7.38

    Tuollaiset valmiit monisteet ovat usein aika hupaisia. Paitsi, jos ne osuvat vahingossa turhan herkkään paikkaan, niin sitten ei enää olekaan yhtään hauskaa. Nuo petaamis- ja viikkaamisjutut tulkitsisin niin, että lapsen on hyvä antaa opetella joitain niistä (ei välttämättä kaikkia) itsenäisesti, etteivät vanhemmat aina tee kaikkea valmiiksi lasten puolesta. Ei niitä silti varmasti tuossa vaiheessa vielä osata tarvitse, mutta taito edes yrittää itse on hyödyllinen esikouluvaiheessa. Autistin kohdalla tilanne on nyt ehkä kuitenkin hiukan eri. Ehkäpä kannattaa keskittyä tärkeimpiin taitoihin ja ottaa myös välillä ihan rennosti, kuten itse hyvin tiedätkin. Normilastenkin kohdalla nuo ovat vain ehdotuksia, eivät absoluuttisia määräyksiä. Älä ota stressiä tuollaisista, olet paras ja aivan mahtava äiti lapsillesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muusa Liinpaa28. helmikuuta 2013 klo 8.10

      Kiitos Heli. Mä ymmärrän tän kirjeen pointin, monet vanhemmat kun unohtaa vaatia lapsilta yhtään mitään ja silti se ärsyttää ja raivostuttaa ja naurattaa yhtäaikaa. Tosiasiassahan meillä lapset tekee paljonkin - silloin kun haluavat. Ne tyhjentää tiskikonetta, laittaa ruokaa, kattaa pöytää, laittaa pyykit pesukoneeseen ja/tai kuivaajaan, auttaa viikkaamaan pyykkejä, ruokkii Koiran jne.

      Ainoat pakolliset on M:lle pukeminen ja sen oman repun pakkaaminen eli mun laittamien eväitten siirtäminen keittiöstä koulureppuun. Sekin on aika usein tuskaa.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää