maanantai 4. helmikuuta 2013

se vilkas


Se oli varmaan loppukevättä tai alkukesää kun käytiin K:n kanssa testeissä. Ne sanoi silloin et se on rajatapaus  ja et tuleva vuosi näyttäis mihin suuntaan sen kehitys menee. Pojat täyttää kesäkuun alussa kolme. Koulupiiri on halukas katsomaan sitä kesäkuussa. Mä mietin et puhuisin jossakin välissä lastenlääkärin kanssa ja varaisin ajan neurolle samoihin aikoihin.

Me ollaan L:n kanssa sitä mieltä et syksystä saakka se on mennyt alamäkeä. Joo. Se ON kaks. Mä tiedän ettei se ole vielä kolmea ja mä ymmärrän oikein hyvin et sillä on tahtoikä ja että se on poika. Kuitenkin mulla on kohta viisivuotias tytär ja se toinenkin poika jolla ihan samalla tavalla on uhmaikä ja joka on ihan yhtälailla poika ja ihan yhtälailla vasta kaksi. 

Mä olen uupunut mun päivänsäteeseen ja niin on sen päivänsäteen isäkin. Telkkaria se jaksaa katsoa, JOS ei tartte istua paikoillaan vaan voi samalla kiipeillä ja hyppiä. Muitten leikit se rikkoo koska ei itse jaksa keskittyä leikkimään. Se ei jaksa piirtää, liimata tai leikata. Se ei jaksa istua syömässä. Se on aina tappeluissa, sotkemassa, riehumassa. K on siellä missä sattuu ja tapahtuu. Se ei pysty seuraamaan ohjeita ja on aina pulassa. Syyn ja seurauksen laki ei ainakaan toistaiseksi ole iskostunut sen päähän. On päiviä joina musta tuntuu että se viettää enemmän aikaa jäähyllä kuin muiden mukana. Jäähyllä koska se lyö, tönii, varastaa, puree, potkii ja heittelee kaikkea ja kaiken. Sen alamäki korostuu sen toisen – O:n – mennessä eteenpäin reippaassa myötätuulessa. Mitä paremmin O pärjää sitä turhautuneempi on K ja sitä enemmän meillä näkyy K:n häiriökäyttäytymistä. Vähimmilläänkin ne pitäis erottaa toisistaan. Siis koulussa. Jotta molemmat sais omaa tilaa kasvaa ja kehittyä.

Oon ennenkin puhunut siitä miten omastakin lapsesta voi olla vaikeeta tykätä ja musta tuntuu et me ollaan tavallaan koko perhe siinä ansassa jossa aletaan jo olettaa että kun joku tekee jonkun töllönteon se on K. K tyrkkää kaiken vessanpönttöön. K nakkaa legot portaita alakertaan. K repii kaikki vuodevaatteet lattioille. K heittää puhtaat pyykit alakertaan. K piirtää pöytäliinaan. K heittää ruuat lattialle. K... jossakin kohdassa tullaan siihen missä ennustus alkaa toteuttaa itseään ja se olis hyvä välttää. L:llä on jo oma sanansa K:n aiheuttamalle ”onnettomuudelle”. Jotenkin mä vaan näen tässä sen miten vielä joitakin kymmeniä vuosia sitten K olis mun kahdesta pojasta ollut se, josta melkein tuli jotakin ja koska se turhautui eikä osannut keskittyä siitä tuli syrjäytynyt... ”se perheen mustalammas”.

Kyllä. Se on mun päivänsäde ja aivan ehdottomasti aurinkoisin, iloisin ja positiivisin meidän laumasta. K:n nauru tarttuu, ei vain meihin vaan kehen tahansa kadulla kulkijaan. Sen avoimuudessa on meille kaikille jotakin opeteltavaa ja jossakin välissä sen pitää vaan vielä itse löytää ne sosiaaliset rajat jotka siltä puuttuu. Sen pusut maistuu mansikalle ja niitä on paljon. Halaukset on sellaisia reippaita ja lämpimiä rutistuksia ja kuinka se rakastaakaan kaikkia ja kaikkea. Viimeiseksi eilen illalla se antoi mulle kymmeniä pusuja ja haleja ja lopuksi silitti mun poskea sanoen ”God bless you momma!” .

Se ei vielä ole edes kolmea ja se varmasti ehkä selittää ainakin osan, mutta silti mä voisin vetäistä ruksin ihan tasan jokaiseen ruutuun... M:llahan on paljon samoja oireita ja siksi ADHD ja Autismi menevät helposti sekaisin ja moni lapsii saa "vahingossa" väärän lapun kaulaan.

The symptoms of ADHD fall into three groups:
  • Lack of attention (inattentiveness)

  • Hyperactivity

  • Impulsive behavior (impulsivity)

Some children with ADHD primarily have the inattentive type. Others may have a combination of types. Those with the inattentive type are less disruptive and are more likely to not be diagnosed with ADHD.

Inattentive symptoms:
  • Fails to give close attention to details or makes careless mistakes in schoolwork
  • Has difficulty keeping attention during tasks or play
  • Does not seem to listen when spoken to directly
  • Does not follow through on instructions and fails to finish schoolwork, chores, or duties in the workplace
  • Has difficulty organizing tasks and activities
  • Avoids or dislikes tasks that require sustained mental effort (such as schoolwork)
  • Often loses toys, assignments, pencils, books, or tools needed for tasks or activities
  • Is easily distracted
  • Is often forgetful in daily activities
 Hyperactivity symptoms:
  • Fidgets with hands or feet or squirms in seat
  • Leaves seat when remaining seated is expected
  • Runs about or climbs in inappropriate situations
  • Has difficulty playing quietly
  • Is often "on the go," acts as if "driven by a motor," talks excessively

Impulsivity symptoms:
  • Blurts out answers before questions have been completed
  • Has difficulty awaiting turn
  • Interrupts or intrudes on others (butts into conversations or games)


4 kommenttia:

  1. Toi tilanne vaatii niiiin voimia ja suurta sydäntä. Itse on vaan pakko jaksaa uskoa, että kaikki menee hyvin. Kuiskailla Klle, että sä olet hieno mies.

    Terkut,
    m

    VastaaPoista
  2. Vilkas poika. Mä oon joskus pohtinut tätä nykypäivän trendiä läiskiä näitä käytös diagnooseja pienimmästä poikkeamasta normiin. Mitä se normaali käytös edes on? Perinteinen oletus kiltistä, hiljaa istuvasta kaiken tottelevasta lapsesta? Tarviiko lapsilla olla kauheet vaatimukset tietynlaiseen käytökseen jo alle kouluikäisinä?

    -Milla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon samaa mieltä et näitä asioita on oikeesti hyvä miettiä. Olis mahtavaa jos maailma olis sellainen ettei niitä vaatimuksia olis, tai siis että pojat sais olla poikia ja myös koulujärjestelmä kunnioittais tätä. Tosiasia kun kuitenkin on se että koulussa lasten oletetaan edelleen istuvan ja käyttäytyvän niitten normien mukaan. Silloin kun mä olin lapsi, tai siis kouluikäinen, ne normeista poikkeavat lapset luokiteltiin tyhmiksi-tuhmiksi-laiskoiksi. Sitä taustaa vasten on mun mielestä parempi saada lapselle tukea ja apua. Diagnoosilla yksin ei kukaan tee yhtään mitään, mutta siihen liittyvällä avulla sit taas tekeekin.

      Viime aikoina olen aatellut että se uusin muoti on kohauttaa harteita niille diagnooseille ja todeta vaan et elettiinhän sitä ennenkin.

      Poista

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.