Siirry pääsisältöön

Ferrari


Mä törmäsin eilen yhdessä verkkaryhmässä - tai siis sen ryhmän sähköposteissa -  artikkeliin autismista. Päivittäinhän niihin törmää, milloin autismi paranee itsestään ja välillä se aiheuttaa murhaajuuden ja toisinaan sitä ja sit taas tätä, mutta tää oli hyvä – oikeesti. Se oli selkeä ja kuvaava ja L:n mielestä se vertaus tietysti oli paras mahdollinen. Mun lapseni on Ferrari. Ongelma on se että ympäristö kuvittelee et se on jotakin tavallisempaa – Ford tai Volkswagen ja se käyttöohjekirjakin joka me ollaan saatu on sille pirhanan Fordille eikä Ferrarille. Se oikuttelee ja kiihtyy nopeesti ja on arvaamaton. Samalla se on jotakin täydellisyyttä hipovaa. Se tuo valon huoneeseen tullessaan ja antaa ihan hirittävästi jos vaan osaa ottaa. Suora ja rehellinen, liiallisuuteen asti, ei esitä mitään. Ne luulee, ja mekin luultiin pitkään et se on vieraskoree mut ei se oo. Se on ahdistunut ja varautunut ja sulkeutuu hiljaiseen kohteliaisuuteen.

Se on Ferrari siinäkin et se ei ymmärrä miten tää tavallinen arkipäivä toimii vaan se on rakennettu johonkin muuhun ja yrittää niin kovasti sopeutua ja mahtua siihen muottiin jonka maailma – ei me vanhemmat – on sille asettanut. Se tarkistaa tekeekö se oikein ja kysyy aina uudestaan ja uudestaan. Kun se sanoo et sen pitää mennä pissalle on siellä lauseen päässä kysymysmerkki, varmistus että se on hyvä ajatus jos pissattaa. Aamulla mä satuin heräämään vähän ennen sitä ja tarkkailin kuinka se avasi ja sulki huoneensa oven useampaan kertaan yrittäessään selvittää onko jo aamu ja voiko se jo tulla ulos sieltä huoneestaan. Se haluaa toimia oikein. Se ei vaan aina ymmärrä miten toimitaan oikein. Viikonloppuna meidän Ystävillä se marssi suoraan kylppärin ovesta sisään juttelemaan suihkussa olevan isännän kanssa. Hetkeäkään sen mieleen ei tullut että se olis jotenkin epäsopivaa tai ei hyväksyttävää... voihan se marssia meidänkin luo kun me ollaan suihkussa. (Sivuhuomautuksena todettakoon että tiedän useamman M:n ikäisen joka ei julkisesti pue tai riisu itseään saati että menisi kylppäriin jossa joku on tekemässä jotakin privaattia. Mun lapseni ryhtyi tänään epähuomiossa riisuutumaan kesken balettitunnin. En usko että se edes huomasi kun oli niin ajatuksissaan.)

Vanhempana mun täytyy siihen artikkeliin todeta että mä en oo koskaan kauheesti osannut syyttää itseäni M:n autismista. Mä en ole osannut ajatella et me tehtäis vanhempina jotakin väärin kun ollaanhan me kaikki mahdollinen ja mahdoton kokeiltu. Mä oon vaan aina ajatellut et se on erilainen ja muut ei vaan tajua sitä. Se on Ferrari ei Ford. Mä oon aina sen tiennyt ja jotenkin hyväntahtoisesti hymissyt neuvoille, välillä suuttunut ja ottanut itseeni, en kuitenkaan syyllistänyt itseäni.

Huomenna on Ferrarin vuosihuolto – erityisopetussuunnitelmapalaveri.


Ferrarin uudet siivet

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi