Hiljainen
hetki... siksi sitä täällä kutsutaan – quiet time. Mä ensin luen, sit kommentoin
ja nyt taas kirjoitan. Kirjoitan suihkussa syntyneitten ajatusten pohjalta.
Kirjoitan kahden eri blogin herättämien ajatusten pohjalta. Yritän tehdä
kolmesta ajatuksesta yhden.
Mä törmäsin
siellä naamiksessa tänään tähän videoon ja oon jaellut sitä jo oikeelle ja
vasemmalle... laitan sen vielä tänne. Se vaan on niin kaunis. Se vaan koskettaa
jostakin niin syvältä. Se vaan herättää ajatuksen.
Mä jäin
kaipaamaan vauvaa. Ihan pientä vauvaa. Minä. Minä joka en edes pidä vauvoista.
Minä joka en halua ottaa muitten vauvoja edes syliin. Minä joka pelkään
vauvoja. Vauvat on arvaamattomia. Hetken halusin vauvan. Mä halusin vauvan
tällä kokemuksella, mutta ensimmäiseksi ja ainoaksi. Mä haluaisin kokea ton
varmuuden ja vaihtaa sen ekan vauvan pelon ja epävarmuuden tohon tunnelmaan.
Sellaiseen hiljaiseen varmuuteen. Sellaiseen tunteeseen, että tietää mitä tekee
ja että tässä ja nyt on hyvä. Tässä ja nyt on rauha. Haluaisin päästä tohon
tunnelmaan, jossa kylvetetään lasta ja unohdetaan valvotut yöt, epävarmuus ja
väsymys. On vain se hetki, ei mennyttä, ei tulevaa.
Mun ajatukset
liikkuu eteenpäin ja ne tulee eiliseen keskusteluun Ystävän kanssa. Ne tulee
kysymykseen siitä mitä mä olen itse oppinut oman lapseni erilaisuudesta. Mä oon
oppinut paljonkin. Tärkein on kuitenkin se, että olen oppinut olemaan
pelkäämättä erilaisuutta. Joo, mulla on edelleen vain yhdenlainen kokemus
erilaisuudesta. Olen nähnyt autismin. Olen nähnyt autismin oman lapseni, oman
lapseni ystävien, luokkatovereiden ja terapiakavereiden kautta. Kokonaista
kirjoa en ole nähnyt, mutta sen kuitenkin ettei ole yhtä autismia. Jokainen
autisti on omalla tavallaan autistinen. Omalla tavallaan erilainen.
M:n diagnoosi on
avannut mulle ovia maailmaan jota en ennen tuntenut. Maailmaan jota siksi
pelkäsin. Olen saanut uusia ystäviä, kokenut uutta ja oppinut paljon.
Erilaisuuden, ja erilaisten lasten vanhempien maailma. Erilaiset on kaikki
erilaisia, ne samalla tavalla erilaisetkin, ihan niin kuin kukaan
tavallinenkaan ei ole tavallinen vaan omalla tavallaan erilainen –
ainutlaatuinen. Kiitos siis teille kaikille, kiitos kaikille erilaisten
vanhemmille jotka olette mua oman lapseni ohella kasvattaneet.
Sen kolmannen
ajatuksen siirrän tuonnemmaksi. Se ei sovi tähän. Mun sydän on täynnä rakkautta ja aurinkoa.
Kommentit
Lähetä kommentti