Siirry pääsisältöön

rakkautta ja aurinkoa


Hiljainen hetki... siksi sitä täällä kutsutaan – quiet time. Mä ensin luen, sit kommentoin ja nyt taas kirjoitan. Kirjoitan suihkussa syntyneitten ajatusten pohjalta. Kirjoitan kahden eri blogin herättämien ajatusten pohjalta. Yritän tehdä kolmesta ajatuksesta yhden.

Mä törmäsin siellä naamiksessa tänään tähän videoon ja oon jaellut sitä jo oikeelle ja vasemmalle... laitan sen vielä tänne. Se vaan on niin kaunis. Se vaan koskettaa jostakin niin syvältä. Se vaan herättää ajatuksen.

Mä jäin kaipaamaan vauvaa. Ihan pientä vauvaa. Minä. Minä joka en edes pidä vauvoista. Minä joka en halua ottaa muitten vauvoja edes syliin. Minä joka pelkään vauvoja. Vauvat on arvaamattomia. Hetken halusin vauvan. Mä halusin vauvan tällä kokemuksella, mutta ensimmäiseksi ja ainoaksi. Mä haluaisin kokea ton varmuuden ja vaihtaa sen ekan vauvan pelon ja epävarmuuden tohon tunnelmaan. Sellaiseen hiljaiseen varmuuteen. Sellaiseen tunteeseen, että tietää mitä tekee ja että tässä ja nyt on hyvä. Tässä ja nyt on rauha. Haluaisin päästä tohon tunnelmaan, jossa kylvetetään lasta ja unohdetaan valvotut yöt, epävarmuus ja väsymys. On vain se hetki, ei mennyttä, ei tulevaa.

Mun ajatukset liikkuu eteenpäin ja ne tulee eiliseen keskusteluun Ystävän kanssa. Ne tulee kysymykseen siitä mitä mä olen itse oppinut oman lapseni erilaisuudesta. Mä oon oppinut paljonkin. Tärkein on kuitenkin se, että olen oppinut olemaan pelkäämättä erilaisuutta. Joo, mulla on edelleen vain yhdenlainen kokemus erilaisuudesta. Olen nähnyt autismin. Olen nähnyt autismin oman lapseni, oman lapseni ystävien, luokkatovereiden ja terapiakavereiden kautta. Kokonaista kirjoa en ole nähnyt, mutta sen kuitenkin ettei ole yhtä autismia. Jokainen autisti on omalla tavallaan autistinen. Omalla tavallaan erilainen.

M:n diagnoosi on avannut mulle ovia maailmaan jota en ennen tuntenut. Maailmaan jota siksi pelkäsin. Olen saanut uusia ystäviä, kokenut uutta ja oppinut paljon. Erilaisuuden, ja erilaisten lasten vanhempien maailma. Erilaiset on kaikki erilaisia, ne samalla tavalla erilaisetkin, ihan niin kuin kukaan tavallinenkaan ei ole tavallinen vaan omalla tavallaan erilainen – ainutlaatuinen. Kiitos siis teille kaikille, kiitos kaikille erilaisten vanhemmille jotka olette mua oman lapseni ohella kasvattaneet.

Sen kolmannen ajatuksen siirrän tuonnemmaksi. Se ei sovi tähän. Mun sydän on täynnä rakkautta ja aurinkoa.







Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää