tiistai 5. helmikuuta 2013

rakkautta ja aurinkoa


Hiljainen hetki... siksi sitä täällä kutsutaan – quiet time. Mä ensin luen, sit kommentoin ja nyt taas kirjoitan. Kirjoitan suihkussa syntyneitten ajatusten pohjalta. Kirjoitan kahden eri blogin herättämien ajatusten pohjalta. Yritän tehdä kolmesta ajatuksesta yhden.

Mä törmäsin siellä naamiksessa tänään tähän videoon ja oon jaellut sitä jo oikeelle ja vasemmalle... laitan sen vielä tänne. Se vaan on niin kaunis. Se vaan koskettaa jostakin niin syvältä. Se vaan herättää ajatuksen.

Mä jäin kaipaamaan vauvaa. Ihan pientä vauvaa. Minä. Minä joka en edes pidä vauvoista. Minä joka en halua ottaa muitten vauvoja edes syliin. Minä joka pelkään vauvoja. Vauvat on arvaamattomia. Hetken halusin vauvan. Mä halusin vauvan tällä kokemuksella, mutta ensimmäiseksi ja ainoaksi. Mä haluaisin kokea ton varmuuden ja vaihtaa sen ekan vauvan pelon ja epävarmuuden tohon tunnelmaan. Sellaiseen hiljaiseen varmuuteen. Sellaiseen tunteeseen, että tietää mitä tekee ja että tässä ja nyt on hyvä. Tässä ja nyt on rauha. Haluaisin päästä tohon tunnelmaan, jossa kylvetetään lasta ja unohdetaan valvotut yöt, epävarmuus ja väsymys. On vain se hetki, ei mennyttä, ei tulevaa.

Mun ajatukset liikkuu eteenpäin ja ne tulee eiliseen keskusteluun Ystävän kanssa. Ne tulee kysymykseen siitä mitä mä olen itse oppinut oman lapseni erilaisuudesta. Mä oon oppinut paljonkin. Tärkein on kuitenkin se, että olen oppinut olemaan pelkäämättä erilaisuutta. Joo, mulla on edelleen vain yhdenlainen kokemus erilaisuudesta. Olen nähnyt autismin. Olen nähnyt autismin oman lapseni, oman lapseni ystävien, luokkatovereiden ja terapiakavereiden kautta. Kokonaista kirjoa en ole nähnyt, mutta sen kuitenkin ettei ole yhtä autismia. Jokainen autisti on omalla tavallaan autistinen. Omalla tavallaan erilainen.

M:n diagnoosi on avannut mulle ovia maailmaan jota en ennen tuntenut. Maailmaan jota siksi pelkäsin. Olen saanut uusia ystäviä, kokenut uutta ja oppinut paljon. Erilaisuuden, ja erilaisten lasten vanhempien maailma. Erilaiset on kaikki erilaisia, ne samalla tavalla erilaisetkin, ihan niin kuin kukaan tavallinenkaan ei ole tavallinen vaan omalla tavallaan erilainen – ainutlaatuinen. Kiitos siis teille kaikille, kiitos kaikille erilaisten vanhemmille jotka olette mua oman lapseni ohella kasvattaneet.

Sen kolmannen ajatuksen siirrän tuonnemmaksi. Se ei sovi tähän. Mun sydän on täynnä rakkautta ja aurinkoa.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.