Siirry pääsisältöön

nilviäisiä ja tulppaaneja


Lomaelämä on pysähtynyttä, pysähtyneisyys tekee välillä hyvää etenkin kun se on vapaaehtoista. Edelleen M tekee tossa vieressä koulutehtäviään – isot ja pienet kirjaimet, aakkoset, ennen ja jälkeen ja välissä ja... – ja välillä värittää kuin rentoutuakseen haastellisempien tehtävien välissä. Pojat katsoo samaa leffaa kuin eilenkin ja mä oon yöpaidassa tässä koneen ääressä. Välillä ne tappelee ja sit ne riehuu ja sit ne rauhoittuu taas katsomaan elokuvaa. Päiväni Murmelina siis. Ero eiliseen on jättiläismäinen mustelma mun käsivarressa ja se et kohta lähdetään lounaalle M:n koulukaverin kanssa ja lastenmuseoon.

...perhanan typo - en jaksa korjata, sori!


Huomenna Suomikouluun sijaistamaan Taideopea ja mun ryhmässä on oma sijaisensa. Taideope on myös Kanteleope, mä rupesin eilen illalla sängyssä miettimään et musta ei kyllä ole kanteleopeksi. Ei edes Kanteleopen sijaiseksi. Mun taidoilla osaan opettaa lapset soittamaan Ukko-Nooan pianolla, yhdellä sormella. Mä oletan ja toivon ettei kukaan oletakaan mun sijaistavan myös Kanteleopea. En tullut kysyneeksi.

Mustelma on komea ja ah, niin kipeä. Se tuli kun K heilahti ja meinas pudota mun sylistä ja mä tietysti pelastin ja huitaisin käteni siinä hötäkässä tuolin selkänojan kulmaan. Kun syö rotanmyrkkyä se verenvuoto siellä kudoksissa ei sit lopukaan ihan heti vaan vuotaa ja vuotaa ja vuotaa... auts.


Eilen tarjoilin L:lle romanttiseksi illalliseksi nilviäisiä, Mummia - ei dödöä ja tuoretta leipää. Vastoin yleistä kuvitelmaa Valentinena ei ostella timantteja vaimolle ja mennä pakon edessä ravintolaan syömään hienosti. Tai siis ainakaan mun ystäväpiirissä tai L:n työkavereitten parissa. Ehkä joku, ehkä jossakin. No, joku L:n työkaveri oli kyllä viemässä vaimonsa kuuntelemaan eroottisia runoja, mä olisin ehkä ollut hämmentynyt jos L olis hankkinut liput moiseen. Useimmat ostaa vaimolle kukkia ja/tai suklaata ja sit syödään hyvin - kotona. Mä sain kolmekymmentä valkoista tulppaania ja L etanoita ja kalasäilykkeitä.





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi