sunnuntai 17. helmikuuta 2013

joskus löytää etsimättä


Sunnutai-aamun ihanuutta. Tuoreleipä tuoksuu keittiössä, edessä kuppi kahvia. Kohta saa aamiaista ja sit olis tärskyt Jessen kanssa.

Mä oon miettinyt siitä saakka kun edellisen kerran aiheesta kirjoitin. Hetken tuntui jopa siltä ettei se olekaan mua varten. Viime sunnuntaina en eds mennyt kirkkoon. Lähinnä siksi että saamani palute – ihan asiallinen sellainen – sai mut miettimään oonko tosiaan vaan kalastelemassa kermaa kakusta antamatta mitään itsestäni. Kyllä tää kristillisyys kuitenkin on mun juttuni. Silläkin uhalla, että se ei sovi normeihin tai siihen pakettiin jonkalaiseksi joku sen hahmottaa. Mä hahmotan tän näin ja se on tällaisena mua varten hyvä. En mä Jeesusta etsinyt mutta se löysi mut.

Se että omassa ahdasmielisyydessäni karsastan tietynlaista kristillisyyttä jonka koen ahdasmieliseksi on aika maallinen ongelma samoin kuin se että joku pitää mua oman edun tavoittelijana. Loppupeleissähän nää kai ratkaistaan kai jossakin muualla kuin meidän tavallisten kuolevaisten kesken. Jospa kaikki sittenkin pääsis sinne taivaaseen tai ikuiseen rauhaan tai uuteen elämään, mikä se nyt kellekin onkaan. En usko Jumalan rangaistukseen. Ehkä elämä vielä opettaa toisin.

Äitinä musta on makeeta nähdä kuinka oma lapsi autossa ristii kätensä, luoden katseensa niihin pieniin käsiin ja rukoilee Jumalaa auttamaan äitiä ja isää valitsemaan paremmat keksit kaupassa ensi kerralla. Minä en ole lastani osannut opettaa rukoilemaan, aihe kun on vaikea itsellenikin. On kaunista nähdä jonkun osaavan pyytää apua noinkin arkiseen asiaan. Onko turhaa rukousta olemassakaan?


4 kommenttia:

  1. Mua jäi kiinnostamaan, saiko teidän lapset sit parempia keksejä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Tää rukous lausuttiin autossa matkalla kaupasta kotiin joten jää nähtäväksi ;)

      Poista
  2. Mä olen puhtaasti pakana, eronnut kirkosta. Eikä lapsiakaan ole kastettu. Erosimme kirkosta siitä syystä, että moni asia soti täysin arvomaailmaani vastaan. Kuten naispappeuden vastustaminen ja kirkon homofobisuus. Näiden epäkohtien sanotaan perustuvan Jumalan sanaan, Raamattuun. Mutta sen Raamatunkin on kirjoittanut vain ihminen, pari tuhatta vuotta sitten. Ei siis silloinkaan Jumala. Ajat ovat sen jälkeen muuttuneet, ihmiset ovat muuttuneet ja silloin myös Raamatun tulkinnan tulisi mielestäni muuttua. Harva sitä muutenkaan kirjaimellisesti noudattaa. Toki Raamatussa on todella paljon hyvää edelleen mutta osa asioista on vaan oman aikakautensa tuotetta ja sellaisena se olisi hyvä nähdä. Sama koskee tietenkin myös muslimeita ja heidän Koraaniaan.. ja muita uskontokuntia. Jos (joku) Jumala on olemassa, haluan uskoa, että hän on varmasti hyvä ja armahtavainen. Eikä hän tuomitse sinun tapaasi uskoa. Ei kukaan ihminen voi mielestäni päättää ja tuomita, onko kristittynä "riittävän" hyvä. Jos joku tuomitsee ja arvioi, niin eiköhän se ole se Jumala. Jos Jumalakaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä jotenkin ajattelen tästä niin että Kirkko itsellään on ihan eri asia kuin raamattu ja se Jeesus itse. Kristillisiäkin kirkkoja on niin monenlaisia ja yksi lukee sen raamatun yhdellä tapaa ja toinen toisella. Mä liityin tähän omaani, koska siellä se ajatusmaailma ei sodi mun omia ajatuksia vastaan ja eilenkin siinä vieressä istui naispari.

      Mä olen ihan samaa mieltä siitä ettei ihminen voi toisen puolesta päättää kuka saa rakastaa ja näinpä olen ylpeä siitä että meidän osavaltio oli siellä ensimmäisten joukossa laillistamassa homoavioliiton. Mä en myöskään ymmärrä miksi lapsella pitäisi olla äit ja isä eikä yhtä hyvin isä ja isä tai äiti ja äiti.

      Pappeuskaan ei mun mielestä ole sukupuoli- tai suuntautumis sidonnainen asia vaan kutsumus, joka toisilla on.

      Mä olen itse päättänyt uskoa siihen hyvään ja armahtavaan Jumalaan, muista viis :)

      Poista

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.