Siirry pääsisältöön

tulevan massamurhaajan äiti?


Päässä on niin paljon ajatuksia et tuntuu kuin se kohta halkeais – ei hyvä. Kuka nää lapset sit hoitaa?

Sussu kirjoitti loistavan kirjoituksen siitä illuusiosta mikä tässä maassa on syntynyt suomalaisen koulujärjestelmän kaikkivoipaisuudesta. Olin niin innoissani et lähetin sen heti kaikille opettajakolleegoilleni. Älkää ymmärtäkö väärin. Suomalainen koulujärjestelmä on hyvä. Se on toimiva mutta ei se ole se onnela joksi sitä täällä luullaan. Suomessakin on läksyjä, kokeita, opetussuunnitelma. Suomessakin on eroja koulujen välillä ja on niin sanottuja hyviä kouluja ja sit niitä ei niin hyviä kouluja. Usein tämä riippuu asuinalueesta ja oppilasmateriaalista ja... ihan niin kuin täälläkin. Koulukiusaaminen on iso ongelma Suomessa. Onhan se ongelma täälläkin, mutta siihen puututaan ihan toisella tasolla kuin Suomessa. Suomalainen opettaja ei saa amerikkalaisen lääkärin palkkaa vaan itseasiassa tienaa tosiaan kuin amerikkalainen opettaja. Niin ja kaikki suomalaiset koululaiset eivät tosiaankaan haaveile tulevansa opettajiksi. Täällä koulusta voi saada kenkää. Suomessa on tilanteita joissa jopa opettajaa pelottaa mennä luokkaan opettamaan koska ei ole keinoja puuttua oppilaitten käyttäytymiseen eikä vanhempia välttämättä edes kiinnosta. Kumpi on parempi? Vai onko kumpikaan? Muistatteko lapsuudesta ne filmit joita meille näyettiin Neuvostoliitosta? Kymmenen leikkuupuimuria niitti peltoa aurinkoisena päivänä ja lapset kirmailivat mekoissaan onnellisen näköisinä... Suomaisesta koulujärjestelmästä on onnistuttu luomaan tänne samanlainen kuva, aurinkopaistaa ja iloiset oppilaat ja opettajat rientävät ihanaan kouluunsa ja viikonloppuna ja lomilla vaan odottaa koska sinne pääsee takaisin.

***

Hesarin sunnuntaisivujen otsikoinnin perusteella mun lapsesta tulee massamurhaaja-koulutappaja-väkivaltainen ja äärimmäisen häiriintynyt. Kiitos Hesari. Anoppikin luulee nyt et M on agressiivinen ja arvaamaton. Luin eilen illalla sängyssä useammankin vastineen tälle otsikoinnille. Yhden oli kirjoittanut lastenpsykiatri, toisen Asperger-ihminen ja kolmannen Autismi- ja Aspergerliitto. Moni sanoo et se oli vaan otsikko ja et sisältöhän siinä jutussa kertoi ettei agressiivista käyttäuytymistä ja autismia ole kyetty yhdistämään, mutta miksi sen otsikonkaan piti viitata näitten kahden asian yhteyteen. M on impulsiivinen. M:aa on äärimmäisen helppoa kiusata. M ei kestä kiusaamista. M ei kuitenkaa ensisijaisesti, tai edes toissijaisesti reagoi agressiivisesti. Se itkee, se suuttuu, se sulkeutuu itseensä. Mun tuli niin hirvittävän paha mieli vaikken koskaan edes sitä alkuperäistä lehtijuttua edes lukenut vaan vain nämä kolme hyvää vastinetta.

***

Hesarin Terveys osiossa oli kirjoitus ADHD:stä ja musta tuntui että sen tarinan lapsi olis voinut olla meidän K. Sääli et se oli suomeks, muuten olisin ottanut sen artikkelin mukaani terapeutille ja psykologille ja lääkärille ja sanonut niille et lukekaa, tää on meidän perhe ja mun lapsi. Montako kertaa mä olen tosta pojasta ajatellutkaan rumasti – ”saatanan kastemato, etkö sä koskaan opi mitään”? Johdonmukaisesti – AINA – K tekee ensin ja ajattelee – ehkä – vasta jälkikäteen. Syyn ja seurauksen yhteys ei toimi. Se ei toimi hyvässä. Se ei toimi pahassa. Montako kertaa mä olen halunnut jättää sen autoon kun on menty kauppaan? Montako kertaa olen jättänyt sen autoon kun ollaan menty kauppaan tai johonkin koska en oo jaksanut katsoa sitä sähläämistä? Montako kertaa musta on tuntunut et olis mukavaa jos sen vois laittaa vaikka häkkiin tai liekaan tai... liian monta. Ihan liian monta. 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän