Siirry pääsisältöön

ISO erävoitto


Me ollaan olla möllötetty. L piti niin sanotun ”mental health dayn” ja sitä myötä mekään ei sit lopulta lähdetty yhtään mihinkään. Tai... pojat ei oo lähteneet mihinkään. Mä kävin tapaamassa M:n Erityisopea ja uutta koulupsykologia – joka oli palaverissa ja jäi tapaamatta - ja samalla reissulla ostamassa loput aineet meidän meksikolaiseen karjalanpaistiin - Carne de Cerdo en Salsa Verde.

Lounaan jälkeen pojat suljettiin vetäytyivät yläkertaan leikkimään ja mä otin torkut olkkarin sohvalla. Autuaita on päiväunet – oikeesti.

Iltapäivä meni L:n tukkaa leikatessa, pyykkejä viikatessa ja valmistautuessa ensi viikon erityisopetussuunnitelmapalaveriin – mikä sanahirviö! Meilailtiin siis M:n Erityisopen kanssa edestakaisin. Ensin se sen ajatuksia ja sit mä omiani ja lopulta mulla oli edessä hahmotelma loppukeväästä ja ensi syksystä. Mitä tehdään, miten tehdään, missä tehdään ja kuka tekee. Ens viikolla se käydään ihan virallisesti läpi ja allekirjoitetaan.

Muistan kuinka tasan 11 kk takaperin luin sitä ekaa IEP (Individual Education Plan) –hahmotelmaa ja oli ihan totaalisen hukassa. Mä en ymmärtänyt siitä kapulakielestä yhtään mitään enkä siitä mietn kaikkea piti mitata tyyliin: ”M katsoo silmiin puhuteltaessa 2 sekunnin ajan 4/5 kertaa päivässä yhden viikon aikana” Koko suunnitelma on rakennettu vastaavan tyylisistä lauseista ja sit kun tietty vanhempana piti vielä osallistua ja vaikuttaa ja ehdottaa. Nyt, sillä 11kk:n kokemuksella ja vissiin kolmella IEP-palaverilla rikkaampana se tavoitteen asettelu tuntui jo helpommalta ja lähestyttävämmältä, etenkin kun on Erityisopen kanssa tehnyt melkein vuoden yhteistyötä ja tietää jo ettei mun tarvitse osata niitä tavoitteita asettaa. Mun tehtävä on lähinnä kertoa mitä mä haluan ja toivon et ne sisältää.

Tavoitteiden lisäksi se toinen kohta – super hyper tärkeä - oli sit ne erityistarpeet ja erityisvaatimukset. Se että M tarvitsee selkeät ja yksilölliset ohjeet. Se koko luokalle lausuttu nyt tehdään sitä tai tätä ei riitä. Se että se edelleen ryhmätilanteessa tarvitsee kuvalliset ohjeet ja kuvallisen aikataulun ja se että se tarvitsee myös joko kuvallisen tai sanallisen ennakon tulevasta siirtymätilanteesta. M tulee syksyllä saamaan 30 minuuttia päivässä erityisopetusta koulupäivän aikana ja 90 minuuttia koulpäivän jälkeen. Meidän maailmassa ihan peruskauraa.

Se suuri ”erävoitto”, siis mulle ja M:lle oli se että myös Erityisope tiedosti sen ettei M ensi syksynä voi todellakaan matkustaa siinä isossa koulubussissa jossa kulkee iloisesti yhdessä kaikki 5-11 –vuotiaat kamalassa metelissä, kaaoksessa ja sekamelskassa. Meidän täysissä busseissa on järkyttävimmillään 90 lasta.  Koulubussi on vähän kuin aidaton eläintarha ja siellä pätee viidakon lait. M saa siis erityiskoulukuljetuksen ja kulkee jatkossakin pienellä bussilla suoraan ovelta ovelle. Ette aavistakaan miten äärimmäisen helpottunut oon tästä.

Tässä siis sen ekan IEPn tavoitteita. Todellisuudessa tää dokumentti on kymmenkunta sivua pitkä ja siinä määritellään kaikki A:sta Z:aan

Kommentit

  1. Onnea erävoitosta!

    Mulla on sulle kysymys: mun blogissa ylitetään tässä kuukauden sisällä muuan rajapyykki, ja ajattelin ihan varastaa sulta ton amerikanpaketti-idean. Siis suoraan kopioida. Että haittaisko se?

    Laittaisin kylläkin krediitin idean äidistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai saat! Anna mennä vaan :)Eikä haittaa yhtään.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi