Laskiasisunnuntai.
Se olis sit pullaprojekti. Pullaa on viimeksi leivottu... en muista koska. Ei
meillä ollut pullaa edes jouluna. Joo, haluan toki tarjoilla jälkikasvulle
suomalaisen kulttuurielämyksen, mutta ennen kaikkea mä itse haluan
laskiaispullaa... pulla, kermaa, mantelimassaa. Sokeria oon joulukuun viimeisen
jälkeen syönyt sinä viikonloppuna kun oltiin Kanadassa ja kaksi runskin
torttua. Tänään syön laskiaispullaa – ainakin viis tai kuus – ja sit seuraava
sokeripyhä taitaa olla pääsiäinen maaliskuun lopussa.
Ja se
sunnuntairuoka. Kanapataa? Olis kivaa syödä jotain hauskempaa, mutta ehkä
siitäkin saa ihna hauskaa. Lapset sitä ei syö, joten sen voi suunnata
sovinnolla ihan vaan meille aikuisille.
Mä näin tässä
taannoin sellaisen sarjakuvan missä äiti neuvoo toista äitiä. Neuvominen ja
omien kokemusten jakaminen on hyvä asia jos se jakava osapuoli muistaa että se
mikä omalla lapsella on toiminut ei ehkä toimi jollakin muulla, etenkään jos
sen jonkun muun lapsi on erityislapsi. Siinä sarjakuvassa siis joku
täti-ihminen neuvoi autistin äitiä ja tää autistin äiti totes että – ”en
tiennytkään että olet autismispesialisti, odota kun otan muistiinpanoja...” Mä
en edes muista mistä tähän keskusteluun taas päädyttiin mut jotenkin me
keskusteltiin yhtäkkiä ruokarajoitteisista lapsista ja vastapuoli oli selkeästi
sitä mieltä et me ei vaan olla yritetty tarpeeks.
- M ei syö oikein mitään ja mä tiedän että se
ei ole aistiyliherkkyyttä vaan enneminkin käyttäytymiseen liittyvä ongelma
- ai, mitä se
syö?
- just nyt se syö
lähinnä jugurttia. Ens viikolla voi olla et se syö pelkkiä kananmunia tai
juustoa tai banaaneja tai mansikoita tai kuka tietää mitä se päättää
seuraavaksi syödä tai olla syömättä.
- ootteko
kokeillut vaan olla sitkeitä ja tarjota sille vaan sitä samaa ruokaa kuin
muutkin syö? Tarjoatte vaan uusia asioita useaan kertaan. Ainakin viisitoista
kertaa pitää kokeilla uusia makuja.
- joo ollaan. Se
ei syö. Se voi olla monta vuorokautta syömättä yhtään mitään. Se maistaa jos
haluaa ja jos ei halua niin ei maista. Ei edes lahjomalla.
- ei voi olla
totta!
- joo, on se.
- se varmaan täyttää vatsansa välipaloilla.
- meillä ei tarjoilla välipaloja.
- korvaakohan se
ruuan kaloreita maidolla tai mehuilla?
- ei. M juo vaan
vettä.
- no, sit sen
täytyy olla tosi laiha.
- niin se onkin. Laiha.
Pojat ottaa
valitettavasti mallia siskostaan, mutta ne on kuitenkin tässä asiassa
tavallisia tai ainakin tavallisempia. Niitä voi lahjoa, uhkailla ja kiristää.
Nämä keinot ei toimi M:n kanssa.
Pihalla pitäis
puuhailla. Siirtää ja nostaa pionipenkki, leikata vadelmapensas ja mustikat,
laittaa ”etana-aidat”. Sitä ennen olois mukavaa jos toi sumu vähän hälvenis
ettei olis ihan niin kylmä.
En jaksa lähteä
kirkkoon. Tai en halua lähteä M:n kanssa yhtään mihinkään. Me ei tiedetä mikä
sitä vaivaa, mut joku vaivaa. Aamulla L ei meinannut kelvata millään ja mä
painoin vaan tyynyä pääni peitoksi siinä vaiheessa kun kuului ulina: ”En haluu
sua, mä haluun mun mamman...”
Mulle keran yks kolleega - toinen autistin äiti - sanoi et just kun ajattelee et tää hommahan on hanskassa ja mä osaan tän ja meidän elämä sujuu tulee se hetki kun "autism strikes back". Musta tuntuu et me ollaan nyt siinä hetkessä. Useamman viikon tai ehkä pari kuukauttakin ehdin jo ajatella et mehän osataan tää. Me ollaan löydetty käyttöohjeet meidän lapselle tai ehkä se on itse edistynyt niin paljon et elämästä on tullut suorastaan helppoa... M on "parantunut" tai me ollaan opittu ja M on oppinut hallitsemaan tätä. Kakan matjat. Kyllä se edelleen on autisti ja me autistin vanhempia. En tosissaan lähde sen kanssa lomalle mihinkään muualle kuin lomataloon enkä paljon mitään muutakaan, en vaikka elämä ON helpompaa ja se on edeistynyt ihan valtavasti. Luulin liikaa.
täytyy kommentoida tohon syömäjuttuun - ihan vaan peruskoulupohjalta ;). (=siis ihan ilman tuota A-komponenttia)
VastaaPoistaTuo nuorimmainen on meillä valikoiva. Todella valikoiva. Pieniruokainen ja valikoiva.
Kuusi vuotta (ainakin) yritin sitkeästi tarjota sitä samaa kuin kaikille muille mallilla "syöt tai olet nälkäinen".
Ei ollut kivaa kenelläkään.
Jos ei maistunut, se ei syönyt; ehkä närvi vähän jotain, nuoli lautasen reunaa ja joi vettä päälle... ja itki/kiukutteli loppupäivän kun oli nälissään.
Sit kun luovutin ja rupesin suosiolla tarjoamaan sellaisia juttuja, joita lapsi söi, alkoi kaikilla olla parempi: ruokailutilanteet rauhoittuivat ja ruokailun jälkeiset tilanteet vielä enemmän kun lapsi ei ollut ainaisessa nälässä. (ei se sanottavasti kasvanut, koska on niin pieniruokainen, mutta ainakaan se ei ollut nälässä koko ajan.)
Juu, kyllähän lapsen pitää oppia maistamaan ja kaikkea muuta sivistynyttä. Mutta on ihan käsittämättömän paljon mukavampaa mennä ruokapöytään, tietää että lapsi syö (edes) jotain, tulee täyteen ja on hyväntuulinen koko loppupäivän. On se vieläkin semmoinen, että jos tarjolla on jotain hyvää ruokaa, se syö sitä varastoonkin. Viisi lautasellista ihan kevyesti. Se voi suurena suosionosoituksena kerran viikossa syödä jotain inhokkiruokaa lusikallisen tai pari.
Aika harvassa tänä päivänä on tilanne, jossa eteen lyödään kattilallinen jotain ruokaa ilman vaihtoehtoja. Jopa kankeassa suomalaisessa kouluruokailussa on useimpina päivinä pari vaihtoehtoa, joista valita.
Niin että syököön lapsi mitä tahansa noin suunnilleen ravitsevaa, niin että kasvaa ja voi hyvin.
Ugh. Olen puhunut.
Me ollaan kans lopetettu tää tappelu ruuasta ihan kokonaan ja tarjolla on tosiaan ruokaa kaikille ja kaikkea saa maistaa, mutta ei oo pakko. En ole koskaan kuullut kenestäkään joka pakolla olis oppinut jostakin tykkäämään ja näinpä M syö lähinnä spaghettia tai mac&cheese tai sitä jugurttiaan :)
Poistaja ai niin. Tuo viisitoista maistamiskertaa on ihan höpöhöpöä.
VastaaPoistaAinakin seitsemän vuotta olen syönyt mustikkaa joka armas aamu. Tai ainakin melkein joka. Vasta nyt ihan oikeasti tykkään siitä. Niin että pikemminkin viisituhatta maistamiskertaa.
Sorry että mouhaan. Tämä on herkkä asia mulle :)
Mouhoa vaan, tää on mullekin herkkä asia ja mua oikeesti lähinnä hymyilyttää nää ihmisten kaikkivoipaiset neuvot :)
PoistaMeidän, kenen lapset nyt peruskiukutteluja lukuunottamatta, syö ihan hyvin, on jostain ihme syystä kamalan helppo ruveta neuvomaan teitä, kellä on hieman haastavammat lapset. Ihan kuin teillä - kummallakaan - olis ollut toiveissa kasvattaa muropatukoita ja jogurttia pelkästään syövät lapset?
VastaaPoistaMeillä syödään hyvin. Juniori upeasti ja esikoinenkin - jos vertailukohtana on esim. M - todella hienosti. Silti musta on aina upeaa kun sattuu päivä ja hetki ja ruoka, jota lapsi pyytää lisää ja vielä lisää ja sanoo namnam vielä siellä lomassa. Ja silti tai ehkä juuri siksi, mulla ei ole mitään tarvetta, kannuksia tai varsinkaan oikeutta alkaa ketään arvostella näissä syömisjutuissa. Mä oon vaan tyytyväisenä ja onnekkaana hiljaa.
Tsemiä molempiin ruokapöytiin, niin sinne Yksikselle kuin Marikallekin!
Lähinnähän nää neuvot hymyilyttää. Musta on aina mielenkiintoista huomata et joku voi oikeesti ajatella et ehkä me ei olla tajuttu et maidossa tai mehuissa on paljon kaloreita ja niillä voi täyttää mahaa tai et maistelemalla erilaisia makuja oppii syömään kaikenlaista jne. Niin ja siis ajatella ettei joku lasten tsiljoonasta terapeutista-psykologista-lääkäristä-opettajasta ole myöskään meille näitä juttuja koskaan ehdottanut ;)
Poista