Siirry pääsisältöön

ihanan kamalat lapaset


- siis lapset, mut mä kutsun niitä lapasiksi.

Ensinnäkin O heräsi johonkin viiden pintaan ja vaati sen vartin verran mun aikaa aikana joka on jo ihan liian lähellä aamua. Lopulta palasin sänkyyn ja varttia yli kuusi M oli nykimässä mua pystyyn. Kiroilin ja nousin ja törmäsin lattialla istuvaan lapseeni jonka jalat ei toimi koska ne on edelleen väsyneet ja hän on sitäpaitsi sairaana... hänet pitää kantaa alakertaan. Kieltäydyin kohteliaasti ja suosittelin siinä vieressä olevaa vuodetta kun kerran niin väsyttää, mutta sehän ei tietenkään sopinut neitosen pläneihin. Näinpä talutin itkevän lapseni alakertaan, peittelin sen lattialle huovan alle ja käänsin lämppärin nupin kaakkoon. Kävin avaamassa pojille oven ja nuoret herrat hyppelehtivät – no, O ei kyllä edelleenkään hyppelehdi – alas portaita telkkarin eteen.

Paistoin leivän ja tarjosin aivan hillittömän nälkäisille lapsosille pahaa aamiaista ja väärää juomaa. Kukaan ei syönyt. Ei syönyt vaikka ne itse väitti olevansa nälkäkuoleman partaalla. Nälkäkuoleman käsitettä pitänee hieman selventää jälkikasvulle.

Siinä vaiheessa kun me rakennetaan yläkerrassa junarataa valuu L poikien sänkyyn, mä värkkään pikaradan ja lähden takas alakertaan, ulos Koiran kanssa – tavoitteena saada syödä rauhassa. Laitan siis seuraavaksi aamiaista. Joo, ei oo mitään kivaa leivän päälle ja lopulta keitän meidän ihania pääsiäismunakanojen munia – vihreän munan kuoti on sisäpuolelta sininen! - ja tarjoilen niitten kanssa anjovistahnaa ja tuoretta leipää. Lapsille kelpaamattomia muffinseja ja... en kai mitään muuta. Sillä hetkellä kun saan takapuoleni tuoliin ilmoittaa M menevänsä kakalle – jotta en ikinä saa syödä rauhassa. O ilmestyy kerjuulle ja syö kolme kananmunaa. K ilmestyy kerjuulle ja syö leipää ja juustoa. Käyn pyyhkimässä sen yhden takaliston ja se valuu paikalle ja haluaa askarrella korttejaan. Nousen taas pöydästä ja nostan tussit esiin ja kerron mitä niihin kortteihin taiteillaan eli kirjoitan M:n luokkatoverien nimet paperille.  Siinä vaiheessa kun pöytä on jo melkein korjattu, haluaa M leipää ja juustoa. (Välihuomautuksena totean et oikein olis ollut sanoa et ota itse omat kynäs ja et aamiainen on jo tarjoiltu, mutten jaksanut katsoa sitä raivaria ja palvelin). Mä oon edelleen päättänyt että tästä tulee hyvä päivä.






Ohjelmassa muun muassa:
  1. pankki, tai oikeastaan pankkiautomaatti ja rahan talletus. Voiko suomessa tehdä talletuksia – siis käteistä – pankkiautomaatilla?
  2. kuori mun omenapuhelimeen
  3. paremmat korokejakkarat kylppäreihin, sellaiset ”viikattavat” kun ne Ikean pallit on aina tiellä
  4. ruokakauppa, jotain hyvää ja sofistikoitunutta päivälliseksi
  5. luistimet L:lle, se oli aamiaispöydässä lukenut mun aamuisen rustauksen
  6. viinit viinitilalta


Listahan oli jo alunpitäenkin tuhoon tuomittu. Tai siis lista oli ihan jees, mutta M ei. Huonotuulisen M:n kanssa ei kannata oikeastaan yrittää tehdä yhtään mitään. Olin olevinani kaukaa viisas ja heitin iPadin käsilaukkuun hätätilanteen varalle. Hätätilanne on jo ennen kuin ollaan saatu peruutettua ulos pihasta ja ojennan padin takapenkille.

Pankkiautomaatti ei vaadi kaikkien poistumista autosta, joten se sujuu huolimatta siitä että autossa on käynnissä loputon valitus siitä kuinka K tai O tai K ja O koski M:n iPadiin. Seuraava ei sit enää sujukaan. Poitää mennä kauppakeskukseen ja rattaissa on paikka kahdelle. Kannan selässäni M:aa ja lasken sen siellä Apple Storessa lattialle. M:n jalat särkee ja kaupassa on tylsää ja M:lla on vessahätä ja...  L valittaa niitten suojakuorien hintoja ja  sitä et niissä on huikeet katteet ja törkeetä rahastaa näin ja... Vien M:n vessaan. Sillä on taas kakkahätä ja me ollaan siirrytty syvästä kauhusta julkisia vessoja kohtaan tarpeeseen istua siellä keskustelemassa kauan ja hartaasti. Keskustelu kulkee jotakuinkin näin:

-onko tossa viereisessä kopissa joku
-on
-mä olisin halunnut mennä siihen
-no nyt ollaan tässä ja tää on hyvä
-onks se pissalla siellä?
-varmaan
-mulla on kakkahätä
-joo
...
-ootko valmis?
-en. Haluun vielä kakata. Kuuletko ton?
-ai minkä?
-no ton. Miks se sanoo noin?
-en tiedä...

L laittaa tekstarin – "ai oottekste kakalla?" – Ollaanhan me. Kauan ja hartaasti. 

Kauppakeskuksen käytävällä meitä tulee vastaan sisarukset joilla on samanlaiset mekot kuin M:lla. Niistä se on ihanaa ja ne halusi valokuvan. M:sta on ennen kaikkea kauheeta et ne puhuu sille ja tulee niin lähelle. Kuvaa ei oteta. M haluaa et mä kannan sitä. Kannan vähän matkaa ja pyydän et se kävelee. Se ei halua kävellä. Ei ainakaan autolle saakka. Se itkee ja kiukuttelee. Päästän sen kädestä irti ja lähden kävelemään takaisin sinne Apple Storeen. En jaksa sen enempää M:n kuin L:n kitinää. M juoksee itkien mun perässä ja lopulta me ollaan molemmat siellä kaupassa ja saadaan asiatkin hoidettua. L on siirtynyt autoon odottamaan poikien kanssa. K olis halunnut mennä Disneykauppaan.  Tässä vaiheessa musta tuntuu kuin Vesta-Linnean äidistä... haluaisin räjähtää ja itkeä ja ulvoa ja kiukutella. Tästä piti tulla hyvä päivä. Löydän jostakin ytimestä sen aikuisen itsestäni ja hoen hiljaa itselleni etten mä voi päättää millä päällä nää neljä muuta on.

Loput asiat hoidetaan niin et lapset jää autoon tai ainakin kaksi niistä ja yksi aikuisista menee. Mä käyn ostamassa ne korokkeet. Mä käyn O:n kanssa aasialaisessa ruokakaupassa ja ostan tuoretta mustekalaa, sukiyaki Kobebeefiä, salaattia, kevätsipulia, omenoita, vohveleita lapsille. O saa kaupasta onnenkeksin ja alennuskupongin – uuden vuoden kunniaksi.





Luistinkaupassa ollaan taas kaikki. M kiukuttelee, O pelkää, K koskee kaikkeen ja lopulta todetaan ettei siellä edes myydä luistimia. Viinitilalla käyn minä sillä aikaa kun L opettaa M:aa pelaamaan jotain kellonaikasysteemiä.  Onneks ei menty kaikki. Siellä oli ainakin sata ihmistä hakemassa niitten kevätlähetystä.

Kotimatkalla M ilmoittaa että on sairas ja haluaa HETI ruokaa. Kotona tarjoilen niille Mac and Cheeseä, porkkanoita ja jälkkäriks niitä vohveleita. Me napsitaan L:n kanssa alkupalaksi juustoa ja italialaistyyppistä salamia. O juo tonicvettä ja syö juustoa. Mä muistan lapsuudesta et se tonicvesi maistui aivan sairaan pahalle. O tykkää. Makkaraa se ei syö.

Kello on vasta vähän jälkeen neljän ja mä vaan odotan koska ne menee nukkumaan. Vähät se mitään kipeenä on, ei kukaan joka on sairas kykene riehumaan tolla tavalla. M ja K riehuu, O yrittää pysyä perässä, jää jalkoihin ja itkee. Tätä jatkuu kunnes ne lopultakin saa laittaa kylpyyn vähän ennen kuusi.

Lähetän ne L:n kanssa yläkertaan koska mä kirjotan. Koira ilmestyy tohon pohkeen viereen nyhjäämään ja haluaa ulos. Vedän kumpparit jalkaan ja sadetakin päälle ja lähden kävelylle Koiran kanssa. Seuraavan korttelin toisessa päässä (11 omakotitaloa ja leveä katu) kuulen edelleen meidän lasten kiukkuisen itkun. On siunaus että meillä on mukavat naapurit eikä kukaan ole tehnyt lastensuojeluilmoitusta lasten itkusta.

Sisällä M odottaa iltapalaa. Ensin mansikkajugurttia ja sit vaniljajugurttia - sillä tuntuu olevan menossa jugurttidieetti eikä se syö juuri mitään muuta - ja sen jälkeen kiitos palkka siitä et hän oli ollut joustava ja uhrautunut ensimmäisenä hiustenpesuun. Mitäköhän mä saisin palkaks - ja keneltä - siitä etten tänäänkään tappanut ketään?




Kommentit

  1. Kirjoitat niin hyvin, että tekstiisi eläytyy väkisinkin. Tämän postauksen jälkeen mä olen aivan hengästynyt, joten voin vain kuvitella minkälainen millaisiin suorituksiin itse venyt...
    Olet kyllä super! Hatunnosto, kun muuta palkkaa en voi sulle maksaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emma :) Ajattele et sä pääset töihin karkuun LOL

      Poista
  2. Suomessa ei voi tehdä talletuksia pankkiautomaatilla ihan vielä. Sellaset automaatit on tulossa testiin nyt lähiaikoina ymmärtääkseni Etelä-Suomeen ja niitä laitetaan muuallekin jos kokemukset on hyviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on oikeesti tosi kätevää ja toivottavasti toimii sielläkin.

      Poista
    2. Olisi varmasti kätevää, jos käyttäisi käteistä :) Mä olen nykyään melkolailla täysin kortin varassa. Palkka tulee tilille ja kaikki ostokset maksetaan kortilla ja laskut verkkopankissa tai suoraveloituksella. Ei siinä juuri käteistä tarvita paitsi ihan poikkeustilanteissa. Lompakossa on muutama seteli hätätilanteiden varalta, mutta nykyään maksan jo ihan parin euronkin ostokset kortilla, koska kolikkoja ei juuri ole, kun käteistä ei tule oikeasti käytettyä.

      Poista
    3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    4. Heli. Eihän mekään käytetä käteistä ja siksi se just on niin armottoman kätevää. Käteistä tulee siitä kun myy vanhan puhelimensa tai jotain lastentarvikkeita tai lastenvaatteita tai... Kortillahan tää meidänkin maailma pyörii jo ihan senkin takia että luottokortin käyttämisestä saa pisteitä ja ne pisteet on rahaa. Meidän perheessä noin $600 vuodessa.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi