ihanan kamalat lapaset

- siis lapset, mut mä kutsun niitä lapasiksi.

Ensinnäkin O heräsi johonkin viiden pintaan ja vaati sen vartin verran mun aikaa aikana joka on jo ihan liian lähellä aamua. Lopulta palasin sänkyyn ja varttia yli kuusi M oli nykimässä mua pystyyn. Kiroilin ja nousin ja törmäsin lattialla istuvaan lapseeni jonka jalat ei toimi koska ne on edelleen väsyneet ja hän on sitäpaitsi sairaana... hänet pitää kantaa alakertaan. Kieltäydyin kohteliaasti ja suosittelin siinä vieressä olevaa vuodetta kun kerran niin väsyttää, mutta sehän ei tietenkään sopinut neitosen pläneihin. Näinpä talutin itkevän lapseni alakertaan, peittelin sen lattialle huovan alle ja käänsin lämppärin nupin kaakkoon. Kävin avaamassa pojille oven ja nuoret herrat hyppelehtivät – no, O ei kyllä edelleenkään hyppelehdi – alas portaita telkkarin eteen.

Paistoin leivän ja tarjosin aivan hillittömän nälkäisille lapsosille pahaa aamiaista ja väärää juomaa. Kukaan ei syönyt. Ei syönyt vaikka ne itse väitti olevansa nälkäkuoleman partaalla. Nälkäkuoleman käsitettä pitänee hieman selventää jälkikasvulle.

Siinä vaiheessa kun me rakennetaan yläkerrassa junarataa valuu L poikien sänkyyn, mä värkkään pikaradan ja lähden takas alakertaan, ulos Koiran kanssa – tavoitteena saada syödä rauhassa. Laitan siis seuraavaksi aamiaista. Joo, ei oo mitään kivaa leivän päälle ja lopulta keitän meidän ihania pääsiäismunakanojen munia – vihreän munan kuoti on sisäpuolelta sininen! - ja tarjoilen niitten kanssa anjovistahnaa ja tuoretta leipää. Lapsille kelpaamattomia muffinseja ja... en kai mitään muuta. Sillä hetkellä kun saan takapuoleni tuoliin ilmoittaa M menevänsä kakalle – jotta en ikinä saa syödä rauhassa. O ilmestyy kerjuulle ja syö kolme kananmunaa. K ilmestyy kerjuulle ja syö leipää ja juustoa. Käyn pyyhkimässä sen yhden takaliston ja se valuu paikalle ja haluaa askarrella korttejaan. Nousen taas pöydästä ja nostan tussit esiin ja kerron mitä niihin kortteihin taiteillaan eli kirjoitan M:n luokkatoverien nimet paperille.  Siinä vaiheessa kun pöytä on jo melkein korjattu, haluaa M leipää ja juustoa. (Välihuomautuksena totean et oikein olis ollut sanoa et ota itse omat kynäs ja et aamiainen on jo tarjoiltu, mutten jaksanut katsoa sitä raivaria ja palvelin). Mä oon edelleen päättänyt että tästä tulee hyvä päivä.

Ohjelmassa muun muassa:

1. pankki, tai oikeastaan pankkiautomaatti ja rahan talletus. Voiko suomessa tehdä talletuksia – siis käteistä – pankkiautomaatilla?
2. kuori mun omenapuhelimeen
3. paremmat korokejakkarat kylppäreihin, sellaiset ”viikattavat” kun ne Ikean pallit on aina tiellä
4. ruokakauppa, jotain hyvää ja sofistikoitunutta päivälliseksi
5. luistimet L:lle, se oli aamiaispöydässä lukenut mun aamuisen rustauksen
6. viinit viinitilalta

Listahan oli jo alunpitäenkin tuhoon tuomittu. Tai siis lista oli ihan jees, mutta M ei. Huonotuulisen M:n kanssa ei kannata oikeastaan yrittää tehdä yhtään mitään. Olin olevinani kaukaa viisas ja heitin iPadin käsilaukkuun hätätilanteen varalle. Hätätilanne on jo ennen kuin ollaan saatu peruutettua ulos pihasta ja ojennan padin takapenkille.

Pankkiautomaatti ei vaadi kaikkien poistumista autosta, joten se sujuu huolimatta siitä että autossa on käynnissä loputon valitus siitä kuinka K tai O tai K ja O koski M:n iPadiin. Seuraava ei sit enää sujukaan. Poitää mennä kauppakeskukseen ja rattaissa on paikka kahdelle. Kannan selässäni M:aa ja lasken sen siellä Apple Storessa lattialle. M:n jalat särkee ja kaupassa on tylsää ja M:lla on vessahätä ja...  L valittaa niitten suojakuorien hintoja ja  sitä et niissä on huikeet katteet ja törkeetä rahastaa näin ja... Vien M:n vessaan. Sillä on taas kakkahätä ja me ollaan siirrytty syvästä kauhusta julkisia vessoja kohtaan tarpeeseen istua siellä keskustelemassa kauan ja hartaasti. Keskustelu kulkee jotakuinkin näin:

-onko tossa viereisessä kopissa joku

-on

-mä olisin halunnut mennä siihen

-no nyt ollaan tässä ja tää on hyvä

-onks se pissalla siellä?

-varmaan

-mulla on kakkahätä

-joo

...

-ootko valmis?

-en. Haluun vielä kakata. Kuuletko ton?

-ai minkä?

-no ton. Miks se sanoo noin?

-en tiedä...

L laittaa tekstarin – "ai oottekste kakalla?" – Ollaanhan me. Kauan ja hartaasti. 

Kauppakeskuksen käytävällä meitä tulee vastaan sisarukset joilla on samanlaiset mekot kuin M:lla. Niistä se on ihanaa ja ne halusi valokuvan. M:sta on ennen kaikkea kauheeta et ne puhuu sille ja tulee niin lähelle. Kuvaa ei oteta. M haluaa et mä kannan sitä. Kannan vähän matkaa ja pyydän et se kävelee. Se ei halua kävellä. Ei ainakaan autolle saakka. Se itkee ja kiukuttelee. Päästän sen kädestä irti ja lähden kävelemään takaisin sinne Apple Storeen. En jaksa sen enempää M:n kuin L:n kitinää. M juoksee itkien mun perässä ja lopulta me ollaan molemmat siellä kaupassa ja saadaan asiatkin hoidettua. L on siirtynyt autoon odottamaan poikien kanssa. K olis halunnut mennä Disneykauppaan.  Tässä vaiheessa musta tuntuu kuin Vesta-Linnean äidistä... haluaisin räjähtää ja itkeä ja ulvoa ja kiukutella. Tästä piti tulla hyvä päivä. Löydän jostakin ytimestä sen aikuisen itsestäni ja hoen hiljaa itselleni etten mä voi päättää millä päällä nää neljä muuta on.

Loput asiat hoidetaan niin et lapset jää autoon tai ainakin kaksi niistä ja yksi aikuisista menee. Mä käyn ostamassa ne korokkeet. Mä käyn O:n kanssa aasialaisessa ruokakaupassa ja ostan tuoretta mustekalaa, sukiyaki Kobebeefiä, salaattia, kevätsipulia, omenoita, vohveleita lapsille. O saa kaupasta onnenkeksin ja alennuskupongin – uuden vuoden kunniaksi.

Luistinkaupassa ollaan taas kaikki. M kiukuttelee, O pelkää, K koskee kaikkeen ja lopulta todetaan ettei siellä edes myydä luistimia. Viinitilalla käyn minä sillä aikaa kun L opettaa M:aa pelaamaan jotain kellonaikasysteemiä.  Onneks ei menty kaikki. Siellä oli ainakin sata ihmistä hakemassa niitten kevätlähetystä.

Kotimatkalla M ilmoittaa että on sairas ja haluaa HETI ruokaa. Kotona tarjoilen niille Mac and Cheeseä, porkkanoita ja jälkkäriks niitä vohveleita. Me napsitaan L:n kanssa alkupalaksi juustoa ja italialaistyyppistä salamia. O juo tonicvettä ja syö juustoa. Mä muistan lapsuudesta et se tonicvesi maistui aivan sairaan pahalle. O tykkää. Makkaraa se ei syö.

Kello on vasta vähän jälkeen neljän ja mä vaan odotan koska ne menee nukkumaan. Vähät se mitään kipeenä on, ei kukaan joka on sairas kykene riehumaan tolla tavalla. M ja K riehuu, O yrittää pysyä perässä, jää jalkoihin ja itkee. Tätä jatkuu kunnes ne lopultakin saa laittaa kylpyyn vähän ennen kuusi.

Lähetän ne L:n kanssa yläkertaan koska mä kirjotan. Koira ilmestyy tohon pohkeen viereen nyhjäämään ja haluaa ulos. Vedän kumpparit jalkaan ja sadetakin päälle ja lähden kävelylle Koiran kanssa. Seuraavan korttelin toisessa päässä (11 omakotitaloa ja leveä katu) kuulen edelleen meidän lasten kiukkuisen itkun. On siunaus että meillä on mukavat naapurit eikä kukaan ole tehnyt lastensuojeluilmoitusta lasten itkusta.

Sisällä M odottaa iltapalaa. Ensin mansikkajugurttia ja sit vaniljajugurttia - sillä tuntuu olevan menossa jugurttidieetti eikä se syö juuri mitään muuta - ja sen jälkeen kiitos palkka siitä et hän oli ollut joustava ja uhrautunut ensimmäisenä hiustenpesuun. Mitäköhän mä saisin palkaks - ja keneltä - siitä etten tänäänkään tappanut ketään?