Siirry pääsisältöön

iloa ja surua


Ihan kauheesti on asiaa... kello on vaille seitsemän. Kaksi kolmesta on sängyssä ja se viimeinenkin kylvyssä. Tää on ollut ihan loistava päivä ja samalla siihen on kietoutunut surua tai ehkä haikeutta. En tiedä kumpaa vai vähän kumpaakin.

M:n koulubileet oli sellaiset tavalliset ja hälisevät ja omalla tavallaan ihanat. Ne koristeli keksejään ja askartelu sydämiä ja pelas bingoa ja sit tietty syötiin. Pojat hyöri ja pyöri ja nautiskeli talon tarjoiluista. Se ei oikeastaan ollut tää aihe. Aihe oli set sain siinä samassa puhuttua M:n erityisopen kanssa M:n arvioinnista, K:n evaluaatioista ja tulevaisuudesta. Sit sain puhuttua M:n pienryhmäopen kanssa meidän tämän hetkisistä haasteista. Se oli kiinnittänyt huomiota ihan samaan kuin me kotona. M:n huomiohakuisuus on lisääntynyt eksponentiaalisesti ja samalla sen kyky itsenäiseen toimintaan on vähentynyt. Sit puhuttiin leikistä ja siitä et M kykenee leikkimään muitten lasten kanssa jos a) lapset on tuttuja ja turvallisia ja b) jos leikissä on selkeä rakenne. Tää rakenne tarkoittaa vaikka polkupyörällä ajamista välitunnilla... x ajaa kolme kierrosta ja sit vaihdetaan ja kaikki noudattaa sääntöjä. Siinä kohdassa kun astutaan niin sanotun vapaan leikin maailmaan ”leikitäänkö yhdessä?” M putoo kelkasta eikä sillä ole sinisen harmaata aavistusta mitä pitäis tehdä. Se pärjää siinä kotona kun pojat on kaksi vuotta nuorempia ja käytännössä tekee mitä käsketään tai jos vastassa on sitä itseä sen muutaman vuoden vanhempi lapsi, mutta ei tilanteessa joss vastapuolena on tasa-arvoinen kumppani.

Toisaalta mä näen että sillä on kyllä aikuisena paikka tässä maailmassa. M:n kaltaisia tyyppejä joiden sosiaaliset taidot on puutteelliset ja joiden älykkyysosamäärä on keskitasoa korkeampi on pilvin pimein. Niitä löytyy L:n työpaikalta varmaan joka toisen tai joka kolmannen pöydän äärestä. Luin Kodin Kuvalehdestä jutun Syöpätutkijasta joka koki itsensä sosiaalisesti poikkeavaksi ja kertoi että häntä on inhottu aina. Samalla tää ihminen oli akateemisesti aivan hillittömän menestynyt. Mietin miksei kukaan ollut koskaan kertonut sille että se on todennäköisesti autisti. Mä uskon että sen tie olis ollut helpompi. Toivon että me vanhemmat osataan oikein tukitoimin helpottaa ja tasoittaa M:n matkaa lapsuudesta kohti aikuisuutta. Ryppyjähän siinä matkassa kuuluu olla ja runsaasti, mutta jatkuva ulkopuolisuuden ja erilaisuuden tunne on raskas pienen ihmisen kantaa.









Himassa lykkäsin pojat ”unille” ja kävin pyykkivuoren kimppuun ja kun kerran olin vauhtiin päässyt vaihdoin kaikkien lakanat ja myös pesin ja kuivasin ja viikkasin ne. Pyykkikori on tänä iltana tyhjä eikä puhdaspyykkikorissakaan ole rätin rättiä. Jossakin välissä pojat palast takas kuvioon ja istutin apulaiset katsomaan Toy Storya. K nyt kävi alakerrassa runtelemassa mun leivän – haukkas vähän joka reunasta – ja mä suutuin sille aivan hillittömästi. Ihan turhaan ja turhan pienestä, mutta suutuin silti. Sovittiin ja halattiin ja pussattiin. Se varmaan muistaa vielä satavuotiaanakin et mutsi veti hirveet skitsot siitä yhdestä limpusta.



M kokeili tänään uutta balettiryhmää ja se oli täys menestys. Ensin se ei halunnut mennä ja sitä jännitti ihan hirveesti. Tunnin jälkein se juoksi ulos naama loistaen ja kertoi et sillä oli ollut superkivaa. Olin ylpeä lapsestani. Ihan hillittömän ylpeä. Loman jälkeen aloitetaan ihan vakkaristi tanssimaan tiistaisin.



Miten itse syöt lakusi? Järjestyksessä vai suoraan pussista?



Kommentit

  1. Toi teidän pöytäliina on kyllä ihana alusta M:n
    "tilataideteoksille". Ja kiva kuulla, että M tykkäsi uudesta baletista, ainakin hän näyttää ihan oikealta ballerinalta <3

    Ja pyykkikasat. Mä en edes kehtaa ottaa kuvaa meidän puhtaiden pinosta (pikemminkin vuoresta).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oon huomannut. En itse edes osannut ajatella miten matemaattinen se on. Mulle ne vaan oli palloja ja M tosiaan rakastaa järjestää ja lajitella sen päällä.

      Teillä puhdaspyykkikasa? Sähän silität pikkuhousutkin, vai ehkä just siks ;) Mä taas jotenkin ajattelen salaa et pääasia et ne on puhtaita eikä likaisia jotka kasaantuu.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi