Siirry pääsisältöön

rusinat pullasta


Kiitokset runsaasta kommentoinnista! Olen suorastaan lapsellisen innostunut aikaansaamastani keskustelusta. Sain mitä kaipasin, lisää ulottuvuuksia ja uusia näkemyksiä. Luin kaikki kommentit ensin sängyssä puhelimesta. Sitten uudestaan ekan kahvikupillisen kanssa samalla hoidellessa lasten aamiaisia ja saaden jonkinmoista sparrausta asiaan myös L:ltä. Hoidin M:n koulubussiin, seurasin jannuja yläkertaan ja rakensin niitten kanssa junaradan ja nyt istun taas tässä, sen tokan kahvikupillisen kanssa. Luin ne kommentit vielä kertaalleen ja samalla ne uudetkin kommentit. Jokainen kirjoitus oli asiallinen – osa ehkä  tunnekuohussa kirjoitettuja – ja toi mulle uusia ulottuvuuksia asioihin. On mielenkiintoista miten ne raamattua siteeraten kirjoitetut kommentit auttaa mua rajaamaan omia ajatuksiani ja hahmottamaan mitä minä olen tai en ole. Kiitos siis siitä. 

Anskulta pyydän anteeksi sitä, että nostin hänen kommenttinsa esiin, en sitä mitä mieltä siitä olin. Matias oli oikeassa ettei ole kohteliasta ruotia komenttia ikäänkuin ”julkisesti”. Se ei ollut kohteliasta, mutta toisaalta keskusteluahan tässä käydään ja sain Anskulta myös vastauksen. Jokainen lukija – myös ne jotka ajattelee toisin – on tärkeä. Siis ihan oikeesti tärkeä ja musta on ihanaa lukea mielipiteitä niin puolesta kuin vastaankin. On totta. Olen särmikäs. Haluan herättää keskustelua ja joskus osoitellakin. Se auttaa mua itseäni ajattelemaan ja pohtimaan. En koe tarvetta poistaa yhtään kommenttia.

”Pata kattilaa soimaa...” Onko maailmassa oikeasti yhtään sellaista ihmistä joka ei omalla tavallaan, jossakin asiassa olisi ahdas? Rajoittunut? Rajoitteinen? Moni haluaa ajatella itseään avarakatseisena ja kompastuu, kuten joku sanoikin siihen omaan avarakatseisuuteensa. Niin varmasti minäkin. Monissa asioissa myönnän olevani tosi ahdas. Monissa asioissa on vaikeeta ymmärtää niitä muita jotka ajattelee toisin. Miks joku söis jotakin muuta kuin luomuketsuppia kun se kerran on parempaa? Toisaalta olishan se vähän hulluakin jos ei edes itse uskoisi omiin näkemyksiinsä. Mun mielestä moni kristitty on ahdas ja niitten mielestä mä poimin rusinat pullasta.

Mun kokemus raamatusta perustuu suomalaisen koulusysteemin mulle tarjoamaan uskonnonopetukseen ja mun täytyy myöntää etten nyt niin tarkkaan jaksanut siellä tunneilla kuunnella. En siis osaa tai pysty tai edes haluaaan siteerata kyseistä kirjaa ja sieltä ihan varmasti löytyy lause tai kaksi tai jae tai kokonainen lukukin jolla vastata mun kirjoituksiin. En myöskään voi mitenkään sanoa että mun näkemys edustaa sen meidän kirkon näkemyksiä. Ne on vaan mun näkemyksiä ja vasta reilun puolen vuoden perehtymisellä en tosiaankaan ole kovin osaava ja kokenut. Olen puhtaasti aloittelija ja siksi kai tätä keskustelua kaipaankin.

Mulla on hyvä ystävä joka on saanut Katolisen kasvatuksen ja koulutuksenkin. Hän sanoo aina olevansa ”a la carte” kristitty, ottaa ne osat jotka itsestä parhaalta tuntuu. Mä oon aina nauranut sen kanssa olevani samanlainen eli ihan vilpittömästi voin todeta olevani just sellainen ”rusinat pullasta”-tyyppi. Siksi mä kai sitä kirkkoon liittymistäkin tavallaan epäröin tai kadun. Mua kun pelottaa että ne sai väärän sian siinä säkissään. Kyllä. Mä haen armoa, hyvää oloa ja sisäistä harmoniaa. Haluan pyhäkoulun hoitavan osan omien lasteni kristillisestä kasvatuksesta. Olen tavallaan tutustumisretkellä Jeesukseen.  Jonakin päivänä selviää oliko se mua varten vai ei. Kirjoitin jo aiemmin etten ole varma onko olemassa taivasta ja helvettiä, vai pelastuuko ehkä kuitenkin jokainen? Vastaus tähän riippunee siitä mistä kohdasta raamatun avaa ja kuka sitä lukee.

Kymmenen käskyä

1. Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia.
- Mikä lasketaan muuksi Jumalaksi? Ei mulla kai muita ole.
2. Älä käytä väärin Herran, Jumalasi nimeä.         
- Yritän välttää ja opettaa lapsetkin siihen.
3. Pyhitä lepopäivä.        
- Tähän kai aika moni kompastuu tänä päivänä, mutta yritän kyllä muistaa huolehtia myös itsestäni.
4. Kunnioita isääsi ja äitiäsi.         
- Tässä mennään sit puskiin ja pahasti. En edes yritä. Rakastan kyllä. En tiedä onko lapsen edes mahdollista olla rakastamatta omia vanhempiaan.
5. Älä tapa.         
- En.
6. Älä tee aviorikosta.    
- Tästäkään kohdasta en selviä ehjin nahoin.
7. Älä varasta.   
- En.
8. Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi.  
- Mulla on luja pyrkimys olla valehtelematta ja pyrkiä puhtaasen ja ehdottomaan totuuteen.
9. Älä tavoittele lähimmäisesi omaisuutta.           
- En. Kateellisuus nakertaa vain omaa mieltä ja sielua.
10. Älä tavoittele lähimmäisesi puolisoa, työntekijöitä, karjaa äläkä mitään, mikä hänelle kuuluu.
- En. Mun mielestä nää kaks vikaa käskyä on ihan samat.

Voisin siis kai sanoa että tavoite on elää niitten kymmenen käskyn mukaan. Ihminen on erehtyväinen ja kompastuu aina välillä. Toiset asiat luonnistuu paremmin kuin toiset ja omista virheistä koetan ottaa opikseni. Yritän kuitenkin. Monissa asioissa mulle on kuitenkin tärkeämpää omien läheisten kuin Jumalan anteeksianto. 


Kommentit

  1. Mun mielestä sun pohdintaa aiheesta on ollut kiva lukea. Mieli teki kommentoida, mutten tohtinut - tartuin ihan samoihin juttuihin kommentteja lukiessani kuin sinun esille nostamasi. En tosin yhtä rakentavasti ja kivasti.

    Rusinat pullasta on ihan paras systeemi - varsinkin tutustumisretkillä. Eihän sitä lomamatkallakaan ekana slummia lähdetä ihmettelemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aika usein yritän olla rakentava ja kiva, joskus ei pysty.

      Poista
  2. Mä oon uskonasioista sun kanssa aika eri mieltä, mutta musta se on aika jees. Kiitos kun kerrot niin avoimesti ja rehellisesti. Jos Jumala laittaa mulle jonkun selkeen merkin siitä miten mä oon just oikeessa ja sä väärässä, niin laitan sitten viestiä tänne, että saadaan sekin asia selväks! :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi