Siirry pääsisältöön

I bit him


Mitä tapahtui keittoviikoille? Ensimmäinen yritys oli kalakeitto... lopputuloksena tänään syödään kahden nälkäpäivän jälkeen ensin suklaapullabrunssia ja nyt päivälliseksi pannaria ja kaakaota (meillä ei oikeesti koskaan juoda kaakaota)... niin sille kävi tällä erää. Aina käy näin, mä yritän ryhdistää meidän ateriakuria ja joku sairastuu ja koko yritys luhistuu taas kerran korttitalon lailla. Okei, se oli terveyspannari täysjyvävehnästä, luomumunista, valkaisemattomasta sokerista ja omenasta. Tarjoaisiko parempi äiti edelleen lämmitettyä kalakeittoa sairaalle lapselleen? En tiedä, mun mielestä sellainen äiti on lähinnä itsepäinen.

Ensi viikolla harjoitellaan jauhelihakeitolla.

Mä voin selkeästi itse paremmin, koska siirsin tänään poikien lelukaapin M:n huoneeseen ja M:n kirjahyllyn pojille ja molemmat – kyllä meillä ON niitä kaksi – leikkikeittiöt M:n huoneeseen ja keittiöleikkitarvikkeet ja pakkasin junat ja junaradan autotallin ja kaivoin autotallista Duplot poikien huoneeseen ja... jos on kovin sairas, ei moiseen välttämättä tule ryhdyttyä.

M opetteli sairastamista... Mennäänkö ulos – ei, olet kipeänä. Koska lähdetään terapiaan – ei mennä, olet kipeänä etkä mennyt kouluun.  Opetuksen tavoite – kipeänä on ihan kivaa, mutta huvikseen ei kannata jäädä pois koulusta.

Koska useimmiten kun toi ryhmä leikkii keskenään on M syyllinen poikien huutoon, on mulla ollut huono tapa vastata poikien itkuun huutamalla ”Mmmmmmmmmmmmmmmm, mitä sä NYT olet tehnyt...” Tämä malli on johtanut siihen että välttääkseen seuraamukset M on alkautunut irtisanoutumaan vastuusta – I didn’t do it! Nyt muutaman viikon ajan ollaan harjoiteltu uutta mallia – vie muuten kiivasluonteiselta ja väsyneeltä äitiparalta huomattavan määrän energiaa, ja vaatii uskomatonta määrää mielenhallintaa – ja tässä uudessa mallissa kutsun ensin sen ujeltavan nuorukaisen alakertaan... se on muuten 99% varmuudella aina toinen pojista, harvemmin M. Kuulustelen uhria ja sen jälkeen a) ryhdyn toimenpiteisiin oikaistakseni sen toisen nuoren herran käytöstä tai b) kutsun M:n alakertaan ja kysyn rauhallisesti selvitystä asiasta... tänään vastaavassa tilanteessa pyysin siis M:n alakertaan ja esitin M:lle tämän kysymyksen. Vastaus oli vähintäänkin odotusten vastainen – I bit O – Why????????? – Oh, I don’t know – Is that okay behavior? – No – Well, don’t bite then – No... tällä tavalla saan ainakin sen rehellisen vastauksen, välillä se vastaus on vaan vähintäänkin yllättävä. Pojat on vielä sen verran nuoria ettei ne osaa valehdella. Tuntia myöhemmin sama nuorimies ilmestyy taas ulisten alakertaan ja selityksenä ja syyllisenä on tälläkertaa ovi.


Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää