perjantai 12. lokakuuta 2012

en kirjoita en


On asioita joista en kirjoita.

Parisuhde, tai siis siitä kirjoitan tai vähintäänkin yritän kirjoittaa positiivisessa sävyssä. If you have nothing nice to say don’t say anything at all. Ihan tavallisia ihmisiä me ollaan, ja meillä on tavalliset torat ja hammastahnatuubit – tai siis kumallakin on oma hammastahnansa, helpompaa niin. Tämä ei siis ole areena jossa miehet on sikoja, toisaalta ei tosta L:stä sikaa sais. Se ON hyvä mies, pitkällä kokemuksella hyväksi havaittu. Onhan silläkin puutteensa, mutta niin on mullakin. Lainaan tyttäreni laulelemaa laulua ja siitä poimimaansa lentävää lausetta: ”We’re not perfect, but we’re wonderful the way we are”.  Meillä on siis tapana puhua toisistamme nätisti – ei aina toisillemme – mutta muille ja sen toisen läsnäollessa. Mikään ei – tämä puhtaasti oma mielipide – tunnu nolottavammalta kuin olla seurueessa jossa yksi seurueen jäsenistä mollaa koko ajan paikalla olevaa puolisoaan, se on tosi kurjaa kuultavaa. Kotona kahdestaan kyllä riidellään ja räiskähdellään, ei niinkään nalkuteta ja sitten taas sovitaan... kertaalleen vastasin L:n kysymykseen miksi ihmeessä teit noin tai näin? Siksi että oon urpo. Siitä saatiin sitten uusi tapa väljentää tiivistynyttä tunnelmaa. Välillä sitä nyt vaan on vähän urpo. Poikien Kummitädillä on vähän sama filosofia... se vastaa aina näihin naisten keskeisiin miesten haukuntasessioihin että he ei koskaan ole riidelleet mistään.

Ystävät. Kirjoitan ystävistäni ja lasteni ystävistä, mutta koska tämä ei ole mikään keltaisen lehdistön alainen blogi, en kirjoita ystävieni asioista... En ylipäätäänkään pidä juoruamisesta, musta on jopa noloa kuulla jonkun kolmannen osapuolen henkilökohtaisia asioita. Jokainen kertokoon mulle mitä hakuaa ja koska haluaa ja hoitakoon ihan itse oman PR:nsä. Mulla ei ole tiedotusvelvollisuutta, paitsi jos erikseen pyydetään tiedottamaan. Niinpä puhun muutenkin ystävieni asioista varovaisesti, jos lainkaan... ”Joo, hyvää niille kuuluu, lasten koulut menee hyvin...” En siis saa kicksejä kuullessani ystävän tuttavan kummin kaiman naapurin rouvan epäonnisesta elämästä, kroonisesta sairaudesta tai lottovoitosta. Sitä paitsi tuntuu kummalta sitten törmätä tähän tutun, tutun, tuttuun jossakin kissanristiäisissä ja tietää että ne on just saaneet lottovoiton, tehneet konkurssin, myyneet auton ja ostaneet veneen ja että sen miehellä on rintasyöpä pakarassa, toisen ollessa autuaan tietämätön että mä – kaikista maailman ihmisistä – tiedän kaiken tämän. Sori, oon tylsä ja ehkä turhankin selkärankainen... 

Raha-asiat ja L:n työ. Ei kuulu tänne. Meillä on tavallinen perhe, L:llä tavallinen palkkatyö ja me painitaan ihan tavallisten raha-asioitten kanssa. Olis kivaa jos vois... kuitenkin on aika paljon mitä voi. Voi käydä ruokakaupassa ja ostaa joo järkevästi mutta silti voi ostaa mitä haluaa. Voi ostaa lapsille vaatteita ja kenkiä ja itselleenkin mitä tarvitsee. Ei tarvitse laskea rahaa bensa-asemalla vaikka se kyllä vähän irvistyttääkin...  L:n työ on L:n työ. Usein se viihtyy, joskus ei. Mä en oikeestaan edes tiedä mitä se tekee.Kai se ihan hyvin työnsä tekee kun sillä edelleen on se työpaikka. Mä oon siitä ylpee vaikken edes tiedä mitä se tekee.

Perjantain kevennyksenä kaikille koiratyypeille... yks ystävä ohjas mut tänne, kylläpä oli hymyilyttävä tuttavuus.

Koira

1 kommentti:

  1. Onneksi sulla on monta miljoonaa asiaa kirjoitettavien joukossa, joten tarinaa riittää vaikka rajaisit jotain ulkopuolelle;)

    Musta jokainen blogisti saa valita mistä ja miten kirjoittaa ja me lukijat luetaan ja kommentoidaan ja ehdotetaan kenties aiheita tms.

    Oon niin samaa mieltä tuosta puolison mollaamisesta. Jotenkin se on niin surullista kuultavaa, että se ei edes vitsinä ole mukavaa muuta kuin pieninä detaljeina keskustelussa. Ja toisaalta se on niin, että kuulija yhdistää ne kertomasi negatiiviset asiat sinuun ja sitten herää kysymys, että mikä sinussa on vikana, jos tuollaista inhottavuutta siedät.

    Mistä tuli mieleen miehen luokkakokous. Siellä 70-luvun lopulla syntyneet luokkakaverit tapasivat ja enemmän oli niitä, jotka olivat eronneet vähintään kertaalleen kuin niitä, jotka olivat onnellisesti naimisissa lastensa isän/äidin kanssa. Tuli hyvä mieli, kun mies kertoi kehuneensa elävänsä onnellisessa parisuhteessa <3

    VastaaPoista

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.