maanantai 1. lokakuuta 2012

autistinen päivä


M:llä oli taas eilen aika autistinen päivä, me on ruvettu kutsumaan näitä itkupotkuraivaripäiviä joina mikään ei suju ja kaiken pitää mennä tarkkaakin tarkemmin ja ruokakain on tosi epäilyttävää ja tuntuu oudolle ja kaikki pitää laittaa järjestykseen päiviä M:n autistisiksi päiviksi. Eilen oli itkupotkuraivareita kai viisi tai kuusi ja illalla sängyssäkin vielä pelotti ja itketti ja harmitti... Mulle tää on merkki siitä, että se on väsynyt ja että ne koulussa puskee sitä tarpeeksi, hyvä niin.

Mulla pitää kyllä pokka kaupassa kun mun neljäjapuolvee heittäytyy lattialle ja lyö ja potkii ja kirkuu... joskus muut asiakkaat näyttää vähän hämmentyneiltä, pojat on yleensä lähinnä huolestuneen oloisia. Eilen mä lopulta istutin rimpuilevan tytön siihen kärryjen lastenistuimeen ja kiinnitin turvavön ja jatkoin ostoksiani kirkuvan tytön rimpuillessa kärryissä... kyllä se siitä lopulta rauhoittuu aina ja me päästään taas keskusteluyhteyteen.

Autistisena päivänä M on fyysinen, se tönii ja repii poikia eikä voi mitenkään ymmärtää että ne ei tee kaikkea niin kuin M haluaa... niinhän se on kaikkien sisarusten välillä, mutta silti me tällaisina päivinä päästää ikäänkuin toiselle tasolle tässäkin... ja lopputuloksena on itkua ja mustelmia ja kolhuja ja naarmuja. Toisaalta sitä samaa fyysisyyttä on myös se loputon läheisyyden tarve, syliin, halauksiin, pusuihin ja niihinkin käy välistä myös veljet.

L erehtyi taas eilen sanomaan M:lle jotain kuvailevaa, tyyliin ”hold your horses” tai ” you’re my pumpkin” tai ”do you have ants in your pants” – se ei ollut mikään näistä, mutta otain vastaavaa ja M putoaa aina kartalta... Se katsoo sanojaa vähän epäuskoisena ja lopulta sanoja ymmärtää, joko M:n vastauksesta tai ihan vaan ilmeestä, M:n ottavan tän jutun kirjaimellisesti.

Pientä säpinää päivään toi myös uusien naapureiden ilmeinen keittiökämminki ja palohälytys joka raikui pitkin katuja ennen kuin ne keksi miten sen hälyttimen saa pois päältä... olin jo menossa koputtamaan ovea ja kysymään tarviiko ne apua... pojat hoki Fireman Samiä ja M:n kanssa keskusteltiin taas tulipaloista. Sen eilisen hälytyksen jälkeen alkoi myös taas pelko ja kaikista piippauksista kysytään mikä se on ja miksi.

Mä aloitin kuvaamisen joskus viiden jälkeen tai vähän ennen kuutta kai... siihen saakka jatketaan tänään ja sit karsitaan ja editoidaan ja lopulta saatte katsoa taas parisataa kuvaa... ihanaa, eikö?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.