Siirry pääsisältöön

kurpitsajuhlaa


Mä oon koko päivän miettinyt mitä kaikkea pitää kirjoittaa ja nyt kun viimeinkin istun tässä koneen ääressä kumisee pää tyhjää...

Kurpitsat saatiin kuitenkin kaiverrettua ja ohessa kuvasarja tehdystä työstä... M piirsi, pojat ronkki ja mä käytin veistä. Me ei tykätä kurpitsansiemenistä, joten jätin paahtamatta ja heitin roskiin...








Aloitin uuden juoksuohjelman jos tällä kertaa selvittäis ilman vammoja ja flunssia, tai ainakin ilman vammoja. Juoksin siis puhelin toisessa kätösessä puhelimen ohjeitten mukaan ja muut ulkoilijat oli vähän hämmentyneitä tästä miehenäänestä joka käski just aina sillä hetkellä kun olin ohittamassa kävelijöitä hidastamaan tai nopeuttamaan tai kävelemään tai... kaikkeen löytyy siis oma äppi ja mun on pakko kehua tätä puhelimesta kuuluvaa kirittäjää.

Käytiin synttäreillä ja siellä näin tuttavan, jonka poika on vasta saanut ASD diagnoosin (Autism Spectrum Disorder)... juteltiin ja se vaikutti jotenkin ihan hirvittävän ahdistuneelta ja masentuneelta ja ekaa kertaa toivoin ihan tosissani että pystyisin jakamaan sen ekan blogin englanniksi, jotenkin musta tuntuu että se olis voinut auttaa toista ymmärtämään että tästäkin asiasta pääsee yli ja läpi ja asiat helpottaa ja niihin tottuu ja kaikki on taas paremmin... ei maailma lopu siihen diagnoosiin vaikka se siinä vaiheessa tuntuu siltä kuin se loppuis. Se kysyi enkö mä enää sure, sanoin että välillä suren mutta että valtaosan ajasta me vaan eletään tätä uutta tavallista ja kaikesta tästä sähläämisestä ja ajamisesta ja... on ollut ihan mielettömästi hyötyä M:lle. Siinä missä meillä vuosi takaperin oli ihan selvästi erilainen lapsi niin meillä on tänä päivänä tällainen puolitavallinen.

Juhlissa ei tarjottu kakkua. Mitkä ne sellaiset synttärit on joissa ei kakkua saa? Kriisin paikka, eniten M.lle mutta myös pojille... koska oltiin höveleinä ajettiin kauppaan ja ostettiinsuklaakakku, laitettiin kynttilä palamaan, laulettiin päivänsankarille ja syötiin kakut. Kyllä kannatti.




Viikonloppuna siis bailattiin, kirkkokin jäi välistä kun oli kaikkea muuta ja aamulla ei jaksanut... silti me ajettiin ja istuttiin autossa... 4 tuntia 13 minuuttia, eli reiskat parituntia päivässä... matkaa tuli 204km – pelkkää nurkkapyöritystä hei!



Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää