maanantai 22. lokakuuta 2012

pane maitoa tulemaan


Mulla ei ole yhtään vauvaa eikä mulle ihan yhtä varmasti tulekaan yhtään vauvaa... niinpä nämä imetys ja synnytysjutut ei nyt niin varsinaisesti enää kosketa eikä niistä nyt niin kauheesti ole muistojakaan, sen enempää hyviä kuin huonojakaan... Kirjoitanpa nyt kuitenkin tästäKIN sanasen ja seKIN sananen saattaa taas olla vähän ristiriitaisia ajtuksia herättävä, paasaava, ja kaikkea sitä muutakin mitä mä nyt oon muutenkin...

Imetys herättää ihmisissä noin yleisesti voimakkaita tunteita. Harvempi kai imetystä vastustaa ja ne jotka syystä tahi toisesta eivät imetä pitävät yleensä suunsa kiinni... mun näkemyksen mukaan – näin ainakin välillä itse tein – siksi että se on helpompaa kuin ottaa se ryöpytys vastaan kaikilta imetysnatseilta.

Mulla ei koskaan ollut mitään voimakkaita tunteita imetyksen suhteen. M:aa odottaessani asiaa kysyttiin multa usein ja mä vastasin siihen kysymykseen – Aiotko imettää? Imetäthän? Kai aiot imettää? – yleensä etten tiedä... mistä mä voisin tietää onko mun edes mahdollista imettää... Kun M syntyi heräämön sairaanhoitaja kysyi haluanko kokeilla imettää ja mä olin vähintäänkin hämmentynyt – ai, nyt? Enhän mä pysty edes liikkumaan... sairaanhoitaja lupas auttaa, imetys sujui ja se oli helppoa ja kivutonta... Nännejä voitelin ahkerasti jo sairaalassa lanoliinilla ja mulla olikin kymmenen kuukautta rasvaiset nännit. Mä en koskaan – onneksi - joutunut kokemaan niitä vertavuotavia nännejä, varsinaista rintatulehdusta – tiehyetukoksen kyllä – tai maitopulaa... Mä olisin mun maitomäärillä voinut ruokkia varmasti kymmenkunta lasta...  ja siksi kai pääsin sitten kokemaan ne rintaraivarit. Raivoa kesti kaksi viikkoa – kai? – tai ainakin se tuntui siltä... Imetys oli mulle mutkaton ja luonnollinen asia ja niinpä imetin maaten nukkuessa, istuen kotosalla, kahvilassa, ravintolassa ja jopa kävellen rintarepussa tai liinassa... en hävennyt paljasta rintaa vaikka yritinkin sen ruokinnan hoitaa edes puolidiskreetisti, lähinnä sen takia että toinen saisi ruokarauhan.

Imettäminen oli mulle siis luonnollista, mutkatonta ja helppoa, en ajatellut asiaa sen kummemmin tai kokenut aiheesta mitään kummempia kicksejä tai suuria tunteita tai... se nyt vaan oli asia joka oli. Imettämisen lopetus sen sijaan... imetyskertoja vähennettiin ja lopulta imetin enää aamuisin ennen kuin noustiin ylös ja sitten lopetin. Kolme päivää myöhemmin olin kahden kivikovan pallon kanssa kätilöllä ja sain ohjeen hautoa jäällä, olla tyhjentämättä ja sitoa ja purkillisen Panacodia... tämä prosessi oli kivulias ja kesti muutaman viikon – KYLLÄ useamman viikon!

En löytänyt sitä kuvaa jonka halusin... se olis ollut se kuva sieltä heräämöstä, M:n ekoista maitopisaroista... 

T:n kuollessa nousi maito taas kolmantena päivänä – kuin Jeesus kuolleista – ja niinpä oli suru ja ikävä ja jäitä ja siteitä ja kipulääkeitä... sitä kesti silloinkin toista viikkoa.

Sitten kaksoset... Oletko ajatellut imettää? Kyllä vähän aikaa ainakin pitäis? Edes viikko tai kaksi? – mun tisseillä ei imetetä viikkoa tai kahta vaan joko imetetään tai sit ei -Kyllähän sä imetät? Ihmetithän esikoistakin?... Reumatologi ja kipuspesialisti ja lastenlääkäri  – Ethän imetä? Ymmärräthän että sun voinnin ja voimavarojen kannalta vois olla parempi olla imettämättä? M:n kannalta voisi olla parempi jos et imettäisi... Päätin olla imettämättä ja samalla pääitn olla ratkaisustani hiljaa tai siis ainakin olla mainostamatta sitä... siitä huolimatta sain sen ryöpyn niskaani... Kyllä äidinmaito on lapsen paras ravinto, nehän ei saa minkäänlaista vastustuskykyä ja sairastaa tauotta, ne saa kaikki korvatulehdukset, niistä tulee ylipainoisia korvikevauvoja, kyllä sen verran pitää jaksaa, onhan imetys paljon helpompaakin... imetä, imetä, imetä. En imetänyt... maito nousi, sidottiin, viilennettiin ja odotettiin... viikkoja. En imettänyt vaan lapset kasvoi alusta saakka korvikkeella. Niillä ei ole ollut korvatulehduksia. O:lla yksi, K:lla ei yhtään, ne ei ole erityisen kipeitä tai sairaita vaan itseasiassa aika hyvinvoivia. Ne kasvaa sopivasti. Mä jaksoin... imettäessä kahden tunnin välein öisin en varmasti olisi jaksanut, kaikki kunnia niille jotka jaksoi, mä en uskaltanut edes yrittää. Ajatus siitä mitä M:n kanssa olis tapahtunut jos mut olis sidottu kahden vauvan kanssa sohvalle imetykseen... en uskalla edes lähestyä sitä vaihtaria.





Olen siis imettänyt ja ollut imettämättä. Mulla ei itselläni edelleenkään ole erityisen voimakkaita tunteita sen enempää puolesta kuin vastaan. Molemmilla tavoilla on pärjätty ja kummassakin on puolensa. Kuka tahansa voi syöttää pullolla, korvikkeen ja pullojen raahaaminen ja peseminen on perseestä.  Ne söi harvemmin kuin rintalapset, mutta tissi on helpompi tarjoilla... Mun mielestä kukin tekee niin kuin parhaaksi näkee.

Se mikä mussa kyllä herättää tunteita on yhteiskunnan ja yhteisön asenne ja tapa leimata ne ei-imettäjän jotenkin puolittaisiksi äideiksi, ikäänkuin olisit vähemmän äiti jos valitset olla imettämättä. Mä satun asumaan alueella jossa imetetään. Piste. Joka nurkalla on maitoliigaa ja aktivisteja ja taaperoimetys on ihan normia ja kaikkihan nyt vuoden imettää... se oksettaa mua, se pakko, pakko, pakko... Ei ole pakko, tavoitteena kuitenkin ihan jokaisella näitä asioita pohtivalla on olla omalle lapselleen se paras mahdollinen äiti ja joskus sen toteutuminen edellyttää imetyksen väistymistä. Miksi tämä niin hirvittävän henkilökohtainen ja intiimi asia on kaikkien omaisuutta ja imettävä tai imettämätön äiti kaikkien yhteinen kiistakapula?

Mulla oli paljon sanottavaa... ensi jaksossa siis synnytys.

8 kommenttia:

  1. Varsin puhutteleva teksti aiheesta. Ei ole kokemusta nisäasioista (vielä ainakaan), mutta tämän jälkeen en ainakaan aio potea huonoa omaa tuntoa, jollei imetys jostain syystä onnistu tai tunnu sillä hetkellä hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, se oli tän kirjoituksen tarkoitus! Se ettei ei imetä tai imettää on lapsikohtainen ja perhekohtainen ja tilannekohtainen asia...

      Poista
  2. Itse olin suunnattoman hämmentynyt esikoisen syntymän jälkeen siitä, miten KAIKKIA ihmisiä tuntui kiinnostavan imetyksen sujuminen. Minä koin "kai sinä sentään imetät" ja "riittääkö maito" -kysymykset intiimille alueelleni tunkeutumisina. En kerta kaikkiaan ymmärrä, miten se on kenenkään muun asia kuin minun ja meidän perheen! Toisen lapsen kohdalla asiasta ei niin ole udeltukaan - tai sitten olen jo niin tottunut, etten huomaa uteluita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun teki usein mieli esittää joku yhtä intiimi vastakysymys... Ootko koska viimeks käynyt kakalla? Mites vatsantoiminta noin muuten?

      Poista
  3. Mä oon ollu yllättynyt siitä, miten fundamentalistisesti olen omaan imetykseeni suhtautunut sen jälkeen kun jonkinlaisen päätöksen (lapsi taisi olla alle vuorokauden ikäinen) sain lääkehöyryissäni aikaiseksi, että minähän - perkele - imetän. Että omasta vapaasta tahdosta ryhdyin oman elämäni imetysnatsiksi. Seuraavalla kerralla saattaisi hyvinkin olla toisin.

    Tiuhdin kanssa samoilla linjoilla olen näiden kyselyiden suhteen. "Riittääkö rintaa?". "Ai, sä imetät vielä!? (Tytär 4kk)". Ei tulisi mieleenkään kysellä toisten imettämisien tai imettämättömyyksien perään, varsinkaan puolituttujen. Painetta sataa jokaisen äidin niskaan ihan joka suunnalta - ei siihen enää vertaispainetta kaivata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta onnistunut imetys ON aivan mahtava asia, mutta se että hampaat irvessä yritetään vaan koska on pakko on ihan turhaa... ja olihan se ihan järkyttävän helppoo puoliunessa vaan lykätä tissiä suuhun.

      Poista
  4. Mua lähinnä huvittaa imetyshapatus, jonka mukaan rintaruokinta "pelastaa" lapsen kaikilta taudeilta. Esikoinen oli täysin rintaruokinnalla 5kk ja imetys kesti vuoden ja silti siitä tuli korvakroonikko ja se sairasti kaikki keuhkokuumeesta vesirokkoon alle vuoden ikäisenä. Ja sit pojat oli sekakäyttäjiä omaa maitoa rinnasta/pumpattuna pullosta ja sitten loput korviketta. Ja ne on kyllä aina melkein räkäisiä, mutta siinä se on sit ollutkin. (koputtaa puuta). Surullisinta tässä on se, että imetysmyönteisyys on muuttunut äitivastaisuudeksi ja muutenkin herkillä olevat tuoreet äidit pistetään kauheaan prässiin. Kun alapää vuotaa verta ja tissit on kipeinä ja maha löllönä ja sitten kaikki vaan kyselee, että tuleekos maitoa. Me äidit ollaan joskus niin julmia. Sekä itsellemme, että muille äideille.

    VastaaPoista

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.