tyttöjen, eiku sisarusten välisestä ystävyydestä

M jäi aamulla kotiin herättyään viidenpintaan hikisenä ja vatsakipuisena. Vatsakipu tais kyllä johtua siitä ettei se eilen syönyt mitään, siis oikeesti yhtään mitään – ei aamulla, ei lounaaksi, ei välipalaksi. ei päivälliseksi, ei mitään – mutta koska se oikeesti käpertyi van peiton alle sohvaan ajattelin että parempi jos jää kotiin. L valvoi yönsä yskien ja niinpä mä jätin nää potilaat kotiin ja ajelin O:n aamun terapiaan K:n kanssa.

Mä aina mietin kun saan koulusta niin kauniin kiitoksen siitä että ilmoitan lapseni olevan sairaana, että onko oikeesti ihmisiä jotka ei vaivaudu ilmoittamaan lastaan poissaolevaksi vai kiittääkö ne niin nätisti ihan vaan tavan vuoksi. Sama terapian kanssa, ja se sieltä poisjääminen ilmoittamatta maksaa kuitenkin pitkälle toista sataa.

Niinpä meillä oli parituntia kahdenkeskeistä aikaa K:n kanssa aamukahdeksalta... kotiin en viitsinyt ajaa, puistoissa on tähän aikaa päivästä märkää ja kylmää ja kaikki muu paitsi ruokakaupat on tukevasti kiinni... Autossa laulettiin yhdessä ja naurettiin ja laulettiin, me laulettiin Dinosauruslaulua (alla). Me päädyttiin siis ruokakauppaan ostelemaan herkkuja potilaille ja potilaitten läheisille ja juomaan aamukahvit siellä kaupassa. Me päätettiin herkutella kotona suklaacroisanteilla ja kaakaolla ja viinirypäleillä... K halus lisäksi ostaa maksamakkaraa, sen herkkua.

O sai lähetteen fysioterapian evaluaatioon... mä oon siitä puhunut eripaikoissa jo pitkään ja tänään se lähete rapsahti kun yksi klinikan fysioterapeuteista oli kiinnittänyt poikaan huomiota. Se on kuitenkin jo 2v 4kk ja kävelee edelleen sillä tavalla kuin lapset yleensä kävelee just kävelemään opittuaan – jotenkin vaappuen – se kuitenkin oppi kävelemään 1v 3kk vanhana. Yli vuosi on ollut aikaa saada sujuvuutta eikä sitä näy tulevan... juokseminen vaikuttaa vähintäänkin letaalilta eikä se juosten kovin hyvin pystyssä pysykään.

Mun pojat – yö ja päivä – hidas ja nopea, rauhallinen ja vilkas, jäljessä ja edellä, kuuma ja kylmä, murjottaja ja välitön... kaksi erilaista, niin kovin erilaista. Voisipa ne sekoittaa keskenään jollain sekoittimella – tasapainottaa vähän, ihan helpottaakseen niitten elämää, ei mun niinkään.

Poikien suhteessa toisiinsa, mutta ennen kaikkea niitten suhteessa isosiskoonsa mä näen sen mistä niin monet kirjoittaa isompien suhteessa pienempiinsä... mä näen rakkautta ja huolta ja ymmärrystä. Mä näen kuinka O vielä autotallista kääntyy takaisin antaakseen suukon vastustelevalle siskolleen siellä olkkarin sohvalla, kun se kerran on kipeenä... Mä näen kuinka ne haluaa ostaa siskolle kaupasta pullan, suklaapullan, kun se siitä niin tykkää. Mä näen huolen kun sisko huutaa ja itkee ja raivoaa... mä näen kaiken sen minkä ihmiset yleensä näkee isosisaren suhteessa pieneen ja avuttomampaan, mä näen sen pikkusisarusten suhteessa isompaansa – ei toisinpäin. Kyllähän M välittää, se vaan näyttää - erilaiselta.