Siirry pääsisältöön

uneliaita tuokiokuvia


Sataa, ekaa kertaa sitten heinäkuun 11. Pojat leikkii jotain suuronnettomuutta olkkarissa ja siihen liittyy paljon ”crash” ja ”oh, nooo” –huudahduksia. Musta on huikeeta että noi on jo sillä ”tää menis nyt tänne, eiku tonne” tasolla leikissään, sitä on aika hauska kuunnella – vuorovaikutteista leikkiä. Mä yritän päättää pitäiskö meidän ihan tehdäkin tänään jotakin vai ollaanko vaan. Oleminen houkuttelee, mutta iltapäivästä saattaa seinät kaatua päälle jos näitten apinoitten kanssa ”vain” on. Otan toisen kupin kahvia ja mietin asiaa lisää...

***

Sain ystävältä vinkin ja ostin M:lle ja mulle liput Pähkinänsärkijään. Ison baletin lippuja ei meille kahdelle alle satasen saa, ennemminkin ne maksais lähemmäksi kahta sataa... pienen balettikoulun esitykseen päästään muutamalla kympillä, se riittää M:lle ihan varmasti ja elämys se on pienikin elämys...

***

Käytän Koiran ulkona poikien kanssa, tai siis mä meen ja pojat tulee perästä lman lupaa... K paljain jaloin, O on laittanut kengät jalkaan – kertoo aika paljon näistä kahdesta. Ulkona on ihana tuoksu, sateen tuoksu... uskaltaiskohan sitä huomenna aamulla lenkille. Ennen lauantaipäivän kaaosta.

***

Me luetaan yhdessä kirjaa ja lukuhetken päätteeksi mä saan ilmaisen lääkärintarkastuksen ja muutaman rokotuksen, nuken tuttipullosta huikat päälle.

***

Pojat katsoo yläkerrassa ”muumikuvaa” ei ne siitä mitään taida ymmärtää – muumivideosta – mutta tapittavat vierekkäin sohvassa.

***

Parkkeeraan takaisin alakertaan kahvikuppini kanssa ja päätän ettei ainakaan paljoa mennä mihinkään... voisin nukkua päikkärit noitten sankareitten kanssa – yhdessä. Voitais ajella kylään – no kaupunki se on – ostamaan huomisille synttäreille lahja. Siinähän sitä on, ohjelmaa.

***

Illalla vois syödä vaikka pizzaa...

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pikkuinen kullanmurunen, olet kamala

Partioliivin juhlakuntoon saattamiseen tarvitaan viiniä. Näillä läpysköillä kun on tarkka järjestys ja tarkat paikat liivinssä. Me telttaillaan. Tai oikeastaan minä ja kaksi lasta telttaillaan – olkkarin lattialla, koska kuka nyt tuolla karhujen ja kojoottien seassa nukkuis takapihalla – se kolmas lapsi ulostettiin käytöshäiriön takia teltasta joskus kymmenen pintaan, ja nukuttuaan ensin yläkerrassa faijansa kainalossa se pelaa nyt Minecraftia onnellisena omasta rauhasta. Kaksi telttailijaa nukkuu vielä. Tilanteen autenttisuuden lisäämiseksi alakerran ikkunat on apposen auki ja mä juon aamukahviani villapaidassa – ihan kuin oikealla leirillä. Tosin kahvi tulee keittimestä ja takapuolen alla on tuttu tuoli. Kohta ne mussukat kömpii ulos teltasta ja puolisen tuntia siitä on ihan mahdollista että kaipaan taas maanantaiaamua ja tyopaikan tasapainoista rauhaa. Mun mielikuvissa aamu on sellainen mukavan seesteinen, tehdään yhdessä ja meillä on kivaa... Käytäntö on osoittautunut olem...

kuin Harry Potterissa

- Kävitkö kotona viikonloppuna? - Kävin, tulin eilen illalla takaisin. - Miltä sodan runtelemassa Portlandissa näytti? - Oli pelottavaa! Naapurissa oli vuohijoogaa ja donitsi kauppaan oli törkeä jono.  Naurua, mutta naurun takana asuu myös huoli.  - Joko kuulit mitä ”SE” sanoi tänään? - En lue enää uutisia, tulen liian vihaiseksi… tai surulliseksi. - En minäkään. Tai, eilen luin ja itkin. Päätin taas olla lukematta. - Joko otit Covid rokotteen? - Joo. Otin. Ostin samalla Tylenolia (parasetamolia) tukeakseni omaa sisäistä autistiani.  Seurue remahtaa nauruun opettajainhuoneessa ja tunnelma kevenee taas. Keskustelu siirtyy vesisateeseen ja syksyyn ja kissoihin.  Minä luen edelleen uutisia, luen niitä useammasta lähteestä, täältä ja Euroopasta. Luen liberaaleja ja konservatiivisia uutisia. Usein pudistelen päätäni ja huokaan, mietin että miten oikeasti voi olla näin hullua tässä maassa. Virnistän kun rauhanpalkinto menee sivu suun. Tuuletan opettajakolleegoiden kanssa, ...

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...