Siirry pääsisältöön

uneliaita tuokiokuvia


Sataa, ekaa kertaa sitten heinäkuun 11. Pojat leikkii jotain suuronnettomuutta olkkarissa ja siihen liittyy paljon ”crash” ja ”oh, nooo” –huudahduksia. Musta on huikeeta että noi on jo sillä ”tää menis nyt tänne, eiku tonne” tasolla leikissään, sitä on aika hauska kuunnella – vuorovaikutteista leikkiä. Mä yritän päättää pitäiskö meidän ihan tehdäkin tänään jotakin vai ollaanko vaan. Oleminen houkuttelee, mutta iltapäivästä saattaa seinät kaatua päälle jos näitten apinoitten kanssa ”vain” on. Otan toisen kupin kahvia ja mietin asiaa lisää...

***

Sain ystävältä vinkin ja ostin M:lle ja mulle liput Pähkinänsärkijään. Ison baletin lippuja ei meille kahdelle alle satasen saa, ennemminkin ne maksais lähemmäksi kahta sataa... pienen balettikoulun esitykseen päästään muutamalla kympillä, se riittää M:lle ihan varmasti ja elämys se on pienikin elämys...

***

Käytän Koiran ulkona poikien kanssa, tai siis mä meen ja pojat tulee perästä lman lupaa... K paljain jaloin, O on laittanut kengät jalkaan – kertoo aika paljon näistä kahdesta. Ulkona on ihana tuoksu, sateen tuoksu... uskaltaiskohan sitä huomenna aamulla lenkille. Ennen lauantaipäivän kaaosta.

***

Me luetaan yhdessä kirjaa ja lukuhetken päätteeksi mä saan ilmaisen lääkärintarkastuksen ja muutaman rokotuksen, nuken tuttipullosta huikat päälle.

***

Pojat katsoo yläkerrassa ”muumikuvaa” ei ne siitä mitään taida ymmärtää – muumivideosta – mutta tapittavat vierekkäin sohvassa.

***

Parkkeeraan takaisin alakertaan kahvikuppini kanssa ja päätän ettei ainakaan paljoa mennä mihinkään... voisin nukkua päikkärit noitten sankareitten kanssa – yhdessä. Voitais ajella kylään – no kaupunki se on – ostamaan huomisille synttäreille lahja. Siinähän sitä on, ohjelmaa.

***

Illalla vois syödä vaikka pizzaa...

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...

rokotukset ei oo mikään uskon asia

Istun puolitietoisesti muurahaispes ään. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia, niitä jotka eivät ole nähneet mitä tapahtuu jos lapsi sairastuu polioon. Niihin jotka eivät tiedä että tuhkarokko on vaarallinen sairaus. Niihin jotka eivät tiedä että vihurirokkoon tai sikotautiin voi kuolla. Niihin jotka uskovat että rokotukset ovat vaarallisia, ja että maailma olisi parempi ilman. Niihin jotka eivät enää tiedä minkälainen maailma oli ennen. Niihin joilla on varaa olla rokottamatta, vai onko? vaccine infographic created by Leon Farrant Kuinka monta kertaa multa on kysytty että tiedänkö rokotteitten aiheuttavan autismia? Kuinka monta kertaa olen vastannut etten tiedä. Kuinka monta kertaa olen kertonut ettei se ole totta. Tuhkarokkoepidemia alkoi huvipuistosta. Se alkoi sieltä minkä pitäisi olla ”the happiest place on earth.”  Siinä on jotakin kornia. Siis siinä, että se lähti just sieltä. Tosiasiassa on enemmän kuin ...

tikapuita ylös maailmassa

Kulunut viikko on epäilemättä ollut haastavin. Siis haastavin sen jälkeen kun aloitin lokakuun 12. päivän aamuna orientaatiolla. On torstai-ilta ja tällä viikolla minä olen soittanut satoja puheluita, ottanut vastaan kymmeniä puhelinvastaajaviestejä, vastannut tsiljoonaan puheluun, käynyt läpi 31 uuden potilaan sisäänotto- haastattelua. Sivussa olen hoitanut normiajanvarausta ja soitellut ihmisille (150) muistuttelupuheluita erilaisita operaatioista, lääkäriajoista, verikokeista ja kuvantamistapahtumista.... unohdinko mainita että mulla on keuhkoputkentulehdus, infektioastma ja työpäivän keskimitta on ollut vajaat kymmenen tuntia. Keskiviikkona kai, totesin esimiehelleni että saatan ehkä karata. Ai, mihin – se kysyi, enkä osannut vastata. Vastasin sen sijaan seuraavasti; ”Kysyit multa taannoin kuinka mä kestän jatkuvia keskeytyksiä työssä, ja silloin sanoin että hyvin. Tänään väittäisin että olen lähestymässä takarajaa, kun puran puhelimesta kymmenen viestiä ja ennen kun...