No niin,
eilisestä valokuvaamisesta seuras kuvakrapula ainakin mulle... niitten
siivoamiseen ja editoimiseen (387 kuvaa) meni useampi tunti ja niinpä kysynkin
nyt että jatketaanko? Haluatteko nähdä mitä meillä tapahtuu torstaina,
marraskuun 1. tai lauantaina joulukuun 1. (silloin olis Suomikoulu ainakin)?
Sääli etten eilen saanut asukuvia, mä olin nimittäin aivan törkeen tyylikäs
sännätessäni sinne kouluun viemään M:aa yöpaidassa – kyllä, yöpaidassa – ja aamutohveleissa,
tukkapystyssä ja aurinkolasit päässä... Tässä asiassa L on standardimpi – ”ethän
laita musta sit mitään epäedullisia kuvia sinne blogiin” – se sulkee illalla
verhotkin ettei kukaan näe sisään... Minä – exhibiotinisti – en välitä pätkääkään
ja surutta käyn kaupassakin pyjamassa jos sille päälle satun tai jotakin
puuttuu... ja kumpparit oli musta oikein hyvät jalkineet jo ennen kuin ne tuli
muotiin. L ilmeesti pelkää että mä laitan nettiin siitä jotain alastonkuvia.
Mä istun muuten
ihan yksin kahvilla. Meillä on lastenhoitaja katsomassa poikia kun mulla oli
aamulla niitä keuhkokokeita ja kun jäi aikaa parkkeerasin parin kaupan kautta
kahvilaan... Keuhkokokeista tuli puhtaat paperit ja saan sen keuhkotyypinkin
puolesta alkaa juoksemaan – se ei tiedä, että mä juoksin jo. Eka tehtävä oli
kävellä 6 minuuttia sairaalankäytävää sairaanhoitajan kanssa ja ennen testiä
otettiin lepoarvot ja testin jälkeen rasitusarvot – kevyt mummotesti. Tokassa
testissä – paljon tieteellisempää – ne pisti mut sellaiseen puhelinkoppiin
hengittelemään ja tietokone mittasi ja mittasi... mielenkiintoista.
Perfect Protein Salad, americano ja tietska - täydellinen lounas |
Meillä alkoi
tänään keittoviikot tavoitteena taklata – ”en ainakaan syö tota” – yksikään meidän
lapsista ei siis syö minkäänlaisia keittoja eikä muutenkaan mitään ruokaa jossa
aineet on sotkettu keskenään... katsotaan montako päivää ne elää aamiaisella
ennen kuin luovuttavat... L on sitä mieltä että saadaan hoikat lapset ja
säästetään ihan armottomasti rahaa kun ei tartte ostaa ruokaa. Mä oon sitä
mieltä että mä saan ihan perhanan äkäiset lapset jotka yrittää tappaa ja syödä
mut. Mutta jos me vihdoinkin päästäis tästä mun pahimmasta kasvatuksellisesta
akilleenkantapäästä – sen tulehtuneen lisäksi – lastenruuat ja aikuistenruuat.
Omasta mielestä
olen hyvä äiti, oikein hyvä äiti, suorastaan erinomainen... eipä mua ole kukaan
kehdannut haukkuakaan, paitsi oma mutsi jonka mielestä lapset olis varmasti
onnellisempia ja kasvais paremmin kun ne pääsis pois mun karseasta
vaikutuspiiristä... Luin mielenkiintoisen artikkelin eilen postilaatikosta kolahtaneesta
Kodin Kuvalehdestä. Siinä mun idoli Jari Sinkkonen puhuu vanhemmuudesta ja
lapsista ja isyydestä... Sinkkonen on mun idoli, koska sen mielestä ei oo
tärkeetä kontata lasten kanssa lattialla leikkimässä junilla tai legoilla vaan
on tärkeetä olla läsnä. Mä oon sitä mieltä että mä oon läsnä ja että mä
kunnioitan mun lasten tunteita ja tarpeita ja en vähättele niitten näkemyksiä
ja mielipiteitä. Tämä EI tarkoita sitä että ne sais aina ja kaikkialla mitä ne
haluaa, mutta mikä mä olen sanomaan kenellekään ettei sitä sattunut tai ettei
sillä ole nälkä tai ettei sitä pelota... Mulla on myös rohkeutta todeta ettei
mulla ole aavistustakaan mistä kiikastaa, mutta mä olen käytettävissä...mistä
mä voisin tietää mikä on hätänä – joskus voin, en aina. Niin, enkä mä nyt noita
niin kauheesti pyri kasvattamaan, kasvaahan ne ilmankin... kunhan käytöstavat
oppivat, siis edes alkeelliset ja kivaa olis jos söisivät haarukalla ja
lusikalla eikä sormin – tää viimeinen on kans vähän vaiheessa ja mun silmissä
kuuluu mutsin arvosteleva ääni kun se selitti ettei sen miehen lapset osanneet
edes syödä kuin ihmiset silloin kun ne tapas, mutta onneksi hän korjasi tämän
virheen... onneks se ei nää miten toi kolmikko syö.
Olen siis hyvä äiti vaikkei meillä leikitä, ulkoilla ja viikata pyykkejä joka päivä. L siivoaa sotkut.
Kommentit
Lähetä kommentti