Siirry pääsisältöön

kukas kissan hännän...


No niin, eilisestä valokuvaamisesta seuras kuvakrapula ainakin mulle... niitten siivoamiseen ja editoimiseen (387 kuvaa) meni useampi tunti ja niinpä kysynkin nyt että jatketaanko? Haluatteko nähdä mitä meillä tapahtuu torstaina, marraskuun 1. tai lauantaina joulukuun 1. (silloin olis Suomikoulu ainakin)? Sääli etten eilen saanut asukuvia, mä olin nimittäin aivan törkeen tyylikäs sännätessäni sinne kouluun viemään M:aa yöpaidassa – kyllä, yöpaidassa – ja aamutohveleissa, tukkapystyssä ja aurinkolasit päässä... Tässä asiassa L on standardimpi – ”ethän laita musta sit mitään epäedullisia kuvia sinne blogiin” – se sulkee illalla verhotkin ettei kukaan näe sisään... Minä – exhibiotinisti – en välitä pätkääkään ja surutta käyn kaupassakin pyjamassa jos sille päälle satun tai jotakin puuttuu... ja kumpparit oli musta oikein hyvät jalkineet jo ennen kuin ne tuli muotiin. L ilmeesti pelkää että mä laitan nettiin siitä jotain alastonkuvia.

Ihan törkeen huono kuva - L:n kiireessä ottama... Mekko - Marc'O Polo, villatakki - Repeat, toppaliivi - Eddie Bauer FirstAscent, huivi - Naturally Knotty, legginsit - Eileen Fisher ja bootsit - Dr Martens

Mä istun muuten ihan yksin kahvilla. Meillä on lastenhoitaja katsomassa poikia kun mulla oli aamulla niitä keuhkokokeita ja kun jäi aikaa parkkeerasin parin kaupan kautta kahvilaan... Keuhkokokeista tuli puhtaat paperit ja saan sen keuhkotyypinkin puolesta alkaa juoksemaan – se ei tiedä, että mä juoksin jo. Eka tehtävä oli kävellä 6 minuuttia sairaalankäytävää sairaanhoitajan kanssa ja ennen testiä otettiin lepoarvot ja testin jälkeen rasitusarvot – kevyt mummotesti. Tokassa testissä – paljon tieteellisempää – ne pisti mut sellaiseen puhelinkoppiin hengittelemään ja tietokone mittasi ja mittasi... mielenkiintoista.

Perfect Protein Salad, americano ja tietska - täydellinen lounas 

Meillä alkoi tänään keittoviikot tavoitteena taklata – ”en ainakaan syö tota” – yksikään meidän lapsista ei siis syö minkäänlaisia keittoja eikä muutenkaan mitään ruokaa jossa aineet on sotkettu keskenään... katsotaan montako päivää ne elää aamiaisella ennen kuin luovuttavat... L on sitä mieltä että saadaan hoikat lapset ja säästetään ihan armottomasti rahaa kun ei tartte ostaa ruokaa. Mä oon sitä mieltä että mä saan ihan perhanan äkäiset lapset jotka yrittää tappaa ja syödä mut. Mutta jos me vihdoinkin päästäis tästä mun pahimmasta kasvatuksellisesta akilleenkantapäästä – sen tulehtuneen lisäksi – lastenruuat ja aikuistenruuat.

Omasta mielestä olen hyvä äiti, oikein hyvä äiti, suorastaan erinomainen... eipä mua ole kukaan kehdannut haukkuakaan, paitsi oma mutsi jonka mielestä lapset olis varmasti onnellisempia ja kasvais paremmin kun ne pääsis pois mun karseasta vaikutuspiiristä... Luin mielenkiintoisen artikkelin eilen postilaatikosta kolahtaneesta Kodin Kuvalehdestä. Siinä mun idoli Jari Sinkkonen puhuu vanhemmuudesta ja lapsista ja isyydestä... Sinkkonen on mun idoli, koska sen mielestä ei oo tärkeetä kontata lasten kanssa lattialla leikkimässä junilla tai legoilla vaan on tärkeetä olla läsnä. Mä oon sitä mieltä että mä oon läsnä ja että mä kunnioitan mun lasten tunteita ja tarpeita ja en vähättele niitten näkemyksiä ja mielipiteitä. Tämä EI tarkoita sitä että ne sais aina ja kaikkialla mitä ne haluaa, mutta mikä mä olen sanomaan kenellekään ettei sitä sattunut tai ettei sillä ole nälkä tai ettei sitä pelota... Mulla on myös rohkeutta todeta ettei mulla ole aavistustakaan mistä kiikastaa, mutta mä olen käytettävissä...mistä mä voisin tietää mikä on hätänä – joskus voin, en aina. Niin, enkä mä nyt noita niin kauheesti pyri kasvattamaan, kasvaahan ne ilmankin... kunhan käytöstavat oppivat, siis edes alkeelliset ja kivaa olis jos söisivät haarukalla ja lusikalla eikä sormin – tää viimeinen on kans vähän vaiheessa ja mun silmissä kuuluu mutsin arvosteleva ääni kun se selitti ettei sen miehen lapset osanneet edes syödä kuin ihmiset silloin kun ne tapas, mutta onneksi hän korjasi tämän virheen... onneks se ei nää miten toi kolmikko syö.

Olen siis hyvä äiti vaikkei meillä leikitä, ulkoilla ja viikata pyykkejä joka päivä. L siivoaa sotkut.





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...