Siirry pääsisältöön

kutsumattomia vieraita


Tää on mulle niitä aisoita joissa katastrofin odottaminen on oikeastaan pahempaa kuin katastrofi itse - koputtaa puuta – toivottavasti teoria ei muutu... Se pyörii ympärillä ja siitä kuulee huhuja oikealta ja vasemmalta. Se menee naapuriin ja mä jätän kassillisen tarpeita oven ulkopuolelle, en uskalla edes soittaa ovikelloa vaan poistun hiljaa ja laitan perään tekstarin... Se on käynyt jo siellä ja siellä ja siellä ja tulee välillä lähemmäksi ja menee sit kauemmaksi ja koko ajan sitä vaan odottaa koska se tulee... sen tietää että se tulee jossakin vaiheessa, väistämättä, SE tulee... vääjäämättä. Sitä toivoo että se kävi vaan pikaisesti, mutta kuitenkin järki sanoo että kyllähän se meillä on helposti viikon. Mä varaudun ja käyn valmiiksi kaupassakin... sitä varten tarvitaan paljon väritöntä juotavaa, suolakeksejä, omenasosetta, etikkaa, ruokasoodaa... 

Viime yönä se sit tuli, mä tosin sain tietää vasta aamulla että meillä on vieraita. Avasin poikien oven, totesin - et ai, nyt se Pirjo sit tuli kylään ja tais ottaa kaverinsa Ripankin mukaan. Pojat kylpyyn ja pyykkikone laulamaan... Hyppään sukkelaan siihen sairaanhoitaja-laitosapulais-dieettikokkirooliin ja ryhdyn toimeen. Joku korkeampi voima auttoi kahdessa kohtaa. Ensinnäkin mä en herännyt yöllä ja sain siis ryhtyä siivoamaan tuorein voimin JA K nukkui poikkeuksellisesti alasängyssä O:n kanssa... mä en halua edes ajatella miltä siellä olis näyttänyt jos poika olis ollut omassa sängyssään.

Nyt odotellaan kuka kaatuu seuraavaksi ja kuinka kauan siihen menee... toistaiseksi meillä on aikalailla ”business as usual” onhan eka potilas se ainoa meidän perheestä jolla ei ole pakollisia menoja...  M aamulla fysioterapian evaluaatioon, läpäisi muuten kaiken kirkkaasti mutta jää terapiaan niitten pihtipolvien ja lättiksien takia. Siitä tyttö kouluun ja kohta pakataan lauma autoon ja lähdetään terapioihin... iltapäivän leikkideitti tietysti peruutettiin. Kahden terapioidessa me luetaan K:n kanssa autossa kirjoja... myös auto on lastattu; pyyhkeillä, pesuaineilla, talouspaperilla, muovipusseilla...

Mun nenässö leijuu oksennuksen ja ripulikakan haju... ne on jotakin molekyylitason juttuja kun kaikki on pesty ja pyyhitty ja siivottu ja...

Aloitan maailman tylsimmän kuvasarjan... "Elämäni odotushuoneissa" - ihan vaan jotta kaikki ihan varmasti ymmärrätte miten paljon niissä tulee istuttua...

Mosaic maanantaina 29.10. klo 07:55



Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää