Siirry pääsisältöön

viikattaisko?


Kaikenlaisia ajatuksiä pyörii taas päässä, mutta mistään en oikein saa kiinni... sen päätin että julkaisen kuvallisen päiväkirjan meidän pyykkivuoren kehityksestä jotta te kaikki varmasti ymmärrätte minkätasoisesta ongelmasta tässä on kyse.

Maanantaina oli eka päivä ja näitte kuinka mä viikkasin kaikki pyykit ja tilanne oli hetken stabiili... nyt eletään torstaita ja kasa näyttää tältä:



...oikeesti! Kolmessa päivässä nollasta tähän!!!!! Ongelmaa syventää se ettei M voi pitää mitään vaatetta yllään kahdesti, koska sehän ON likainen ja pojat – no, ne on kaksvee ja niitten vaatteet ON enemmän tai vähemmän likaiset ihan joka päivä... Ajatelkaa jos mä olisin se ihminen joka silittää, sit meillä loppuis vaatteet kaapista ennen kuin mä saisin ne silitettyä ja viikattua, nyt riittää että haetaan salaa shortseja ja yöpaitoja puhdaspyykistä.  Just nyt mä voisin olla viikkaamassa pyykkejä ja vähän parempi ihminen varmasti oliskin, mutta täytyyhän munkin edes joskus saada laiskotella – edes ihan vähän. Puolustaudun toteamalla ettei meillä ole likapyykissä oikeastaan koskaan yhtään mitään.




Tunnisteet:

Kommentit

  1. Dawn5. lokakuuta 2012 klo 3.05

    Näyttää tutulta! :) Mulla on ollut tapana viikkailla vaatteet illalla samalla, kun katsellaan miehen kanssa tv-sarjoja/elokuvia. En vaan kestä viikata niitä ilman, että on samalla jotain katteltavaa, mutta viihteen kanssa ne viikkautuvat mukavasti. Nyt on tosin viime aikoina tullut joku raja vastaan tuossa viikkailussa ja alkaa olla useampikin kori täynnä siinä vaiheessa, kun niitä sitten vihdoin urakalla saa aikaiseksi viikkoa.

    Äiti ehdotteli joku kerta kyläillessään, että pitäis vielä silitelläkin noita, kun kuivurissa niin rypistyvät. Ei. Ikinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muusa Liinpaa5. lokakuuta 2012 klo 6.38

      Mä taas haluan mun telkkarinautinnon kokonaisvaltaisena enkä edes neulo telkkua katsoessani. Mä viikkaan yleensä lasten kanssa - kyseenalaisella menestyksellä - ja M saattaa joskus innostua auttamaankin.

      Poista
  2. Melina5. lokakuuta 2012 klo 10.16

    Meillä mies viikkaa iltaisin katsellessaan baseballia telkusta. En tiedä miten talvella taas selvitään kun baseball-kausi on loppunut, football ei oikein kiinnosta.
    Joskus annan isommille lapsille ukaasin ettei telkkua saa katsoa ellei viikkaa samalla...

    Dr. Martensit ovat meidän neidin suosiossa myös... Viime jouluna sai ne vihdoin lahjaksi kun jalka ei enää varmasti kasva ;)

    Voisko muuten M:aa "huijata" niin että ei pese joka vaatekertaa käytön jälkeen, vaan laittaa ne hetkeksi pois ja viikkaa sitten kaappiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muusa Liinpaa6. lokakuuta 2012 klo 18.51

      Voi ihana mies, mutta toisaalta L hoitaa koko talon siivouksen eli en valita...

      Joskus huijaankin, mutta tarkka se on :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää