tiistai 9. lokakuuta 2012

vastaus kysymykseen


Tästä tullee taas sekava sepustus - sellainen arkinen... uunissa on jo aamutuimaan kermavalkosipuliperinat pinaatilla. On mun vuoro, tai siis mun pöydän vuoro, kärrätä sinne seurakunnan ryhmään aamiaista ja kun kaapissa ei kauheesti mitään käyttökelpoista ollut niin nyt on sit tällainen aamiaisvaihtari. On oikeesti ihan mahtavaa saada kaks kertaa kuussa lämmin aamiainen, yleensä jonkun muun tekemänä... kahvia, ruokaa, kakkuja, pullaa, hedelmiä... ihanaa!

Eilen illalla oli tosi kivaa tavata vanhoja, ihania, hyviä ystäviä... me tädit juteltiin ja juoruttiin ja – vertailtiin vaivoja, vanhuus kun ei tule yksin...  ei tule yksin vaikka seurueesa istui kaikin puolin itsestään huolehtivia ihmisä, varokaa vaan te nuoremmat... sieltä se iskee, puun takaa - vanhuus. Kohta me jo vedetään rollaattoreilla pitkin maita ja mantuja. Pitäis oikeasti useamminkin nähdä näitä ihmisiä... osaa nyt näkeekin, mutta siis koko joukkoa. Mennä vaikka vaan drinksulle tai saunoa tai...

M:n syksy on ollut sanalla sanoen takkuinen ja me ollaan L:n kanssa yritetty pohtia ja pähkäillä mistä kiikastaa... Jari Sinkkosta lainatakseni, ollaan yritetty onkia syytä. Kouluun se on mennyt - ainakin periaatteessa - mielellään ja terapiatkin on sujuneet, mutta kotona on ollut yhtä itkua ja huutoa ja huonosti nukuttuja öitä... se pelkää kaikkea eikä kotonakaan uskalla poistua mun näköpiiristä kun se pelkää – ei että mä lähden vaan jotakin muuta... jossakin siis on mättänyt, mutta missä? Mietittiin että onko syksyn rutiineihin sopeutuminen tosiaan vienyt NÄIN kauan? Onko liikaa? Stressaako joku – tai jokuhan sitä siis ON ahdistanut ja pahasti? Odotin jo sitä teacher conferenceakin, josko siellä selviäis missä mättää... eilen se sitten selvisi. 

M:n luokan toinen opettaja – se uus ja ihana – on irtisanoutunut ja on siis käytännössä ollut poissa koko alkusyksyn ja tilalla kaikenkirjavia sijaisia. Siihen vielä päälle erityisopen sairastelut ja... Moinen sillisalaatti ei tee hyvää yhdellekään lapselle ja M:lle ja sen koulukavereille se on puhdas katastrofi... Viimeisen viikon se on parina päivänä ilmoittanut olevansa sairas ja ettei halua mennä kouluun, mä olen vaan ajatellut – kun sillä nyt oikeestikin on pieni flunssa – että se vaan haluaa kirjaimellisesti toteuttaa saatuja ohjeita ja jäädä kotiin kunnes on ihan, ihan, ihan terve... Nyt ne on onneksi palkkaamassa uutta opettajaa ja luokkaan on saatu pysyvä sijainenkin, niin ja erityisopekin on vihdoin kunnossa. Eilen juteltiin M:n kanssa ja tänä aamuna mä talutin vastahakoisen lapsen bussiin...




2 kommenttia:

  1. Auts. Voihan kurjuus, että ihanuusope lähti:(

    Meillä neidin paluu tarhaan ekan kesäloman jälkeen kaksivuotiaana oli ihan hanurista, kun sillä vaihtui kaksi tätiä neljästä ja toinen uusista otti nämä "vanhat" silmätikuiksi. Neiti ei tahtonut mennä tarhaan ja siellä alkoi vanhat työntekijät sairastella ja koko syksy meni sijaiskierteessä. Mutta siitäkin selvittiin eikä neidillekään jäänyt traumoja. Jotenkin sitä vaan haluaisi ne ihanat opettajat/hoitajat omille lapsilleen ja on surullista, ettei se aina onnistu.

    Toivottavasti uusi opettaja saadaan pian ja homma alkaa sujumaan. Rutiinit kun on teidän neidille vielä tärkeämpiä kuin monelle muulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä voin vaan etäisesti kuvitella miten pahassa paikassa se meidän erityisope on siellä autismiluokassa missä kaikki lapset oireilee tilannetta ;)

      Poista

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.