Kello neljään
mennessä olin taistellut itseni L:n duunin kautta M:n terapiaan, sieltä kaikki
kolme hammaslääkäriin, taiteillut kolmen lapsen hammaslääkärintarkastukset ja
puhdistukset, ajanut kotiin pikalounaalle, vastahakoisen tytön balettiin ja
sieltä kotiin. Baletin ajan hillitsin riehuvia poikia baletin aulassa... mitä
luulette, osaako kaks kasvee poikaa riehua hiljaa? EI. Kotona M rikkoo poikien
rakentaman palikkakaupungin koska mä kehuin sitä hienoksi, se ei edelleenkään
kestä sitä että muutkin saa huomiota multa, se on raskasta enkä mä tiedä mitä
mun pitäis edes asialle tehdä. L on sitä mieltä että mä en vaan ymmärrä mun
lasta, mä olen sitä mieltä että mä en vaan osaa.
Aamukahdeksasta
mussa kasvoi tunne että mä en selviä mun elämästä. En ihan oikeesti selviä, en
kunnialla tai edes kunniatta... en jaksa, en pysty, en halua, en selviä...en
osaa, mä en osaa tehdä tätä, ja KUKAAN ei huomaa että mä en pysty tähän.
Neljältä istuin oman makuuhuoneeni lattialla ja ujelsin kuin pieni koiranpentu
tai poikani pari päivää aiemmin, mua ei vaan kukaan ollut ottamassa syliin ja
lupaamassa että mä selviän, että me selvitään, että kaikki selviää.
M rynkyttää
huoneen ovea ja vaatii päästä sisään, se haluaa meidän vessaan kakalle. M kysyy
miksi makkarin matto on märkä ja miksi mä haluan vaan olla ihan yksin.... se
jatkaa olkaansa kohauttaen vessaan ja varmistaa etten lähde mihinkään vaan tuun
pyyhkimään. Tottakai tuun. Ainahan mä tuun. Mulle tulee mieleen Vesta-Linnean
Hirviöäiti, mäkin pimahdin ja itkin ja ujelsin ja huusinkin aika kovaa... M vaan ei huomaa, se ei ikinä huomaa.
Ne istuu
katsomassa telkkaria ja mun puolesta syököön vaikka muroja, en jaksa tänään. Mä
TAHDON lomaa, mä TARVITSEN lomaa... K syö sohvassa omenaa – meillä syödään vain
ruokapöydänääressä ja VAIN ruoka-aikoina – syökööt... onhan tää senkin koti, ei
kai maailma siihen kaadu jos sen päivälliseksi osui tänään omena, olis voinut
valita huonomminkin. L räpättää mulle kun se saa tietää, räpättäkööt – ei ne
kuitenkaan syöneet punajuuria. Jossakin välissä se muuttuu kierto-omenaksi ja
pojat jakaa sen, minkä K aloitti O lopettaa. M ei koske ruokaan johon joka on ollut jonkun toisen
lautasella, saati jos siihen on joku jo koskenut...
Juon kahvia ja itken edelleen - enää en ulvo, itken vaan. Nytkö mä sain hermoromahduksen?
Toivottavasti tämänkin myrskyn jälkeen tulee aurinko ja sateenkaari |
Halaus sinulle ja jaksamisia!Kyllä se aurinko taas jossain vaiheessa paistaa.
VastaaPoistaOnnittelen sinua etenkin kolmen kanssa hamppilaakarilla selviytymisesta. Meidan tenavilla on hammaslaakariin pelonsekainen kunnioitus joten ei tulisi kuuloonkaan etta veisin kolme pikkutenavaa kerralla. Venytin miltei 4- vuotiaan ensi hammaslaakari kayntia viime viikkoon, kun hampaitten vari alkoi hammaskiven myota olla enemman ruskeaa kuin valkoista ei auttanut kuin tilata aika. Keskitin tayden huomioni ja energiani haneen ja kaynnista selvittin kunnialla. Miten yleensa saat pojat pysymaan tuolilla, saati sitten avaamaan suunsa? Meidan 2 vee saa viela odotella reissuaan.
VastaaPoistaTsemppia sinulle Muusa, olet rautamuori ja kuitenkin ihminen. Meilla jokaisella on noita hetkia..
Hanna, me käydään ihan mahtavalla lastenhammaslääkärillä. Mun on helpointa varata aika kaikille kun ne kuitenkin on kaikki aina mukana siellä... kaks saa leikkiä odotushuoneessa tai pelata vastaanoton puolella jotain peliä sillä aikaa kun yhtä hoidetaan. Pojat tarkistetaan edelleen sylissä. O suostuu puhdistukseen K ei. Kunhan harjoitellaan niitten kanssa.
Poistaurhea olet!
VastaaPoistaEn mä sitä tiedä, kiitos kuitenkin!
PoistaSinä osaat, sinä pystyt, sinä selviät - te kaikki selviätte. Joskus on vaan itkettävä, että jaksaa eteenpäin. <3
VastaaPoistaNiinhän se on että patoumia pitää välillä purkaa jotta voi sit taas kerätä uudet ;)
PoistaVoimia ja valoa arkeen! Jos se tirauttaminen auttaa, niin vuodata menemään! Tämä voi olla vähän hassu kysymys, mutta kai sullakin on joskus vapaapäivä lapsista? Tai edes puolikas? Ei takuulla ole helppoa järjestää, mutta ei kai mahdotonta sentään? Kyllä äidinkin pitäisi joskus saada levätä ja olla ihminen eikä aina vaan äiti. =)
VastaaPoistaEi mulla oikeastaan ole näistä vapaata. Se on osin myös ihan oma vika, pitäis olla itsekkäämpi ja jättää niitä L:lle enemmän :)Kerran tai kaks vuodessa käydään kahdestaan jossakin ja se on ihan liian vähän.
PoistaNiin, kyllä minustakin pitäisi. Ja sitäpaitsi kaksin ei ole ollenkaan sama kuin YKSIN, ihan kokonaan all alone =) Musta olisit kyllä sellasta omaa aikaa ehdottomasti ansainnut, jätät vain rohkeasti lapset silloin tällöin miehelle ja menet ja teet omia juttuja!
VastaaPoistaOngelmahan ei ole siinä rohkeudessa. L kyllä pärjää lasten kanssa, on pärjännyt pitkiäkin aikoja ihan ilman mun apuja ja neuvoja... se vaan tuntuu - ehkä tarpeettomasti - turhan julmalle lykätä toiselle kolme kiukkuista kakaraa 60 tunnin työviikon päälle...
PoistaLämpimiä ajatuksia ja voimia lähettelen sinulle <3
VastaaPoistam
Kiitos m!
PoistaVoimia! Uskoisin (ja kokemuksesta tiedän), että asiat olisivat paljon huonommin, jos ei tuntuisi miltään.
VastaaPoistaNiinhän se on :)
Poista