Siirry pääsisältöön

osaathan kattaa pöydän ja ommella napin?


Muistatteko kun lapsena päiväkirja aloitettiin aina sanoin ”Tänään minä...”?

No, tänään minä yritin nukkua pitkään ja heräsin puolikahdeksalta, vaihdoin kuulumisia anopin kanssa – kuulostaa niin kotoisalta, mutta todellisuudessa tapahtuu ihan liian harvoin... vaikka se kotoista olikin. Kävin Koiran kanssa lenkillä, M:n kanssa kirkossa ja nyt tässä kirjoittelun lomassa laitan Karjalanpaistia uuniin. Jälkkäriksi lupasin lettuja. Koiran turkki pitäis vielä ajella ja ommella äänieriste poikien huoneen oveen ja pestä vähän pyykkiä...

Luin siitä samaisesta Kodin Kuvalehdestä – siis mistä nappasin sen idean eiliseen kirjoitukseen - kuinka ihan tavalliset taidot on katoamassa ja meinasin pudota sängystä päästessäni kohtaan jossa kerrottiin ettei ihmiset enää osaa lankata kenkiä, silittää, kattaa pöytää tai ommella nappia. Oonko mä oikeesti NÄIN patavanha vai onko tää lehtijuttu joku provo? Kyllä mä ainakin olin ajatellut lapsilleni nää taidot opettaa, tai siis 4 ja 2 ja 2 osaa JO kattaa pöydän... Ja osaan mä imuroida ja luututa ja siivotakin vaikka mua on siunattu miehellä joka tekee sen mulle. Mä ymmärrän ettei kaikki tykkää laittaa ruokaa tai neuloa tai leipoa tai ettei kaikki osaa tehdä nuotiota tai sytyttää tulta saunan kiukaan oesään tai tehdä hilloa tai omenasosetta, mutta kattaa pöytää tai silittää??? Omenasosekin on aika helppoa... omenoita ja sokeria ja loraus vettä pataan ja tulta alle... siitä se syntyy se omenasose.

Ne meinaa rakentaa lisäosia meidän kirkkoon ja ekaa kertaa mulle tuli sellainen tunne että tarkoituksena ei ole puhua Jumalasta vaan kerätä rahaa... toisaalta kun täällä kirkot on ihan omia yksityisiä yrityksiä vailla valtion tukea ja rahaa niin pitäähän ne rahat siihen lisärakennukseen tai laajennukseen jostakin saada... muuten menee kilpailuksi siitä kuka mahtuu kuuntelemaan mitä Jeesuksella on sanottavanaan... meidän kirkolla on nyt kaksi konttoria ja meidän – pääkonttorilla – on viikonlopussa kolme jumalanpalvelusta eikä kaikki silti meinaa mahtua mukaan.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi