perjantai 5. lokakuuta 2012

yksi ja kaksi ja kolme pientä possua - eiku lasta


Aina säännöllisesti törmään siihen keskusteluun... mitä eroa on onko yksi vai kolme lasta? Entä kaksi? Mikä on se suurin ”hyppäys”? Mulla on mielipide, mutta näissä keskusteluissa mut aina jäävätään... mähän sain kaks kerralla enkä siis tiedä minkälaista on elämä kahden lapsen kanssa. En tiedäkään, mutta osaan varmaan aika hyvin kolmen lapsen kokemuksella kuvitella tai ainakin osaan kertoa mitä mä oletan sen olevan ja mitä asioita olisin kaivannut siitä vaihtarista... saatan olla väärässäkin... Tämä kirjoitus koskee myös vain näitä kohtuullisen pienellä ikäerolla tehtyjä lapsia, meillä ikäeroa on 2v 47päivää – melkein minuutilleen.

1 lapsi – tän oon kokenut

On aikaa keskittyä raskauteen ihan eritavalla. Mulle se oli onnellista aikaa vaikka periaatteessa - en kuitenkaan vielä käytännössä - tiesinkin riskit ja mahdollisuudet ja pelkäsin ja olin ihan tavallinen ekan lapsen odottaja. Olin onneni kukkuloilla, olinhan vihdoinkin, vihdoinkin, vihdoinkin raskaana ja meille oli tulossa ihan oma vauva.

Siihen vauvaankin oli aikaa keskittyä. Oli myös aikaa pelätä. Mä pelkäsin... mä pelkäsin kätkytkuolemaa, sitä mä kai pelkäsin kaikista eniten. Mulla oli aikaa vauvalle, mutta tämä vauva ei antanut mulle aikaa edes kupilliseen kahvia – ikinä. M oli vaativa vauva, syntymästään tyytymätön elämäänsä ja jotenkin se tyytymättömyys kulminoitui siihen että sillä oli kiire... kiire oppia se seuraava juttu ja niinpä turhautuminen oli valtavaa kun ei osannut ja pystynyt. M oli niin haasteellinen vauva että mä en halunnut toista lasta. L oli töissä eikä paljon mun ja M:n juttuihin puuttunut eikä kauheesti meidän arkea nähnyt, yöt se kyllä valvoi vuorollaan – ja meillä sitten valvottiinkin. L halusi toisen lapsen ja sai houkuteltua mut mukaan tähän projektiin.

Yksi lapsi on ehkä se suurin hyppäys – tavallaan, mutta toisaalta yhden vauvan kanssa – vaativanja haasteellisenkin – on mahdollista jatkaa sitä omaa lifestylea ja lapsi kulkee mukana. Yhtä kun on aina mahdollisuus hyssyttää ja sylittää ja viihdyttää. Toisaalta sitä yhtä joutuu sitten viihdyttämäänkin, meillä ei ainakaan leikitty yksin, eikä viihdytty siinä jumppamatolla lattialla tai keinussa tai autossa tai M ei viihtynyt ilman mua yhtään missään – ikinä. Niinpä se kulki sen ekan vuotensa ja tokaakin kantoliinassa ja rintarepussa ja ergossa ja... milloin missäkin hilavitkuttimessa.

Yhdessä on myös se hyväpuoli että useimmiten perheessä on kaksi aikuista sitä yhtä lasta kohden.

En siis elä harhakuvitelmassa että yhden lapsen kanssa on helppoa, meillä ei tosiaankaan ollut.

2 lasta – raskausajasta tiedän jotakin, muuten vaan arvelen ja olen jäävi

Raskauteen ei ehdi keskittymään samalla tavalla ja on aika aseistariisuvaa oksentaa vessassa sen taaperon päivitellessä tilannetta siinä vierellä, yrittää selittää ettei ole mitään hätää ja toivoa ja rukoilla et se nukkuis päikkärit ja samalla sais levätä itsekin - ei se nukkunut, ei yöllä eikä päivällä. Ei ole mahdollista olla väsynyt ja hoitaa itseään, raskaus tulee siinä sivussa.

Monet pitää tätä hyppyä isompana kuin sitä seuraavaa, mä rohkenen olla erimieltä mutta toisaalta mähän menin suoraan yhdestä kolmeen. Edelleen ollaan kuitenkin tilanteessa jossa kutakin lasta kohden on yleensä yksi aikuinen – arvaatte mihin tää juttu vie...

Kaksi lasta - kun on selvitty ne mustasukkaisuus ja muut alkuajan kriisit ja päästy toukka-ajasta eteenpäin - viihdyttää toivottavasti toisiaan ainakin välillä ja hetkittäin, ja kahvinjuominen saattaa taas olla mahdollista. Monet on mulle jopa sanoneet että isommat sisarukset on ylpeitä pikkusiskoista ja veljistä ja haluaa halailla ja pussailla ja kantaa (ei aina toivottavaa, mutta silti positiivista). On haasteellista imettää yhtä ja viihdyttää samalla sitä toista, on haastellista kohdata uhma ja vauva ja haastellista vaihtaa vaippoja oikeella ja vasemmalla.

3 lasta – tästä mulla on aika syvä omakohtainen kokemus

Raskausajan muistot tästä on ahdistavia. Mä pelkäsin. Mä pelkäsin, että T:n tilanne toistuu ja menetetään TAAS lapsi, mä pelkäsin keskenmenoa ja ennenaikaista synnytystä ja raskausdiabetestä ja istukan toiminnan häiriötä ja kohtukuolemaa ja... mä pelkäsin ja mun pelko kun ei ollut tyhjästä temmattua ei sitä voinut myöskään vaimentaa. Mä muistan elämäni loppuun SEN ultran TÄSSÄKIN raskaudessa. SEN missä se lääkäri kertoo meille rauhallisella äänellä että K:n reisiluun mitan ja päänympäryksen välinen suhde on hälyyttävä, mä muistan kuinka me silloin puhuttiin 21-trisomiasta ja kuinka se halus että me mietitään lapsivesitutkimusta. Mä muistan kuinka mä sanoin sille lääkäritädille että mä en poistu täältä ennen kuin se amnio on tehty. Mun mielessä vilisti kauhukuvat, toinen toistaan hurjemmat ja loppuviikon mä makasin vuodelevossa peläten keskenmenoa, trisomiaa, keskenmenoa... mä mietin miten me pärjätään ja tiesin että L vaatisi keskeytystä ja mä pelkäsin että menetetään molemmat ja mä pelkäsin että mä menen lopullisesti rikki ja mä pelkäsin (T ei ollut trisomialapsi). En uudelleensynnyttäjän tapaan unohdellut raskausviikkoja vaan tiesin ihan tasan tarkkaan missä mentiin ja mitkä olis eloonjäämismahikset, tiesin minkäkokoisia ne on ja kauanko ne todennäköisesti olis keskolassa jos jäisivät henkiin.

Makasin sohvalla kuin kuoleva valas ja katsoin M:n kanssa muumeja. Aina kun mä torkahdin se herätti mut – älä nuku. Ja mä makasin ja supistelin ja kärsin... alusta loppuun, ei ollut yhtä kivaa kuin ekalla kierroksella. Tämä pätkä pätee kyllä enemmänkin kaksosraskauteen kuin kolmeen lapseen.

Samoin kaksosuuteen ja meidän erityiseen liittyy se tilanne ettei se poikien syntymän aika ollut kauheen auvoista... oli se taapero joka vihasi, oikeasti vihasi uusia tulokkaita ja niinpä piti oikeesti huolehtia ettei se pääse niitä eliminoimaan. Oli kolme lasta vaipoissa ja kaksi niistä aina jonossa samaan aikaan... kaksi pulloa maitoa – joo en imettänyt – kaksi vaipanvaihtoa, kaksi autoistuinta, kaksi nukkumaan menijää, kaksi kylpyä, kaksi puuroa, kaksi puettavaa, kaksi riisuttavaa tai tosiasiassa kolme. M oli tossa vaiheessa vielä ihan täysin autettava eikä edes juuri puhunut. Teet siis AINA kaiken vähintään kahdesti. En ehtinyt enää pelätä mitään muuta kuin sitä etten osaisi rakastaa näitä kahta uutta.

  • Kolmen lapsen kanssa... ollaan väistämättä tilanteessa jossa kädet loppuu kesken ja jollakin on aina pahamieli ja se joku joutuu todennäköisesti odottamaan vuoroaan. Aikuisia on vähemmän kuin lapsia ja vanhemmat siis väistämättä alakynnessä jälkikasvuunsa nähden.

  • Kolmelle lapselle ei kaksi kättä riitä. Ei vilkkaalla parkkipaikalla tai kaikkien heittäytyessä dramaattisesti itkemään ja potkimaan yhtaikaa.
  • Kolme lasta ei enää mahdukaan ihan jokaiseen autoon, saati sitten kolmen lapsen tavarat kun johonkin lähdetään.
  • Kolme lasta ei mahdu vanhempiensa kanssa yhteen hotellihuoneeseen, kun yhteen huoneeseen saa yleensä majoittua vain neljä, tarvitaan siis neuvottelutaitoja tai rahaa ottaa kaksi huonetta ja sit jakaannutaan ja yksi vanhempi istuu iltansa yksin yhdessä huoneessa ja toinen toisessa...
  • Kolmen lapsen kanssa matkustaminen on siis oikeesti aika kallista, niin kallista ettei me ainakaan lentokoneella kauheesti mihinkään mennä.
  • Kolme lasta viihtyy yleensä aika hyvin keskenään ja antaa äidin kirjoittaa ja juoda kahvia ja keittää ja... mutta kun on kolme, on myös kolmaspyörä ja näinpä neljä olis ehkä kolmea parempi lukema.
  • Useimmissa ostoskärryissä ei ole tilaa kolmelle, kahdelle on. Kokeilkaapa käydä ruokaostoksilla kolmen lasen kanssa, joista vanhin on neljä...
  • Kaksostenrattaissa on tilaa kahdelle, ei kolmelle ja kolmostenrattailla ei taas pääse yhtään mihinkään. Yhden on siis käveltävä ja se yksihän kitisee kohtaloaan.

Kukaan ei ole onneksi koskaan yrittänykään kertoa mulle että pääsen helpommalla kuin kahden tai yhden lapsen vanhempi – hyvä niin, olisin saattanut vetää sen isomman kurpitsan nenääni. Mutta sitä kuinka iso ero on kahden ja kolmen välillä ei ymmärrä kuin ne joilla on se kolme tai viisi tai seitsemän... Juuri nyt K on jo nukkumassa ja O ja M syö omenaa, meillä on ihanan rauhaisaa.

Vaihtaisinko kahteen? En missään tapauksessa. Nämä oli ennen kaikkea tosiasioita jotka on syytä ottaa huomioon siirrtyttäessä kahdesta kolmeen, useimmat kun kuitenkin etenee järjestyksessä yksi, kaksi kolme eikä yksi, kaksi eiku kaksi JA kolme.

11 kommenttia:

  1. Hyvin ilmaistu asia. Saattaa olla, että lainaan joitakin kohtia seuraavan kerran kun joku tulee jälleen sanomaan, että kahden kanssa on ihan sama ku kaksosten kanssa.

    Mulle yksi suurperheen (lapsia muistaakseni 11) äiti sanoi, että sanonta "siinä se X menee ku Ykin" alkaa pitää paikkaansa siinä vaiheessa kun siirrytään neljästä lapsesta viiteen. Minnejään ei enää kuitenkaan mahdu, kaikkea on jo varmasti liikaa ja vanhin on jo väkisinkin siinä iässä että se voi jo hiukan auttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa että tykkäsit. Mulla on kans kaks ystävää joista toisella on seitsemän ja toisella kahdeksan lasta ja ne sanoo samaa kuin se 11 lapsen äiti sulle :)

      Poista
  2. Meillähän on just toisin päin kuin teillä, eli ensiin tuli tuplapotti ja reilu 2vee myöhemmin kuopus. Tästä syystä mulla ei oo kokemusta vain yhdestä esikoisesta, joten yhden lapsen arjesta voin vain kuvitella, en ees haaveilla :). No, lukuunottamatta 2 ekaa kauhunkuukautta nuo tuplat ovat olleet minusta helppoja ja se elämä ennen tätä miniä oli todella HELPPOA (nykyään on välillä käynyt mielessä kuinka sikahelppoa se nyt olis ko nuo ovat jo reilu 2,5-vuotiaita...). Nyt kun lapsia on kolme niin on tosiaan välillä vanhemmilla vähän jakaantumisongelmia... Mutta liikkeellä me ollaan aina päästy hyvin ja oon matkustanutkin näiden kanssa pitkiä matkoja junalla jo useamman kerran yksin vanhempana. Mulla on vaunuina Baby joggerin city selectit ja on kyllä huiput matkustelusta ja muuntelukyvyssä mutta maastoihmeet nää ei oo. "Onneksi" täällä on monta kuukautta lunta ja voi vettää lapsia pulkalla ja rattikelkalla ;) heh heh!
    Mie tiiän, että sie selviät hyvin kaikkien muksujen kanssa kaupassa, vaikka kolmoskärryjä ei oliskaan :). Täälläkään ei pienissä kaupoissa oo nuita 3:n lapsen kärryjä, mutta hyvin oon aina selvinnyt ja meillä muksut tykkää käydä kaupassa. Joo, jopa Jkin nykyään :).
    Ja raskaus, toivottavasti KUKAAN ei tosissaan kuvittele että monikkoraskaus on automaattisesti samanlainen kuin yksösraskaus. Huh huh, kyllä ainakin minun huimalla 157cm varrella (ja lyhyellä selällä) tuplapotti oli kyllä todella raskas, kun taas yksösraskauden loppua kohti mulla vauhti vain kasvoi ja olo parani.

    Äh, kuhan taas höpisin :). Edelleen luen aktiivisesti sinun juttuja ja nuo kuun ekat kuvapäivät on minusta tosi mukavia "lukea".
    Hmmmm... Tämän kysymyksen voit tietenkin vapaasti ohittaa mutta mielenkiinnosta kysyn, että miksi te (oletan, että myös L on) ootta rebuplikaaneja eli miksi kannatatte niitä...
    Muruset

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvapäivät jatkuu :)

      Kyllähän me pärjätään ja mä oon tottunut pärjäämään tän lauman kanssa ihan missä vaan ja koska tahansa, niin kuin tiedätkin... on lennetty ja oltu lääkärissä ja automatkalla ja kaupassa, ihan missä tahansa. Me mennään Baby Joggereiden City Mineillä niin että pojat istuu ja M saa tarvittaessa istua siinä aisan päällä - turvallista matkaa vaan meille :)

      Politiikkaan palaan myöhemmin.

      Poista
  3. ^ Murusten jaksaminen on jotain niin ihanaa!! Ja siis uskomatonta. Varmaan vasta vuosia jälkeenpäin tulee sellainen huoh, olipas elämä aikamoista rallia, vaikka toki ihanaa.

    Juu, kyllä monikot on vaan aina oma juttunsa. Just viime viikolla puhuin yhden ihanan monikkomamman kanssa siitä, miten se sellainen pesimisvaihe jää monikoiden kanssa varmaan aika usein kokematta. Tai kuinka monikkolasten näkökulmasta niiden äidit vastaa lähinnä jotain nistejä siinä, kuinka väkisinkin on poissaoleva, kun se toinen tai kolmaskin on pestävä/ruokittava/hyssytettävä tms, eikä yksi ihminen (kun se toinen on duunissa...) voi olla kahdessa tai kolmessa paikkaa yhtä aikaa. Yhden kerrallaan saava, ei välttämättä joudu kokemaan sitä sydäntä riipivää fiilistä, kun oma lapsi odottaa=itkee. Ja sitä henkistä välimatkaa on aika vaikea myöntää edes itselleen. Toisaalta saa toki nähdä sen ilon, että monikkolapset saa toisiltaan moninverroin enemmän kuin mitä vanhemmilta jää saamatta.

    Juu, toi matkustus kolmen kanssa on kyllä arvokasta hupia. Se on aina se hotellin isoin sviitti, heh.

    Noi pyykinviikkauskuvat on ihania. Pyykinpesu ja viikkaus on niiiin mun juttu :)

    Ja Repeatin neuleet on ihania!

    Terkut,
    m

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuu meille viikkaamaan kiltti!

      Hyvin kirjoitat ja lopulta siihen jitenkin kai turtuu kun meille on kerran yhdet ystävät siitä jatkuvasta itkusta huomauttaneet ja me oltiin ihan hämmentyneitä ;)

      Toistaiseksi ollaan aina löydetty joko hotelli, joka suostuu ottamaan sen yhden ylimääräisen tai sit löydetty sen hintainen sviitti että on ollut mahdollista maksaa sen hinta.

      Poista
  4. Mä kanssa oon miettinyt tätä republikaaniasiaa- miksi romney? J

    VastaaPoista
  5. J ja Muruset, mä lupaan palata tähän poliittiseen kantaan, nyt en ehdi kirjoittaa tyhjentävää selontekoa tästä aiheesta kun meillä on illalla naapuribileet ja kaikki on levällään ja just tultiin kotiin vasta...

    VastaaPoista
  6. Meillä myös 3, mutta toisinpäin. Tuplapojat oli 2,5 vee, kun neiti syntyi. Meillä on pitänyt paikkaansa sanonta, sitä helpompi lapsi mitä vaikeampi raskaus. Ja toisin päin :) Poikien odotus oli ihan pala kakkua. Ei mitään vaivaa missään vaiheessa ja olin töissä loppuun asti. Syntyivät 39+3. Mutta nukkuivat ensimmäisen täyden yön 2-vuotiaina. Mulle lapsi on helppo, jos se nukkuu. Kaiken muun kans pärjää, jos lapsi vaan nukkuu.

    No sitte tämä neiti. Koko raskaus oli ihan hirvittävä. Oksensin 3 kuukautta lähes yötä päivää. Pariin otteeseen migreenin takia tiputuksessa ja neljännellä kuulla ollessani kaaduin nostaessa toista poikaa lumihangesta ja luulin, että se oli nyt sitte siinä. Selvittiin kuitenkin vain häpyluuliitoksen repeytymisellä. Kivut oli hirveät ja joka ikinen liike piti harkita todella tarkasti. Juokse siinä nyt sitte niitten 2-vuotiaitten tuplien perässä :/ Neiti syntyi 41+0 ja oli/on helppo. Lopetti yösyömiset 2,5 kk vanhana. Siitä lähtien nukkunut 12-13 tuntia yössä.

    Näin päin täytyy todeta se pojista, ettei kaksi menee siinä missä yksikin. Mutta meillä 3 jo menee. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se oli meilläkin että helposta raskaudesta vaikea lapsi ja vaikeasta raskaudesta kaksi helppoa :)

      Siinä missä mä en koskaan saanut mennä yhdestä kahteen ja kokeilla elämää kahden kanssa, sulla ei ollut mahdollisuutta kokea sitä yhtä vaan aloititte suoraan kahdesta. Siinä kohdassa mun on helppoa uskoa että se kolmas - ja vielä helppo vauva - on sujahtanut mukaan pakkaan sen suuremmitta kivuitta :)

      Poista

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.