Mikä helvetti
näissä keskiviikoissa oikein on... vaikka miten suunnittelee ja yrittää
rauhoittaa päivää menee kaikki kuitenkin kaaokseksi. Nyt ne soitti klinikalta
varttia ennen aikaa että M:n terapeutti on sairaana. Joo, ihan kiva mutta M on
L:n kanssa autossa ja ihan just varmaan siellä terapiassa jossa ei nyt sit ole
terapeuttia ja L:n pitäis mennä töihin ja mä olen yöpaidassa kotona juomassa
ekaa kupillista kahvia ja mun on pakko pukeutua ennen kuin lähden mihinkään
koska ysiltä on toinen terapia ja välissä ei enää ehdi kotiin ja siitä toisesta
terapiasta mennään lasten hammaslääkäriin, enkä ajatellut mennä sinne
hammaslääkäriinKIN tukkapystyssä, yöpaidassa. Että silleen... kiitti vaan.
Partioliivin juhlakuntoon saattamiseen tarvitaan viiniä. Näillä läpysköillä kun on tarkka järjestys ja tarkat paikat liivinssä. Me telttaillaan. Tai oikeastaan minä ja kaksi lasta telttaillaan – olkkarin lattialla, koska kuka nyt tuolla karhujen ja kojoottien seassa nukkuis takapihalla – se kolmas lapsi ulostettiin käytöshäiriön takia teltasta joskus kymmenen pintaan, ja nukuttuaan ensin yläkerrassa faijansa kainalossa se pelaa nyt Minecraftia onnellisena omasta rauhasta. Kaksi telttailijaa nukkuu vielä. Tilanteen autenttisuuden lisäämiseksi alakerran ikkunat on apposen auki ja mä juon aamukahviani villapaidassa – ihan kuin oikealla leirillä. Tosin kahvi tulee keittimestä ja takapuolen alla on tuttu tuoli. Kohta ne mussukat kömpii ulos teltasta ja puolisen tuntia siitä on ihan mahdollista että kaipaan taas maanantaiaamua ja tyopaikan tasapainoista rauhaa. Mun mielikuvissa aamu on sellainen mukavan seesteinen, tehdään yhdessä ja meillä on kivaa... Käytäntö on osoittautunut olem...
Kommentit
Lähetä kommentti