Siirry pääsisältöön

crash can


K heräs kello 4:30 ja heitteli yläsängystä kirjoja O:n päälle kunnes tämäkin heräs. Mä heräsin siihen lattialle kolahtelevien kirjojen luomaan – yön ääniin kuulumattomaan – äänimaailmaan... Jätin K:n leikkimään sänkyynsä ja siirryin O:n kanssa M:n sänkyyn, M kun – kas kummaa – oli TAAS meidän sängyssä.

K on siis herännyt joskus neljän jälkeen... M heräs seitsemän pintaan ja O nukkuu edelleen. K:n kanssa siirryttiin alakertaan puuhaamaan joskus kuuden jälkeen. Mä – jos se jotakuta nyt kiinnostaa – olen herännyt 4:30 ja torkkunut lapsi kainalossa  sinne aamukuuteen.

Tänään on MOPS eli käytännössä kaksi tuntia aikaa ilman lapsia, ilmainen kahvi ja lämmin aamiainen ja hyvää juttuseuraa... en mä niistä puhujista tai askarteluista välitä. Tää on niitä asioita joista on vaikee en halua ja tahdo olla poissa kun se on MUN aikaa, ja noille räkänokille pitää varmaan tunkea jotkut pumpulitupot nenään ettei ne vaikuta liian kipeiltä ja antaa roimat annokset kipulääkettä... Mä inhoon näitä määritelmiä: ”Ethän tuo lastasi hoitoon jos nenästä valuva erite on sitä tai tätä” – sit mä yritän aamusta miettiä valuuko niitten nenät vaan yön jäljiltä... onhan ne räkäisiä – lokakuusta kesäkuuhun -mutta ei kovin kipeitä, jos kerran portaissa jaksaa kirkuen laskea liukumäkeä ei voi olla kovin sairas.

Ne syö aamiaiseksi ”Lunch Box” – aka Sponge Bob eli Paavo Pesusieni – jogurttia ja syötyään vie roskat ”crash canniin” – aka trash can eli roskis. M pitää pojille puheterapiaa ja toimintaterapiaa, mun ei tartte.

Ne halus että otan niistä aukuvan... M:n asu kokonaisuudessaan - Mini Boden.
L:n villis ja paita - Calvin Klein, farkut - Buffalo ja rumat kengät - Skechers

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän