Siirry pääsisältöön

koulusta ja ompelusta


Ompelukoneesta katkesi se viimeinenkin neula, kolttu jäi kesken ja täytyy ostaa lisää neuloja huomenna. Ärsyttävää on että se katkes just tietenkin sillä viimeisellä vähän isommalla pätkällä ja se hamonen on siis melkein, melkein valmis... Opittuja asioita, jotka on ehkä hyvä jakaa muitten vähän vähemmän kokeneitten ompelijattarien kanssa: 
  1. Vuorisilkin ompeleminen ON haasteellista, jousuin alistumaan ja harsimaan vastoin periaatteitani.
  2. Jos pikän alushameen hameen tekee suorakaiteesta, kannattaa tehdä halkio - helpompi kävellä. 
  3. Sen halkion tekeminen ON helpompaa jos se on suunniteltua kuin sen tekeminen jälkikäteen.
  4. Antauduin ja rypytin ne kaksi eripaksuista tylliä rypytyslangalla - taas vastoin periaatteita.


Kymmenen metriä mustaa tylliä olkkarissa

Kymmenen metriä tylliä ompelukoneessa


L ei koskaan käy missään, se ei oikeesti koskaan, koskaan, koskaan käy missään ja tulee töistä suoraan kotiin eikä ulkoile kavereitten kanssa viikonloippuisin. En siis tohdi valittaa... kuitenkin uskomaton sattuma on se, että just sinä iltana kun sillä on se yllättävä iltameno mä olen K-U-O-L-E-M-A-N väsynyt ja odottanut iltapäiväkolmesta että se tulis kotiin ja hoitais apinalauman sänkyyn... Tekstari tulee vähän ennen viittä ja toinen tekstari ennen kuutta... Mä oikeesti toivon että sillä on kivaa – ilman yhtään katkeruutta tai vinoa ajatusta  – eikä tälle kai ole olemassa parempia tai huonompia iltoja, tänään vaan olisin suonut että joku olis pitänyt musta huolta... tirautan kaksi kyyneltä, kokoan itseni ja ajattelen että se on jo Suomessa matkalla... puoliseiskalta pojat on sängyissään ja M yllättävän yhteistyökykyisenä siivoaa mun kanssa. Otan oluen ja istahdan.

***

Koulupiiri päätti eilen, että koulualueiden rajoja muutetaan ja M:n ensi syksyn koulu tulee todennäköisesti ihan virallisestikin olemaan se johon halusimme tytön siirtää. Meidän asukasyhdistyksen nettisaitille oli kopioitu rehtorin kirje, jossa luvattiin jatkuvaa päivitystä ja päivittelyä asian suhteen. Laitoin sähköpostia sen liian ison koulun rehtorin assarille tai koulusihteerille tai ”jollekin” sopivantuntuiselle henkilölle ja pyysin että voisin saada nämä sähköpostit... Sain kuivakkaan vastauksen jossa mulle kerrottiin että tämä koskee vain koulun tämänhetkisten oppilaiden vanhempia. Vastaan ja kysyn, tarkoittaako hän TODELLA sitä ettei tämä koulualueiden muutos koske minun perhettäni. Kymmenen minuuttia myöhemmin saan anteeksipyynnön koulun rehtorilta ja sen jälkeen olen saanut kolme sähköpostiviestiä tästä koulualueiden muutosprosessista. Joskus kannattaa älähtää.

***

Pelaan muutaman erän Junior Labyrinttiä M:n kanssa, olen höveli ja tarjoilen sille tikkarin... vähän yli seiska sekin on sängyssä, taidan kohta hiipiä perässä.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän