Siirry pääsisältöön

IEP vai EOSP


Ohi on. Seuraava IEP (lyhyempi kuin suomenkielinen vastine vai olisko se EOSP?) on kesäkuussa ja siinä vaan katostaan et kaikki on valmista syksyksi. Palaverissa hiottiin vielä sitä erityisopetuksen sisältöä, tai siis toivetta sisällöstä ja lisättiin vielä yks ”accommodation” lisää (olisko tukitoimi hyvä vastine? Google tarjoili mulle vaan majoitusta ja sisäoppilaitokseen toi tyttö ei kuitenkaan oo menossa). Papereihin kirjattiin että M tarvitsee enemmän aikaa kysymykseen vastaamiseen ja lisäkysymysten esittämiseen.

Kaikki on siis paremmin kuin hyvin ja toimintasuunnitelma ensivuodelle on hanskassa ja tukitoimia on ihan valtavasti ja meistä pidetään tosi hyvää huolta. Silti mua rupes itkettämään parkkipaikalla jo mennessä ja sit uudestaan sieltä palaverista lähtiessä. Näköjään sitä vähintään sen kerran vuodessa joutuu ihan tosisaan palaamaan siihen kohtaan että meidän oma, rakas ja maailman kaunein, älykkäin ja paras tytär on erilainen. Se varmasti pitkällä tähtäimellä pärjää elämässään ihan loistavasti tai ei ainakaan itse omasta rajallisuudestaan juuri joudu kärsimään, mutta vähintään kerran vuodessa suru nostaa päätään ja ollaan taas hetken takaisin siinä päivässä jona lapsestani tuli autisti.

M:n molemmat opet siinä eskariryhmässä lopettaa tänä keväänä. Erityisope siirtyy päätoimiseksi ABA tyypiksi valmistuessaan psykoterapeutiksi ja Ope taas valmistuu ala-asteen opettajaksi ja hakee töitä tällä hetkellä M:n tulevasta koulusta. Arvatkaa toivonko kenties et se saa homman... vaikkei siitä M:n opettajaa tuliskaan niin ainakin siellä olis sille yhdet tutut kasvot. Samalla olen onnellinen et meidän eskariura M:n kanssa päättyy ja ettei sen tarvitse kohdata näitä opettajamuutoksia ensi syksynä. Jotenkin mä oletan et on helpompaa siirtyä seuraavaan kouluun kuin vain menettää rakas, rakas Erityisope.

Lastenhoitaja oli vähän blondi, mut oikein mukava. Blondi siks et se laittoi mulle tekstarin kysyäkseen miten poikien rattaat kääntyy kun niissä ei ole kääntyvää etupyörää kun ne on tarkoitettu lähinnä puskissa juoksemiseen. Vastasin sille et jos vaikka nostaa vähän etupyörää ilmaan ja kääntää sit. Tarina ei kerro kävelikö se aina sinne rattaitten eteen nostamaan sitä etummaista pyörää.

Mulle tärkeintä oli et niillä oli ollut kivaa ja et se ei ollut katsonut telkkaa lasten kanssa vaan ne oli leikkineet ja ulkoilleet ja lukeneet kirjoja. Bonuspisteet annan siitä et se oli tajunnut laittaa saviset vaatteet likapyykkikoriin. Äidin mieltä hivelee tietysti e et se tykkäs meidän kolmikosta ja vaikka ne senkin mielestä oli ”vilkkaanpuoleisia”. Lastenhoitajan kaveri on kuubalainen ja opiskelee Suomessa ja se on kesällä menossa Suomeen käymään.

Laitan tähän mukaan eiliseltä kuvasarjan meidän pojista. Katsokaa miten K ei yhdessäkään kuvassa ole samassa asennossa... mun sähköjänisikiliikkujani. 

O:n paita - Mini Boden, punainen aluspaita - Next, housut - Gap, K:n paita ja farkut - Peek, sininen aluspaita - Next

Tää on Sannalle jotta voin todistaa et ei mun lahkeet AINA ole kääritty, vaan "vain" usein.
Paita- Eddie Bauer, farkut -  Lucky Brand Jeans, tennarit - Vans Hello Kitty, kello - Fossil.

Ja tää on Sussulle , ihan vaan siks et taviksetkin joskus esittelis perseitään blogeissa ;)


Kommentit

  1. Kuulostaa hyvältä M:n saamat tukitoimet. Peukut pystyyn, että on tuttu, ihana ope uudessakin koulussa vastassa! Accommodation on muuten mukautus. Vaikka se, mitä se tarkottaa täällä koulumaailmassa ja mitä siellä, taitaa olla vähän eri asia. Meillä tulee ensin muut tukitoimet ja sitten vasta mukautetaan.
    TP-Minna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli hauskaa kun yritin googlailemalla selvittää oikeeta suomenkielistä vastinetta... mulla tarjoiltiin asuinpaikkaa, majoitusta, akkomodaatiota... enää en ihmettele et käännökset on välillä vähintäänkin hullunkurisia.

      Oisko se mukautettu opetus sit se jossa lapset on kokonaan erityisluokassa? Vai lasketaanko mukautukseksi ne 120 minuuttia koulupäivässä jotka M on erityisopetuksenpuolella ja muut olis sit tukitoimenpiteitä?

      Poista
  2. mä luulen että täällä oikea lyhenne tuolle teidän palaverille olis hojks?

    VastaaPoista
  3. Eka askel on hops, henkilökohtainen oppimissuunnitelma niille, joilla on vaikeuksia. Sitten tulee hojks, henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma, joka usein sisältää enemmän erityisopen panosta. Näihin kirjataan niitä tukitoimia, esim. oppilas saa tehdä matikan koetta yli koeajan tai kielten kokeissa lukivaikeuksinen oppilas saa tehdä osan kokeesta suullisesti. Mukautus on iso askel, silloin oppilas ei enää opiskele yleisen opetussuunnitelman tavoittein, vaan mukautetusti. Tämä on oppilaan turhautumisen estämiseksi huippuhyvä, mutta tuo haasteita myöhempiä opintoja ajatellen. Erityisope voi olla mukana kuinka aikaisin vain tai esim. minä voin opettaa koko ajan oppilasta, jolla on mukautetut tavoitteet muun ryhmän mukana. Erityisluokilla taas voi olla erityisope, mutta opetetaan samoja oppisisältöjä kuin yleisopetuksen puolella. Nykyäänhän täällä pyritään lopettamaan erityisluokat ja opettamaan kaikkia lähikouluissaan, eli integroida tavallisiin luokkiin niin näkövammaisia kuin vaikka entisiä "tarkkislaisia." Aikamoinen sekametelisoppa :) mutta toivottavasti selvensi. -TP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toistaiseksi ainakin mennään ihan opetussuunnitelman mukaan tukitoimenpiteillä ja hojks kuulostaa samalta kuin iep.

      Täällä on ihan tavallisia luokkia - M menee sellaiselle, sit toisissa koulupiireisä on integroituja erityisluokkia joissa on ope ja erityisope ja sit on ns. learning center. Learning centerin lapset vierailee tavallisissa luokissa ja tavoite on et jossakin vaiheessa siirtyisivät sinne kokonaan. M on siis tavallisessa luokassa päätoimisesti ja sit tietyn minuuttimäärän pienryhmäopetuksessa.

      Poista
  4. Ms Farkku <3

    Kyllä huomaa, et oot jättänyt sokerit vähemmälle. Ihan kateeksi käy. Nimim. suklaakakun kanssa telkkarin edessä:D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi