Siirry pääsisältöön

kirahvi


Mitäs me tänään sit saatiin aikaan?  Ainakin O valmisti lasten päivällisen – juustomunakkaan – käytännössä ihan itsekseen samalla kun mä ompelin M:lle keijukaissiipiä ja ohjeistin. Hyvin sujui ja jannu oli polleena. Tais se pikkasen käräyttää sormiakin muttei itkenyt, kova kundi – vaikka kyllä meillä saa itkeä, isot ja pienet, tytöt ja pojat.




Me käytiin ostamassa tarvikkeet niihin siipiin O:n fyssarin aikana ja samalla keittiön ruokakomeron seppeleeseen uusi - keväisempi – nauha. Autossa K lauloi ja jammas korkeelta ja kovaa Cars sountrackin mukana ja oli kieltämättä aika syötävän makee... ehkä siitä tulee rokkari.



Samainen lapsi narahti taas kerran fysioterapian testeissä ja just niistä asioista joita odotinkin... lihaksiston toispuoleisuus, portaat, käveleminen ja ja juoksu. Palloa se osaa jo potkia, heittää ja vierittää. Toimintaterapeutti kyseli koska se tulee takaisin ja perustuen aamun elämykseen koirapuistossa totesin et heti kun löytyy aika ennen tai jälkeen fysioterapian. O keskittyi siellä koirapuistossa pyytämään syliin, eikä olis kävellyt yhtään mihinkään koska siellä oli puuhaketta ja se näytti ja/tai tuntui pahalta.

K lensi kolmesti kaaressa ulos keittiöstä, joutui kertaalleen jäähylle yleisestä huonosta käytöksestä ja O kostutti meidän patjan, lakanat ja L:n peiton lakanoineen päiväunillaan... tietenkin just nyt, kun vasta otin meidän sängystä sen hiostavan pissalakanan pois. Nyt imeytän pojan pissoja ruokasoodalla ja samalla pyykkään untuvapeittoa ja lakanoita.

Just nyt, mä odotan sitä illan kokousta lähinnä päästäkseni takaisin kotiin ja syömään. Tavoitteena on pysyä kovana ja tuijottaa kattoon aina kun tarvitaan vapaaehtoistyövoimaa johonkin sellaiseen mihin mulla ei kuitenkaan ihan aikuisten oikeesti oo aikaa ja josta saan vatsahaavan. Ai niin, lääkäri soitti ja haluaa laittaa mut keliakiatesteihin. Pojat ”nukkuu” eli bilettää yläkerrassa ja M piirtää – tuntemattomasta syystä – sarjassa kirahveja. Kirahvien sarjatuotanto alkoi eilen.


Kommentit

  1. Oi, miten iso O! Kokkipoika!

    Ja Oi miten hienot siivet! Kätevä emäntä! :)

    Ja vau miten vieno kirahvi! Taiteilijasielu! :)

    Ja tietty harmittaa, ettei kuullut/nähnyt K:n Cars-rokkausta! Rokkistara! :)

    Halauksia päivään Briteistä - ehkä siis pitäis lähettää vaan hugs? Kun ollaan samalla kielialueella... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos v! Nä oon aina hämmästynyt siitä miten taitava O on tällaisissa.

      Poista
  2. Ihana päivä. Taitava kokki ja hei, tosta kirahvista saisi ihanan printtikuvan paitaan tms. Eikö niitä ole sellaisia arkkeja, joille voi tulostaa skannatun kuvan ja sit silittää. Olis varmaan neidin mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan niitä, vaan meillä on vaan mustavalkolaser :(

      Poista
  3. L:n duunissa? :D Toi on niin hieno, että pakko se on jotenkin ikuistaa. Noi pilkutkin on niin hienossa rivissä, tasan tarkkaan tietää kuka on taiteillut upean teoksen <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi