Siirry pääsisältöön

vastaus kysymykseen


Tästä tullee taas sekava sepustus - sellainen arkinen... uunissa on jo aamutuimaan kermavalkosipuliperinat pinaatilla. On mun vuoro, tai siis mun pöydän vuoro, kärrätä sinne seurakunnan ryhmään aamiaista ja kun kaapissa ei kauheesti mitään käyttökelpoista ollut niin nyt on sit tällainen aamiaisvaihtari. On oikeesti ihan mahtavaa saada kaks kertaa kuussa lämmin aamiainen, yleensä jonkun muun tekemänä... kahvia, ruokaa, kakkuja, pullaa, hedelmiä... ihanaa!

Eilen illalla oli tosi kivaa tavata vanhoja, ihania, hyviä ystäviä... me tädit juteltiin ja juoruttiin ja – vertailtiin vaivoja, vanhuus kun ei tule yksin...  ei tule yksin vaikka seurueesa istui kaikin puolin itsestään huolehtivia ihmisä, varokaa vaan te nuoremmat... sieltä se iskee, puun takaa - vanhuus. Kohta me jo vedetään rollaattoreilla pitkin maita ja mantuja. Pitäis oikeasti useamminkin nähdä näitä ihmisiä... osaa nyt näkeekin, mutta siis koko joukkoa. Mennä vaikka vaan drinksulle tai saunoa tai...

M:n syksy on ollut sanalla sanoen takkuinen ja me ollaan L:n kanssa yritetty pohtia ja pähkäillä mistä kiikastaa... Jari Sinkkosta lainatakseni, ollaan yritetty onkia syytä. Kouluun se on mennyt - ainakin periaatteessa - mielellään ja terapiatkin on sujuneet, mutta kotona on ollut yhtä itkua ja huutoa ja huonosti nukuttuja öitä... se pelkää kaikkea eikä kotonakaan uskalla poistua mun näköpiiristä kun se pelkää – ei että mä lähden vaan jotakin muuta... jossakin siis on mättänyt, mutta missä? Mietittiin että onko syksyn rutiineihin sopeutuminen tosiaan vienyt NÄIN kauan? Onko liikaa? Stressaako joku – tai jokuhan sitä siis ON ahdistanut ja pahasti? Odotin jo sitä teacher conferenceakin, josko siellä selviäis missä mättää... eilen se sitten selvisi. 

M:n luokan toinen opettaja – se uus ja ihana – on irtisanoutunut ja on siis käytännössä ollut poissa koko alkusyksyn ja tilalla kaikenkirjavia sijaisia. Siihen vielä päälle erityisopen sairastelut ja... Moinen sillisalaatti ei tee hyvää yhdellekään lapselle ja M:lle ja sen koulukavereille se on puhdas katastrofi... Viimeisen viikon se on parina päivänä ilmoittanut olevansa sairas ja ettei halua mennä kouluun, mä olen vaan ajatellut – kun sillä nyt oikeestikin on pieni flunssa – että se vaan haluaa kirjaimellisesti toteuttaa saatuja ohjeita ja jäädä kotiin kunnes on ihan, ihan, ihan terve... Nyt ne on onneksi palkkaamassa uutta opettajaa ja luokkaan on saatu pysyvä sijainenkin, niin ja erityisopekin on vihdoin kunnossa. Eilen juteltiin M:n kanssa ja tänä aamuna mä talutin vastahakoisen lapsen bussiin...




Kommentit

  1. Auts. Voihan kurjuus, että ihanuusope lähti:(

    Meillä neidin paluu tarhaan ekan kesäloman jälkeen kaksivuotiaana oli ihan hanurista, kun sillä vaihtui kaksi tätiä neljästä ja toinen uusista otti nämä "vanhat" silmätikuiksi. Neiti ei tahtonut mennä tarhaan ja siellä alkoi vanhat työntekijät sairastella ja koko syksy meni sijaiskierteessä. Mutta siitäkin selvittiin eikä neidillekään jäänyt traumoja. Jotenkin sitä vaan haluaisi ne ihanat opettajat/hoitajat omille lapsilleen ja on surullista, ettei se aina onnistu.

    Toivottavasti uusi opettaja saadaan pian ja homma alkaa sujumaan. Rutiinit kun on teidän neidille vielä tärkeämpiä kuin monelle muulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä voin vaan etäisesti kuvitella miten pahassa paikassa se meidän erityisope on siellä autismiluokassa missä kaikki lapset oireilee tilannetta ;)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän