sunnuntai 11. marraskuuta 2012

kippis ja kulaus


Lauma katsoo uusintana olkkarissa Tuhkimoa... meillä oli eilen ihana ilta kun katsottiin sitä yhdessä M:n kanssa. Suomi viettää isänpäivää ja me sunnuntaita... isänpäivä on vasta, tai oli jo kesäkuussa. L taitaa olla tapaamassa omaa isäänsä.

Pää kumisee tyhjyyttään, ei oo mitään asiaa tai ainakaan mitään erityisen puhuttavaa tai mieltä kaihertavaa... olla möllötän tässä ja siemailen kohta ekaa kupillista kahvia... sit kirkkoon ja synttäreille ja...

***

Mä kasvoin alkoholistiperheessä ja ehkä siksi mulle on niin tiukka paikka jos joku huomauttaa MUN alkoholinkäytöstä. Tapoja ja näkemyksiä on monia ja täällä noin yleisesti vallalla sellainen ”eurooppalainen” alkoholikulttuuri eli lasillinen tai kaksi päivittäin ja vain harvoin, jos koskaan enemmän.

Ennen kesäkuuta mä otin silloin tällöin lasin viiniä tai oluen arkena. Viikonloppuisin avattiin se parempi viini ja jaettiin se. Saatettiin ottaa GT:t tai Margaritat... Mä en kuitenkaan edes muista koska olisin ollut humalassa tai sellaisessa tilassa etten olisi voinut ajaa autoa – etenkin kun täällä ajatus ajokunnosta on vähän toisenlainen kuin Suomessa ja kahden tai kolmenkin jälkeen voi ihan hyvin vielä ajaa - sitten tuli kesäkuu ja lääkitys. Mun lääkitys vaikuttaa ihan kaikkeen tai oikeastaan ihan kaikki vaikuttaa siihen lääketasapainoon aina vessassakäynnistä stressin kautta liikuntaan ja kaikki mitä suuhuni laitan siinä sivussa. Vihreitä pitää syödä varovaisesti, samoin karpaloita. Alkoholin kanssa tilanne on se, että sitä pitää otta jokaisena päivänä suunnilleen saman verran jotta sen vaikutus lääkitystasapainoon pysyy mahdoillisimman stabiilina. Niinpä olen valinnut juoda sen 1-2 lasillista jokainen päivä, ei enempää, ei vähempää. Tähän ei vaikuta se onko L kotona vai ei, eikä se mikä on jonkun moraalin mukaan oikein tai väärin.

Näin lasten kanssa keskenäni ollessa hulautan siihen viinilasilliseen vähän reilumman annoksen joskus viiden jälkeen illalla ja siemailen sitä samaa lasillista sitten tonne yhdeksän pintaan, ihan samalla tavalla kun L:n kotona ollessakin. Siinä samalla laitan sitten päivällistä ja iltakylpyjä ja pyykkejä ja sanon hyvät yöt ja... Tekeekö tämä musta kyvyttömän hoitamaan lapsiani? Ei. Tekeekö se musta kyvyttömä reagoimaan hätätilanteisiin? Ei. Ajamaan autoa? Ei. Entä mikä tekisi tilanteesta jotenkin erilaisen jos L on kotona? Se kun ihan samalla tavalla avaa töistä tullessaan sen oluen ja sen jälkeen ottaa lasin viiniä tai viskin? Miksi se olisi jotenkin turvallisempaa? Kaksi känniläistä yhdessä on parempi kuin yksi?

Mun mielestä on ihan äärimmäisen loukkaavaa – huomaatte kuinka edelleen nielen kiukkuani – sanoa että: ”Mä en ainakaan koskaan jois ollessani lasten kanssa yksin, Mä en aja autoa jos olen ottanut tipankin, en AINAKAAN lapset kyydissä” Mikä siitä tekee loukkaavaa? Se että siinä hiljaisesti vihjataan siihen että mä omalla käytökselläni tietoisesti vaarannan omien lasteni turvallisuuden ja olen se huono äiti. Mä yksinkertaisesti kieltäydyn moisesta tittelistä, ainakin tässä asiassa. Mun lapset ei ole koskaan nähneet mua humalassa, kyvyttömänä toimimaan tai edes krapulaisena. Meidän lapset ei edes tiedä mitä ihmiselle tapahtuu jos se ottaa liikaa viiniä tai olutta, niille ne on vaan aikuisten juomia.



4 kommenttia:

  1. Hih, noi eurooppalaiset juomatavat on niiin kaukana suomalaisista tai ainakin mun tavoista. Mä oon siis se, joka aina välillä nollaa oikein kunnolla, mutta silloin oon huolehtinut lapset yökylään. Eli munkaan lapset ei ole nähneet mua kännissä, mutta se ei tarkoita ettenkö olisi ollut (tähän se nolostunut hymiö). Meillä viikolla ei juoda mitään ja mies juo kotona viikonloppuisin pari bisseä ja mäkin oon alkanut ottamaan yhden siiderin tms. me kun ei olla viini-ihmisiä.

    Musta jokainen joka tietää omat rajansa tekee omat ratkaisunsa. Ja tollainen vihjailu on todella kamalaa ja ilkeää, tulee paha mieli sun puolesta. Mutta ehkä siinä onkin sitten se sanojan oma tilanne takana, jos hänellä se ei jääkään siihen yhteen tai jos hän ei kykene toimimaan juotuaan jotain. Tai ehkä se on vaan kateutta, että uskallat rikkoa normeja ja sanoa, että juot joka päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hullunkuristahan tässä on se - jos yhtään seurasit sitä mun naamiksessa aiheesta virittämää keskustelua - ettei se ole täällä mitään normien rikkomista vaan enneminkin sääntö kuin poikkeus. Mä lopulta sit tulkitsin että kyseessä on ihmnen joka ei itse osaa tai pysty ottamaan vaan yhtä.

      Poista
  2. Uskon, että sinä olet tapasi toimia harkinnut ja se sopii sinulle. Itse en lähtisi auton rattiin yhdenkään lasillisen jälkeen, mutta en juo kovin usein ja ajan autoa vielä harvemmin, joten minulla on aika eri tilanne kuin sinulla. En toisaalta myöskään yleisellä tasolla sanoisi, että jokainen tietää rajansa, koska niin moneen tapaukseen olen kuitenkin törmännyt, jossa ihminen kuvittelee tietävänsä rajansa, muttei oikeasti tiedä.

    Tuota Marevania mietin, että siitä on aika vaihtelevia ohjeita. Mieheni sai pari vuotta sitten Marevan-lääkityksen ensin puoleksi vuodeksi ja tästä jonkin ajan päästä loppuelämäkseen, kun jalan laskimotulppa uusiutui. Ensimmäisen kuurin alkaessa lääkärin ohje oli aika ehdoton: ei alkoholia. Lääkityksen alkaessa toisen kerran mies sai lääkärin myöntämään, että ei alkoholi nyt niin suuri ongelma ole. Se toki saattaa vaikuttaa hoitotasapainoon, mutta vaikutus on yksilöllinen. Kovin tyypillistä kuitenkaan ei ole että satunnainen 1-2 annosta heittäisi tilannetta suuntaan tai toiseen. Iso kerta-annos on suurempi riski ihan jo siksikin, että se lisää kaatumis- ja siten verenvuotoriskiä. Luultavasti tuolla mieheni ensimmäisellä lääkärillä oli taustalla lähinnä asenne, että suomalaisille ei voi "antaa lupaa" juoda kohtuullisesti alkoholia siinä pelossa, että potilaan käsitys kohtuudesta on viinapullo ja keissi kaljaa perjantai-iltaisin.

    Muutenkin hoitotasapainon pidossa päivän heitot (esimerkiksi lääkkeen unohdus, vähän enemmän vihreitä juttuja) eivät ole niin vakavia, vaan ne voidaan kompensoida viikon sisällä. Esimerkiksi unohtunut lääke neuvotaan lisäämään seuraavien päivien annokseen muutaman päivän ajalla. Ei nyt tosiaan sillä, että suosittelisin jättämään lääkärin ohjeita huomiotta, mutta tässä vähän toista näkökulmaa sillä perusteella, mitä minä olen aiheesta oppinut.

    Miehellä tuo INR-arvon seuranta menee muuten nykyään niin, että hän käy suht säännöllisesti labrassa, jossa on pysyvä lähete tarkoitukseen. Tulokset tulevat heti niiden valmistuttua tekstiviestillä ja jos arvo ei ole aivan poikkeuksellinen, mies säätää itse lääkitystä tarpeen vaatiessa. Tätä varten piti käydä parin tunnin kurssi terveyskeskuksella (jossa seuraavaksi nuorin osallistuja oli yllättäen tuplasti miestäni vanhempi...). Mies on systeemiin tosi tyytyväinen, kun ei enää tarvitse odotella, että lääkäri ehtii ottaa kantaa tulokseen. Jos arvo poikkeaisi kovin paljon tavoitteesta, lääkäri toki puuttuisi asiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on, siis että yleisellä tasolla ei voi mennä sanomaan että jokainen tietää rajansa alkoholin suhteen. Sen mä opin jo lapsuudessani, kun jouluaattona faijapuoli sammui okkarissa nojatuoliin jo ennen joulupukin tuloa ja oli samassa kaasussa sit uuteen vuoteen saakka.

      Niinhän se periaatteessa on ton INR:n kanssa et se kestää pieniä muutoksi, mutta mulla siihen perustasapainoon vieminen vei melkein puoli vuotta ja siksi ollaan oltu aika tarkkoja siitä ettei mikään pääse sitä heiluttelemaan sen kummemmin jotta se saatais vihdoinkin pysymään niissä viiterajoissa, jotka mulle on jo nostettu muutenkin tavallista korkeammiksi kun aina putoon sen alarajan alle. Mun lääkärin näkemys alkoholista oli se et saan vetää vaikka pullon viskiä, mutta se pitää sit tehdä jokaisena päivänä ja lääkitys säätää sen mukaan... siksi oon sit sitoutunut siihen omaan määrääni kun en vois kuvitellakaan olevani kokonaan ilman viiniä.

      Mulle lääkäri olis antanut kotiin ihan oman seurantalaitteen eli olisin voinut testatakin itse kotona, mutta vakuutus ei suostunut sitä korvaamaan ja kustannus olis ollut monta sataa kuukaudessa. Näinpä mä käyn siellä lääkärin luona tekemässä sen saman jutun ja saan siis tuloksen ja mahdollisen korjauksen annostukseen siinä sen viiden minuutin käynnin aikana. Se vaivaloisuus on siis kai lähinnä mun korvien välissä.

      Poista

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.