onneksi jokainen päivä on uusi alku

Joskus Usein olis parempi vaan pitää päänsä kiinni... iltapäivään mennessä kun alkoi hymy vähän hyytymään... K jätti – tai siis mähän se aikuinen olen eli minä jätin – mun puhelimen Klinikalle kun lähdettiin sieltä hakemaan M:aa palataksemme takaisin samaan paikkaan... Olis vaan pitänyt heti tarkistaa että kaikki on mukana kun armas liimanäppi oli elektroniikkaa jo kerinnyt lainaamaan ja tarvitsemaan. Puhelin saatiin asiallisesti takaisin, M terapiaan ja me lähdettiin ruokakauppaan... ensin huutaa kärryissä O, sitten K ja lopulta taas O. Leppoisaa ruokatarvikkeiden hankintaa. O jatkaa raivoamistaan ajomatkan Klinikalle ja rauhoittuu välillä kun tajuan soittaa sille toistolla iki-ihanaa sukellusvenelaulua aka ”Yellow Submarine”... loppupäivän olen siis asustellut sukellusveneessä. Klinikan pihassa kysyn onko se vielä vihainen mulle – Yeah. En edelleenkään tiedä mistä se niin suutahti. M palaa autoon ja huutaa ja riehuu ja vaatii... Ole ystävällinen äläkä huuda mulle, mitä tarvitset? Hetken se puhuu ja sit se taas huutaa ja vaatii... mä haluun kans huutaa ja vaatia.

Kotona kaikki kiljuu nälkää ja mä yritän kuumeisesti taikoa meille ruokaa kaikkien kolmen tarjotessa – just tässä tilanteessa ei niin toivottua -  apuaan. Lopulta M saa rikkoa kananmunat – väittää syövänsä kahdeksan – O saa kaataa jauhot kulhoon ja K laittaa uudet kynttilät kynttilänjalkoihin ja tuikkuihin... Niin, me syödään illallinen kynttilänvalossa lasten kanssa jokainen ilta, pankaahan paremmaks. Työskentelyä säestää O:n kysymys – Can I try it? – joo et voi just nyt... lopulta heitän ne karjunnan säestämänä ulos keittiöstä ja otan ne kohta takaisin kattamaan pöytää. Kun aamiainen – siis syötiin aamiaista päivälliseksi – on lopulta pöydässä ei kukaan muu kuin O oikeastaan tee muuta kuin närpi ruokaansa... Kiva, kiitti, moi!

Mä yritän korjata pöytää tai siis en korjata pöytää vaan latoa astioita tiskariin ja samalla kolmikko juoksee kiljuen ympyrää keittiössä... lasken kymmeneen, sataan, tuhanteen... nyt kele nukkumaan! Sama meno jatkuu alastomana yläkerrassa ja niinhän siinä käy että seuraavaksi mä luuttuan pissoja lattialta ja kerrossängyn tikkaista ja matolta ja etsin samalla kadonneita hammasharjoja ja yritän karjuntani säestämänä estää ketään levittämästä sitä pissalammikkoa laajemmalle...  Mihin katosi kaikki se laupeus? Mihin katosi lehmänhermot? Mihin katosi seesteinen olotila? Nyt puren hammasta kun M käy muutaman kymmenen sekuntin välein kysymässä koska tuun nukkumaan... EN KOSKAAN!!!!

Tartu hyvään, tartu hyvään, tartu hyvään... Tartu siihen hetkeen kun M selittää autossa kuinka sen suu on ympyrä... Täh? – No, kun mä olen YLLÄTTYNYT – Aah... Mistä? – No, siitä et sataa – Ok – Mamma, tiesitkö että yllättyneen ihmisen suu on ympyrä? – Joo. En naura, hymyilen ja senkin salaa. Olen ylpeä sen kömpelöstä tavasta... se oppii ilmeitä ja eleitä ja tunteita, sen suu on ympyrä kun se yllättyy. Tartu siihen kun Ms Tiffany sanoi että M halusi laulaa hänelle Happy Birthday ja johti koko luokan laulantaa tai Ms Akilan kiitoskirjeeseen M:n repussa - lähetin sille oman pullan kun se sanoi et aina kuolaa mun leipomuksia M:n eväslaatikossa... Tartu siihen hetkeen kun O tulee terapiastaan ja kertoo heti ekana olleensa TOSI hyvä kuuntelija ja tehneensä mitä käskettiin... Ms Karen oli myös sitä mieltä et jätkä oli saanut korvansa toimimaan ja oli suorastaan poikkeuksellisen yhteistyökykyinen.  Nyt nauran ja niin nauraa O:kin ja Karen. Tartu siihen hetkeen että K 2v 5kk osas hakea ne uudet kynttilät autotallista ja että ne - kaikki kolme - haluaa auttaa ja kattaa pöydän ja... tartu siihen... tartu, tartu, tartu! Katso positiiviseen, laske sataan... 

Mutta mä en ole ollut hetkeäkään yksin torstain jälkeen – no, tänä aamuna 90 minuuttia ilman lapsia – mulla on koko ajan vähintään yksi kolmesta kyljessä kiinni... M haluaa olla sylissä, se haluaa että pidän siitä kiinni, se haluaa olla mun vieressä, se haluaa olla mussa kiinni, se haluaa pitää mua kädestä, se haluaa et tuun sen kanssa nukkumaan, M haluaa, haluaa, haluaa... sillä on ikävä ja se on kuin iilimato, se imee musta viimeisetkin mehut. Mä haluan että joku ei kokoajan haluais. Jos kukaan muu ei halua mitään, niin Koira ainakin haluaa – ruokaa, pissalle, sisään, ulos... Ja sit taas joku muu ehtiikin jo taas haluamaan.

Onneksi jokainen aamu saa aloittaa alusta. Saa taas yrittää olla vähän pitkämielisempi ja rauhallisempi ja parempi... parempi äiti, parempi ihminen. Huomenna uus yritys, eikä tää nyt ihan suohon mennyt tämäkään, en edes itkenyt ja kaikki meni nukkumaan ihan kohtuullisen hyvillä mielin, paitsi K... tekis mieli herättää se, pyytää anteeksi ja halata.

Lähden yläkertaan lukemaan, M:aa pelottaa...