ai mä?

Meillä laskeudutaan hiljalleen Kiitospäivän viettoon... huominen päivä on pyhitetty hyvälle ruualle, kodille ja perheelle, niille hyville asioille elämässä ja niille joista voi ottaa opikseen. Kalkkuna odottaa jääkaapissa paistajaansa ja viimeisetkin tarvikkeet kannettiin kotiin  ruokakaupasta ja nyt nautiskellaan skumppaa.

Aamu vierähti taas terapioissa... M:lla toimitaterapia ja sos.taitojenryhmä, O:lla ekaks toimintaterapia ja sit tunnun tauon jälkeen fyssari, fyssari huomautti että jätkä välttää käyttämästä vasempaa puolta kehostaan... muuten edistys on tällä viikolla ollut kaikessa ihan valtaisaa. Terapiapuolella vauhti kasvaa ennen kuin lopetetaan ja maanantaille otettiin lisää toimintaterapiaa... mahtaa lapset olla ihmeissään tammikuussa kun tilanne muuttuu ihan toisenlaiseksi – kahdestatoista kolmeen viikkotuntiin.

Iltapäivä oltiin pitämässä sadetta lastenmuseossa, siis minä ja mun vaimo ja neljä lasta – päästiin halvemmalla kun oltiin perhe. Kivaa oli ja M ja sen koulukaveri R alkaa oikeesti nauttimaan toistensa seurasta. Mä aina mietin sitä R:ää seuratessani että on ollut M:lle valtava siunaus saada kaksi pikkuveljeä. Pojat opettaa sille monia sellaisia taitoja joita ainoana lapsena se ei koskaan joutuis opettelemaan ennen kuin elämä potkii päähän ja opettaa väkisin ja kovalla kädellä.

M ja K ajaa rekkaa lastenmuseossa

Mä en tiedä miksi, mutta jotenkin ajatukset pyörii pitkästä aikaa taas enemmän M:n juttujen ympärillä... ehkä siksi et elämä on just nyt pelkkää terapiaa ja koulua ja palavereita ja tulevaisuuden ennakointia. En mä sitä itse diagnoosia enää sure, ainakaan usein ja paljoa, enemmän se on näitä käytännön juttuja ja miten niitä kannattaa taklailla. Millä me saadaan neiti siihen kuosiin että se ensi syksynä pärjää isommissa ympyröissä ja millä mä vanhempana varmistan että se saa tarpeeksi apua ja tukea.

Pitäsi kai yrittää kirjoittaa siitäkin mitä mulle kuuluu, mutta eihän mulle kuulu oikeastaan mitään tai ei ehdi kuulumaan mitään... omat asiat, ajatukset, tarpeet ja haaveet on laitettu sivuun, odottamaan vuodenvaihdetta ja aikataulujen väljenemistä. Keskityn hoitamaan itseäni sen verran etten sairastu ja väsähdä, menen iltaisin aikaisin nukkumaan ja suoritan elämää lasten kanssa... mun vuoro tulee sit joskus myöhemmin. Nurjasti katsottuna mä olen töissä 24/7/365, ilman sairaspäiviä, lomia tai muita tarpeettomia kahvitaukoja, mä olen ”aina valmiina” kuin kunnon partiolainen. L keskittyy duuniinsa ja toimii tarvittaessa omien aikataulujensa puitteissa autonkuljettajana aamuisin. Palataan siis astialle tammikuussa 2013.